Jälleen kerran on tapahtunut järkyttävä viattomiin ihmisiin kohdistuva massamurha, tällä kertaa Saksassa. Eri lähteistä tihkuva tieto on edelleen epämääräistä, todennäköisimmältä tällä hetkellä näyttää, että kyseessä oli mielenterveyspotilas, joka oli saanut ”innostusta” mm. Breivikiltä. Tämä tieto on synnyttänyt erikoisen reaktion. Tämän aamun teemana on ollut nimitellä viime yönä jälleen uutta islamistien iskua pelkääviä ilkkuviksi rasisteiksi ja esitetty tapahtuma jotenkin erilaisena uuden motiivin valossa. Muutama huomio:

1. Viimeaikaisten terrori-iskujen valossa on täysin luonnollista olettaa, että kyseessä olisi ollut jälleen islamistien isku. Jos useiden islamisti-iskujen jälkeen tekijän motiivi onkin jonkin toisenlaisen hulluuden motivoimaa, ei se muuta aikaisemmin tapahtunutta.

2. En ymmärrä miten tieto siitä, että kyseessä ei ollut tällä kertaa islamistien tekemä isku, huojentaa ketään. Viattomia ihmisiä kuoli jälleen kerran silmittömän hyökkäyksen kohteena. Breivikin ihailu on täysin yhtä sairasta kuin terroristien ihailu.

3. Fakta, minkä pitäisi olla tämänkin hyökkäyksen jälkeen kaikista tärkein, on se, että Euroopan turvallisuustilanne tavallisen ihmisen silmissä on heikentynyt viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Se, että ihmisiä tapetaan silmittömästi, kun he ovat katsomassa ilotulitusta, syömässä McDonaldsissa tai kuuntelemassa konserttia, on todellisuutta, joka iskee vasten kasvoja.

Pelolle ei pidä antaa valtaa. Niinhän sitä on jo rutiininomaisesti muistettu kertoa tämänkin iskun jälkeen. Vaikka pelolle ei pidä antaa valtaa, kyllä tässä hiukka alkaa väkisinkin pelko hiipimään puseroon. Jokaisen iskun jälkeen on mielessä pyörinyt ajatus siitä, että hei, tuo olisi ollut juuri sellainen paikka/tilaisuus, jossa olisin itse saattanut olla perheeni/vaimoni kanssa. Henkilö joka väittää, ettei tämä ole pelottava ajatus, valehtelee.

Pelolle ei myöskään saa antaa sellaista valtaa, että me vaan odottelemme seuraavaa iskua ja toivomme, ettei omat läheisemme osu seuraavan hullun tielle. Mikä ikinä kyseisen hullun motivaationa onkaan, sillä ei ole väliä.

Tuskin sillä oli väliä uhreillekaan tai heidän omaisilleen. Ei Munchenissa, ei Nizzassa, Ei Brysselissä, ei Pariisissa…