Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Tulorekisteri tappaa yhdistykset

Vuoden alusta voimaan tullutta tulorekisteriuudistusta on arvosteltu monilla tavoin. Yksi huolestuttavimmista ilmiöistä on tulorekisterin vaikutukset yhdistystoimintaan. Uudistuksen myötä verottaja vaatii, että esim. kaikki yhdistyksien järjestämästä kilpailutoiminnasta saadut palkinnot tulee ilmoittaa verottajalle. Aikaisemmin on noudatettu sadan euron rajaa eli sitä pienimpiä palkintoja ei ole tarvinnut ilmoittaa.

Mihin tämä sitten on johtanut? Se on johtanut siihen, että yhdistyksille ja seuroille on tullut huomattava määrä byrokratiaa lisää. Ja ne jotka eivät tätä byrokratiaa hallitse, joutuvat sen hoitamaan ostopalveluna. Tämä on johtanut jo monissa seuroissa ja yhdistyksissä siihen, että moni varsinkin pieni toimija harkitsee vakavissaan toiminnan lopettamista. Suomi on aina ollut yhdistysten luvattu maa ja yhdistystoiminta on ollut monelle iso osa elämää. Yhdistysten järjestämä toiminta ja esim. kilpailut ovat monille tärkeitä ja odotettuja tapahtumia. Nyt tämä kaikki on vaakalaudalla, koska verottaja vaatii ilmoituksen pilkkikisasta voitetusta 50 euron kalastusvälineestä.

Onko tässä mitään järkeä ja kuka tästä hyötyy? Tuskin kukaan. On vaikea kuvitella, että nämä muutaman kympin kilpailupalkinnot näyttelevät minkäänlaista roolia tämän maan verokertymässä.

Mitäpä jos pidettäisiin yhdistystoiminta voimissaan ja seurojen järjestämät kilpailut edelleen ihmisten kalentereissa ja lopetettaisiin tämä järjettömyys?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
#1

Verottajan huoli on hyvin aiheellinen. Ajatellaanpa esimerkiksi ruoka­jonoa.

Ruokajonot ojennukseen!
Stop Sosiaaliturvapetoksille!

Ajatellaanpa henkilöä, joka kerran viikossa hakee ilmaisen ruoka­kassin.
— Se on 50 kassia vuodessa.
— Ilmoittaako hän saamansa taloudellisen etuuden verottajalle?
— Entä sosiaali­toimistoon?
— Syyllistyykö hän jopa törkeään sosiaali­turva­petokseen, josta voidaan tuomita pitkäksi ajaksi pelkälle vedelle ja leivälle, ilmaisen aterian, ääreen.

Vaikka ruokakassin päiväyksen ylittäneet leivät laskettaisiinkin arvottomiksi, saattaa joukkoon joskus eksyä
— palautuspullo tai jopa
— (esimerkiksi lahjoituksena tai EU-apuna annettu) elin­tarvike, jonka päiväys on vielä voimassa.
— Puhumattakaan itse muovi­kassista, jonka arvo kaupassa helposti ylittää 20 senttiä! Jopa 25 senttiä olen nähnyt pyydettävän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Näistä etuuksista kertyy vuosi­tasolla jo sellaisia summia, että asiaan on puututtava ankaralla kädellä.

Ruokakassien jakaminen pitää saattaa tiukan valvonnan alaisuuteen. Kunnallisten valvonta­virka­miesten pitää tarkastaa jokaisen ruoka­kassin sisältö ja verrata sitä kassin sisällöstä laadittavaan vero­ilmoitukseen. Samoin on tarkastettava, että henkilö on pystynyt luotettavasti todistamaan henkilöllisyytensä ja että se vastaa vero­ilmoitukseen merkittyä henkilö­tunnusta. Jos joku sanoo ”unohtaneensa” passin (ja mitä hän passillakin tekee, varmaan aikoo matkustaa vero­paratiisiin), armoa ei anneta. Ole sitten vaikka viikko ilman ruokaa. Ja ainahan sitä voi käydä varastama lähikaupasta. Siitä ei sentään vankilaan joudu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kunnallinen valvonta on tärkeää jokaisen avunsaajan oikeusturvan kannalta unohtamatta myöskään virka­miehen palkkaa. Onhan tuo ilmaiseksi jaettu ruoka kuin suoraan virkamiehen pöydästä söisi.

Lainsäädäntöön on heti säädettävä ankarat rangaistukset ruoka­kassi­petoksista. Tässä lainsäädännössä on saatettava ankarasti rangaistavaksi sekä avun antaminen, että sen vastaanottaminen.

Jokainen pimeän ruokakassin vastaanottaja on saatettava leivättömän pöydän eteen!
— Ja raskauttavien asian­haarojen vallitessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000