Perussuomalaiset

Henna Kajava

Espoon terveydenhuollon villilänsi

Täälläkin on sairastuttu flunssan tapaiseen tautiin, kuten tällä hetkellä laajalti. Soitin Espoon terveyskeskuksen ajanvaraukseen kysyäkseni päivystykseen hakeutumisesta korona-aikana. Viime kerrallahan törmäsin erikoiseen tilanteeseen, kun päädyin odotetusti kyllä videovastaanotolle, mutta minua ei suostuttu palvelemaan, koska en ollut varannut aikaa omalle terveysasemalleni. Olin olettanut, että terveysaseman saa valita myös päivystyskäynneillä, kuten muilla terveyskeskuksen vastaanotoilla. Varaamani aika meni siten hukkaan.

Heti ensimmäiseksi ihmettelin, että miksei puhelinpalvelussa ollut mahdollisuutta ohjautua hoidon tarpeen arviointiin. Ennen Espoon terveyskeskuksen puhelinpalvelusta sai tällaista palvelua, mikä varmasti säästäisi turhia asiakaskäyntejä. Ajanvarauksessa oli niin ystävällinen – ilmeisesti uusi – nuori nainen, että tuli hyvä mieli. Hän neuvoi, että edelleen tulee päivystykseen varata aika, ja päivän nettiajanvaraus aukeaa klo 0:01. Olin myös lukenut terveyskeskuksen sivuilta, että infektiotaudeissa voi varata ajan vain yhdelle, Samarian terveysasemalle. Se olisi siis varmasti tukossa infektioasiakkaista, mutta en arvannut, millaiseen kilpajuoksuun joutuisin. Klo 0:05 Samarian kaikki päivystysajat netissä oli varattu. Ajanvarauksessa puhelimessa oli tarjottu yhtä aikaista aamuaikaa minulle, kun he kuulemma voivat ensimmäisen ajan antaa etukäteen, ennen nettiajanvarauksen aukeamista. Harmitti todella, etten ollut sitä ottanut, kun ajanvarauksessakin pidettiin järkevänä, että seuraan vielä päivän oloani ja varaan ajan itse myöhemmin netistä. Puhelinpalvelussa ei siten oltu ajantasalla siitä, millainen nopeimpien eloonjäämiskamppailu nettiajanvarauksessa vallitsi.

Päätin varata uhmakkaasti ajan sitten miltä tahansa terveysasemalta ohjeista piittaamatta. Kotipaikkani Tapiolan ajat oli myös varattu. Seuraavassa terveyskeskuksessa oli kaksi vapaata aikaa, joista kiirehdin varaamaan toisen. Yritin olla nopea, jotta saisin myös toisen ajan pojalleni, mutta en ehtinyt. Päätin, että otan pojan kuitenkin mukaan, koska meillä todennäköisesti oli sama flunssa tai vastaava. Koronaa en uskonut tämän olevan, koska se vaikutti niin samanlaiselta, mitä noin vuosittain on tullut podettua, eikä toinen, alakoulua käyvä poika ollut tartuntaa viidessä päivässä saanut.

Ujuttauduimme terveyskeskukseen kuin varkaat ja olin hermostunut, mutta varaa ei olisi lojua enää kotona toista viikkoa. Pelkäsin myös, että poika tipahtaisi kärryiltä yläkoulussa, jos hän joutuisi sairastelemaan yhtä pitkään kuin minä. Terveyskeskuksessa oltiin tiukkoina ja jouduin esittämään aluksi tyhmää, mutta sairaanhoitajan luona tomerasti oikeuksiaan vaativaa asiakasta. Saimme ystävällistä ja hyödyllistä tietoa sairaanhoitajalta, vaikka meitä ei suostuttukaan varsinaisesti ottamaan vastaan, koska emme olleet Samarian asemalla. Olin ajatellut, että selvittäisimme nopeasti vain sormenpäästä otettavalla verikokeella, että tehoaisivatko antibiootit tähän tautiin vai ei ja voisimme tilata antibiootit sitten vaikka tutulta lääkäriltä, jos ja kun kerran olimme väärässä paikassa. Muistelin, että sormenpääverikokeilla oli joskus menty, mutta ei kuulemma ainakaan enää. Sairaanhoitaja kertoi myös, että olisimme voineet soittaa aamuseitsemältä päivystyksen ajanvaraukseen, koska osa ajoista säästetään sieltä varattaviksi. Tästä mahdollisuudesta ei ajanvaraukseen edellisenä päivänä soittaessani kerrottu.

Espoon terveyskeskusajanvaraus vaikuttaa nykyään Villinlännen viidakolta. Miksi infektiopotilaat ohjataan päivystyksessä vain yhdelle terveysasemalle, joka menee tietenkin heti tukkoon, eikä vaikka edellytetä asiakkailta koronatestiä, jonka näyttäessä negatiivista asiakkaat voisivat mennä terveysasemien päivystyksiin normaalisti? Flunssapotilaiden on uutisoitu kuormittavan tähän aikaan vuodesta koronatestausta ja he kuormittavat silloin tietenkin myös terveydenhuoltoa. Miksei puhelinpalvelussa ole enää hoitoon ohjauksen neuvontapalvelua? Miksei Espoon terveyskeskuksen sivuilla ole perusteellista, mutta selkeää ohjeistusta, milloin kannattaa varata aika terveysasemalle, jos on flunssan oireita ja jos kannattaa, niin miten potilasta tutkitaan ja millä todennäköisyydellä ja millaista hyötyä siitä on? Näin flunssaoireisten käynnit vähentyisivät kannattaviin käynteihin. Sitten tietenkin puhelinpalvelijoiden koulutus – koulutuksen tulisi olla kunnollista ja varmistaa, että puhelinpalvelussa kerrottaisiin tarpeellinen tieto soittajille ja oltaisiin ajan tasalla kulloinkin vallitsevasta mahdollisesta ruuhkatilanteesta. Myös tautitilanteesta on tarpeen olla perillä, koska esimerkiksi tällä hetkellä on liikkeellä tautia, joka voi kestää parikin viikkoa sairaanhoitajan mukaan. Nyt tällaiset asiat saa tietää vain, jos on erityisen tiedonjanoinen kyselijä.

Pieninä viilauksina voisi mainita vielä lopussa, että ”Tulethan vain terveenä” kannattaisi poistaa terveyskeskuksen nettisivujen ohjeista. Samoin ajanvarauksen lisätiedoista, joka on pakollinen täytettävä kenttä, kannattaisi poistaa kehotus olla kirjoittamatta terveystietoja kenttään ja korvata se ohjeistuksella, että minkäs tyyppistä pakollista tietoa siihen sitten halutaan.

Espoon terveydenhuollon pahoista puutteista ja resurssivajauksesta on kirjoiteltu viime aikoina. Taidetaan elää jo aikoja, jolloin jokaisella, joka ei kuulu työterveyshuollon piiriin kannattaa olla lääkäri lähisuvussa. Henki voi pian olla sen varassa.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS HENNAKIN. KIVA, KUN SEIKKAPERÄISESTI KIRJOITIT TERVEYSKESKUSASIOITA. ONNEKSI MEILLÄ KAIKILLA ON ❤️, TOIVONMUKAAN, TUTTU SUKULAISLÄÄKÄRI: JEESUS KRISTUS. MUUTENHAN VARSINKIN SUOMEN VALTIOELÄMÄ OLISI YHTÄ HELVETTIÄ, VAIKKEN OLE HELVETISSÄ KÄYNYT, MUTTA ONHAN HALLITUSHENKILÖT SENTYYPPISTÄ ELÄMÄÄ ESILLE TUONEET: KUN RUKOILET ISÄMEIDÄÄ, NIIN HE TUOVT: PERKELEEN ”isämeidää”, JOKA ON ❤️ MEILLE USKOVILLE IHMISILLE, AIVAN KAUHISTUS. HERRA MEITÄ AUTA: NÄILTÄ HENGELLISESTI SAIRAILTA IHMISILTÄ, KETKÄ TARVITSEVAT, KIPEÄSTI KRISTUSTA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Tulethan vain terveenä” – tää on korona-ajan lentävä huuli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS 😕 HENNAKIN. OLET KUIN ❤️ YKSI ENKELI HEISTÄ, JOTKA JOULUNA ILMESTYIVÄT PAIMENILLE KEDOLLA, KUN KIRJOITIT VANHAN,-HYVÄNAJAN SAIRAUDESTA, KUN NYT PITKÄÄN PERKELEHENKIVALTA ON ❤️ VARASTANUT ITSELLEEN KAIKKI, MIKÄ VÄHÄNKIN ON ❤️ HAISKAHTANUT SAIRAUDELTA, KOSKA HÄN ON ❤️ VARAS, JA KONNA, JA KANSA, SIITÄSYYSTÄ, ON ❤️, HYVIN ONNETONNA. KIITOS 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Henna ja Lassekin , ei henkemme ole kiinni , työterveys / terveysasemista , loppujenlopuksi !?! Vaan elämämme on Korkeimman Kädessä !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000