Perussuomalaiset

Henna Kajava

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

Kävin ylimääräisiä budjettineuvotteluita muiden puolueiden kanssa viime viikolla ryhmämme puolesta, sen puheenjohtajana. Tarvittiin lisäsäästöjä punavihreän hallituksen Espoon kannalta erityisen huonosti toteuttaman sote-uudistuksen leikattua kaupungin verotuloja rajusti. Kaupunginjohtaja on puhunut meille moneen kertaan äärimmäisen huolestuneena siitä, kuinka valtion uudessa tulonjakomallissa ei huomioida maahanmuuton aiheuttamaa rajua väestönkasvua Espoossa.

Meidän valtuustoryhmällä oli kynnyskysymyksenä maksullisen pysäköinnin laajentamisesta luopuminen. PS sai torpattua maksullisen pysäköinnin laajentamisen kaupungissamme. Maksullisuutta on suunniteltu laajennettavaksi kaupungin alueilla vaiheittain. Pääsyynä on esitetty pyrkimyksiä rajoittaa autoilua. Pysäköintituloissa olisi ollut kyse vain joistakin sadoista tuhansista euroista.

Olemme vastustaneet myös kotihoidontuen kuntalisän leikkaamista. Muut puolueet ovat kuitenkin halunneet jatkuvasti leikata sitä paria pientä ryhmää lukuun ottamatta maahanmuuttajaäitien saamiseksi töihin ja -lasten ajamiseksi päiväkoteihin oppimaan suomea. Suostuimme neuvotteluissa kompromissiin, jossa kuntalisää saa jatkossa siihen asti, kunnes lapsi täyttää 1,5 vuotta. Jatkossa vanhempi sisarus voi myös mennä päiväkotiin ilman, että perhe menettää kuntalisän. Kuntalisän säilyttäminen oli sikäli ongelmallinen kysymys, että ympäröivät kunnat ovat luopuneet lisästä, joten liian suuri ero tässä voisi lisätä Espoon sosiaaliturvaperäistä vetovoimaa ja nimenomaan maahanmuuttajien keskuudessa.

Vihreät, vasemmisto, KD ja keskusta eivät yhtyneet taloussopuun. Vihreistä alettiin myös heti neuvotteluista lähdön jälkeen tiedottaa populistisesti lehdistölle, että valtuustoryhmät olisivat lakkauttamassa kouluja. Suunnitelluissa leikkauksissa kouluilta on kuitenkin kyse ennen kaikkea koulujen toiminnan tehostamisesta jatkossa siten, että uudet koulut perustettaisiin vähintään nelisarjaisiksi. Tällöin oppilaat saavat isoissa kouluissa paremmin mm. oppilashuollon- ja tukipalveluita. Myös kiinteistö- ja opetuskustannukset laskevat per oppilas. Espooseen tähän saakka rakennetut isot koulut ovat arkkitehtonisesti varsin hienoja rakennuksia.

Koulujen lakkautuksissa on ollut kyse lähinnä sellaisten pienten koulujen lakkautuksista, joista oli jo päätetty edellisissä budjettineuvotteluissa. Väestömäärän kehitys paikallisesti saattaa johtaa toisinaan koulujen lakkautuksiin. Perussuomalaiset ovat yleensä vastustaneet koulujen lakkauttamisia, kuten Pakankylän kyläkoulun lakkauttamista, joka on myös elinvoimaisen kylän toiminnallinen keskus. Koulujen lakkauttamisesta päättää aina kasvun ja oppimisen lautakunta koulukohtaisesti, joten sikälikin vihreät ampuivat harhaan. Säästöjä haettiin myös lukiolaisten joustavan opiskelun lisäämisestä. 

Meille persuille tärkeää olivat ehdottamamme säästöt Espoon noin 40 vieraan äidinkielen opetuksesta. Nyt tässä edetään hieman hakemalla digiratkaisuja. Korostamme täällä Espoossa laadukasta koulutusta ja lapsiin panostamista. Samalla painotamme, ettemme voi kasata liikaa velkaa lapsillemme.

Vihreät vastustivat kaupungin työntekijöiden kasvuvauhdin hillitsemistä nopeasti kasvavassa kaupungissa. Me kannatamme heikosti kannattavien työpaikkojen karsimista, esimerkiksi hallinnosta. Työntekijöitä tarvitaan muualla.

Eräs keskeisistä syistä talouden tasapainotustarpeisiin, mistä aiemmin jo mainitsinkin, on Espoon vieraskielisen väestön nopea kasvu. Nyt tarkoitus on vihdoin pyrkiä parantamaan väestönkasvun taloudellista kestävyyttä, kuten olemme vaatineet – ainakin meillä on tästä nyt mustaa valkoisella. Saimme Taloudellisesti kestävä Espoo-ohjelman kirjauksiin seuraavan lauseen: ”Tehdään analyysi espoolaisten verokertymän ja muuttoliikkeen muutoksista ja suunnitellaan tämän perusteella tarvittavia toimenpiteitä, joilla parannetaan väestönkasvun taloudellista kestävyyttä.” Tämä oli nyt tietynlainen läpimurtomme.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
#1

Kokoomus ajoi näitä kaupunkialueita maksulliseksi siksi, että kaduille tulisi pysäköintitilaa enemmän. Ei tullut tilaa, mutta pysäköinnistä tuli yksi lypsylehmä lisää. Pian ei köyhemmillä ole varaa edes omistaa autoa, ei edes niillä pienituloisilla, joilla on tuki- ja liikuntaelinvammoja, kun jo auton käyttökin alkaa olla mohdotonta. Maksulliselle pysäköille myötämielinen kokoomus on osoittanut ahneutensa jo aikoja sitten. Hallituksessa kokoomus on sitten ahne nostamaan kaikkia veroja, joka yksityisessä bisneksessä tarkoittaisi osakkeenomistajien voiton maksimointia. Yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen ylläpitoon tarkoitettu verotus ei kuitenkaan ole bisnestä, ei todellakaan, arvoisat kokoomuslaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, verotus koskee meitä kaikkia, ja siksi sen on oltava älykkäästi perusteltua ja tasa-arvoisesti jaettu eri tuloluokille, jossa auton omistamisesta ei pitäisi rankaista, joskin vihervasemmisto on tehnyt henkilöautolla liikkumisesta jo lähes rikollista, täysin aiheetta. Liikenteessä on tälläkin hetkellä kymmeniä tuhansia sellaisia kuljettajia, joille julkiset liikennevälineet eivät ole realistinen vaihtoehto. Auton pysäköinti tulisi olla täysin maksutonta, jos pysäköinnin rajoittamiseen ei ole mitään erityistä syytä, kuten tilanpuute palveluiden läheisyydessä. Aikaisemmin auton sai pyäköidä paikkaan täysin maksutta, varmasti näin on edelleen suurimmassa osassa maapallon, mikäli se ei haittaa muuta liikennettä. Auton alle jäävä muutama neliö hetkellisesti ei vaadi rakennuslupaa tai kiinteistöveroa, jota pysäköintimittarit koettavat tahkota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Ei tunnu oikein selvältä , talouden korjaukselta ? Maksullinen pysäköinti , kylläkin vaikuttaa moneen asiaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ne, joilla on varaa ylläpitää autoa ja kulkea autolla, voivat varmasti myös maksaa autopaikoista!
Invapaikat ovat eriasia ja työsuhdeautot – niiden paikat on syytä pitää maksuttomina.

Kun alueena on Espoo, jossa julkisilla pääsee hyvin kulkemaan joka paikkaan, niin autoa ei välttämättä tarvita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raaka viherkommunismi vaaraksi väestölle
#7

Invaluvat ovat tiukilla, vaikka olisi oikeus siihen ihmisyyden nimissä. Terveiden nuorten on aivan turha alkaa harrastamaan arvioita, kenelle invalupa pitäisi myöntää, tarvitsijoita on paljon. Valtio on mätäpaise, jos tuki- ja liikuntaelinvammaiset joutuvat liikkumaan muun väestön seassa. Se on eri asia, saako vähäisemmän vamman vuoksi veroetuja vaikka auton hankinnassa, mutta kaupunkia ei ole syytä tehdä helvetiksi joukoille, jota vastoin omaa syytään ovat liikuntakyvyttömiä. Samoin liukkailla keleillä vanhusväestö on vaarassa kaatua ja joutua vuodepotilaaksi lopun iäkseen, joka maksaa valtiolle maltaita, miljardeja. Omalla autolla vaikka palveluiden ääreen pääsy ei pitäisi olla kateudenn paikka aina äänekkäästi valittaville autovastaisille kommunisteille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tässä maassa ei tarvi kohta kenekään pysäköidä
mihinkään jos ei taloutta laiteta kuntoon !

Tämä maahan on menossa konkurssiin ! Velkaantuu ja työpaikat katoaa ja turvallisuuskin on tuhottu Politikkojen Eu-Trolauksen seurauksena.

PERSUJEN ON VAADITTAVA !

1. Viron veromallia
2. Julkisen sektorin kulujen puolitusta ! palkkoja ja työntekijä määrää leikkaamalla rajusti.
3. Maailman kalleimpien sosiaali kulujen puolitusta yli 70 Miljardia vuodessa (Suurempi kuin vcaltion buhjetti)
4. Sote uudistusta ,Vasta tehty uusdistus meni aivan perseelleen kun rosvot (Politkot,Hoitajat,Lääkärit) hyökkäsivät raha apajille kahmimaan rahoja !!!!!
5 Terrorismin tukemisen lopetusta tässä maassa !!!!! siis ei yhtään sosiaali pummia elätettäväksi terroristi maista tänne ja entisille lähtö passit niin Naton ovikin aukeea samalla !
6. Maahan kunnon kurin palautus että Moraali ja järki tulee päähän ja loppuu sosiaali pummaus ja homostelu ja huume hörhö hommat !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Näin tämän maan Turvallisuus ja Moraali ja ennen kaikkea TALOUS saadaan kuntoon ! ja voidaan aloittaa Kommunisti Hallituksen velkojen haalimisen takaisin maksu.

PITÄÄ MUISTAA ETTÄ VELKA ON SUOMEN PAHIN VIHOLLINEN ,VENÄJÄÄKIN PAHEMPI !

Jos täällä eletään ylivarojen niin Kiinalaiset tulee (suurimpana velkojana ) IMF mieten kanssa tänne ja sanoo miten täällä eletään ja mitä syödään Kiinalaiset ei tule edes aseiden kanssa vaan ne tulee neuvomaan miten eletään niin että leipää riittää jokaiselle …kun ensin raha politiikkaa kiristetään.

OLISI KAIKKIEN SUOMALAISTEN ETU KUN TAJUTTAISIIN ITSE ENSIN LAITTAA TALOUS KUNTOON ETTEI KIINALAISTEN TARVITSISI TULLA NEUVOMAAN !

ME OLEMME SIKAILLEET JA ELÄNEET KUIN PULLOPERSE SIAT PELLOSSA KIINALAISEN VELKARAHAN TURVIN !!!!

NYT TULEE TUPPI !!!!

PERSUJEN ON VAADITTAVA JÄRKEÄ !!!!!!

On päivän selvää että Kiinalaisille pitää velat maksaa takaisin !!!
On tehtävä se ennen kun ne on täällä määräämässä !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vasta sitten kun velat on maksettu voidaan puhua toisarvoisiosta asioista kuten Vihreästä siirtymästä,hoitaja mitoituksesta ,kehitys yhteistyöhön tungettavista rahoista,Ukrainaan rahan jaosta jne.. tyhjänpäiväisestä paskasta mihin nyt Kiinalaista velkarahaa syydetään kuin kankkulan kaivoon !!!!!

PERSUJEN PITÄÄ LYÖDÄ NYRKKI PÖYTÄÄN !

Kannattaa muistaa että ei kannata sekaantua toisten asiohin ja höpöttää jostakin Kiinan Uiguureista koska se kapsahtaa omaan nilkaan kuten kävi Turkille Räkytyskin ja kuten voi käydä myös Unkarille räkytyskin vaikka Turkki luovuttaisikin…
Pitäs olla järki päässä ennen kun Suomi -Rääpäle maa räkyttää…varsinkaan Naapurillemme joka on Maailman Ykkönen sotilaallisesti ….Kannattaisi pitää pienempää suuta sellaisen hullun naapurissa ! Turkkikin on toisella puolen Eurooppaa niin nyt nähtii mitä siitä räkytyksestä seurasi ,vaikka Ruotsin räkytys on ollut paljon pahempaa…

PERSUJEN PITÄÄ VAATIA MYÖS ETTÄ MENEMME NATOON ILMAN RUOTSIA !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ruotsi Terroristi maa..siellä on käytännössä sisällissota käynnissä ei Nato tuolaisia paskoja tarvitse..

Saikatkoot perkeleet siellä keskenään, ei Suomen tarvitse siihen sekaantua otetaan vaan oppia mitä niidne h aalimisesta seuraa… että ei haalita hulluja tänne enempää enään.ja läheteteään entiset kaikki Turkkiin mistä ne on tulleetkin suurin osa kun nyt on huippu mahdollisuus kun niitä oikein pyydetään.

Mitä helvetin järkeä täällä on elättää Kiinalaisella velka rahalla Huumekauppiaita ja Pedofiileja !!!!

Helvettiin vaan täältä kaikki täältä välittömästi ! niin tulee vankiloihinkin tilaa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Näinhän se asia on, diplomatia on taitolaji, johon ei asiattomien puuttua ja jättää asia osaajille. Nykyisin vihreät ja demareiden edustajat vuorollaan haukkuu muiden tekemisiä, kuten ottaa kantaa vaikka Turkin ja Kurdien välisiin kanhauksiin, ymmärtämättä näitä tai näiden asioiden historialista taustaa. Yle hehkuttaa kurdijohtajien mielipiteitä ja tuo haisevat terveiset Turkille julkisuuden kautta, kyselemättä, mitä Turkki on mieltä asiasta, eli jos on oltava nokka joka asiassa, niin on oltava diplomaattisesti tasapuolisia. Parempi olisi, kun Yle ei ammattitaidottomuutensa takia koske arkaluonteisiin kansainvälisiin asioihin tikullakaan, vaan laittaa toimittajansa edelleen vaikka paratiisisaarille kuulostelemaan, kuinka korallit jaksavat, ja uinnin jälkeen veromaksajien rahoilla lasillinen pari paikallisia juomia, raskaan paratiisisaaren työpäivän päätteeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Hämmentynyt
#5

Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden pahin vihollinen tulee rajojemme sisältä Helsinki nimisen kaupungin Arkadianmäeltä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000