Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Mikään orkesteri ei kestä solistia, joka sooloilee aina

Ensiksi, todistan nyt tässä tämän seurakunnan läsnäollessa, että Sepi on lahjakas, sivistynyt, sanavalmis ja älykäs kaveri. 

Toiseksi, vaikka nämä kaikki hyvät ominaisuudet yhdistyvät Sebastian Tynkkysessä ei se merkitse sitä, että hän olisi voinut temmata puolueen johtamisen itselleen.

Solistin pitää oppia ensin soittamaan myös ryhmässä. Pitää oppia soutamaan että voi pitää perää.

**

Kaikki aatteelliset yhdistykset koostuvat ihmisistä, jotka haluavat vaikuttaa asioihin. Yhdessä se onnistuu parhaiten.

Tämä on demokratian perussanoma.

Siihen liittyy kuitenkin myös tiimityötä ja ajatus: minä en ole kaikki vaan me olemme me yhdessä. Henkilökohtaiset ambitiot on siivottava ja jalostettava sellaiseksi, että niiden lopullisena päämääränä on yhteinen onni.

Siksi irtiotot, puolueen uhkailut tai BB-talon ”ajoittaiset liittoutumiset” ja kähminnät eivät käy. Keskustelua tarvitaan mutta ei ”pistooli” kädessä.

Toivon, että Sepi tässä koettelemuksessa kasvaa ja oppii asioita. En myöskään usko, että puolueen ovi on häneltä lopullisesti suljettu. Uskon myös että tämä prosessi on kasvattava myös puolueen kannalta siksi, että erottamisen syy ei ole aivan kestävä.

Olisi ollut parempi ehkä antaa varoitus ”puoluetta vahingoittavasta” toiminnasta. Ehkä. Toisaalta, Sepi ei ole kuten savolaiset sanovat: toennut l. ymmärtänyt sitä, että politiikka ei ole pelkkää solistin hurmaa vaan kovaa työntekoa ja toisten kanssa soittamista.

Media tietenkin riekkuu nyt valtoimenaan ja monet lähtevät puolueesta. On syyllistytty NKP – demokratiaan – muka.

Totuus on kuitenkin aivan toisenlainen: minusta tämä näyttää siltä, että meille on Suomeen kasvamassa iso puolue, jolla on nyt kasvukipuja. PS:n särö on kuitenkin aina paikallaan ja sitä tarvitaan: wanhojen ja wäsyneiden puolueiden vastapainona.

Uskon ja toivon, että Sepikin sinne tulee PS:ään takaisin – pienen omakohtaisen ajattelun ja nöyrtymisen kautta. Silloin läksy on opittu: politiikka ei ole minäteismiä. Se ei ole minä-minä-minä ja sitten muut vaan päinvastoin.

Kuten sanottu: nuori puolue kuohuu, kasvaa ja rehottaa. Sen kannattajat antavat sille palautetta ja väkeä tulee ja menee. Ovet ovat koko ajan auki ja sinne on helppo tulla sillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa – jos välittää Suomesta.

Tämä nykyinen pikkuinen skandalissimus on elämän normaalia kulkua ja olen melko vakuuttunut, että sen tuloksena seuraa järki keskustelu, rehti dialogi ja tolokun synteesi, jossa opitaan asioita. Myös kansalaisten palaute on tärkeä.

Ja sinulle Sepi sama neuvo, jonka Nalle Puh aina kertaa: mieti, mieti, mieti.

kunnioituksella

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. kun usva on laskeutunut niin kutsun sinut Sepi ”Dosenttiin” haastatteluun))) kuhan tämä turha rutina loppuu

pps. Tämä revohka, oikeusjutut ja itkut voisi ehkä välttää sillä, että puolueen edun nimissä ”solisti”tajuaisi miten paljon ikävää tämä koko juttu teettää. Että Sepi näkisi velvollisuutensa ja ymmärtäisi että puolue ei ole BB-talo. Ehkä puoluehallitus voisi pienen koeajan jälkeen ottaa Sepin sitten takaisin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


30 kommenttia
Ari Maarnela
Hämmentynyt
#1

Vaan eipä tuo orkesteri toimi silloinkaan, jos kapellimestari ohjaa eri nuottivihon mukaan ensi-illassa kuin harjoituksissa. Sepillä oli harjoitusten nuottivihko. Se, minkä avulla tehtiin traileri ja myytiin puolue jytkyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pexi
#8

Luukkainen dosenttiohjelmassaan oli suorastaan toimittajan irvikuva kun haastatteli Soinia. Luukkainen on ajatuksineen kanssa ihan timon pohjois-korea väkeä. Sebastian on oikeasti länsimaisen demokratian kannattaja ja rehellisesti sovinnon ihminen. Puolue on unohtanut äänestäjänsä kun pissa noussut päähän ja on päästy ministeriautno kyytiin. Oli vaikea paikka kun joku uskalsi sanoa ääneen, että nyt sai äänestäjät tarpeekseen takinkääntäjistä!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Utelias
#11

Loistava kommentti Ari Maarnela, ja samalla niin osuva. Kirjoitin johonkin toiseen blogiin, että niin paljon kuin Soinille kuuluukin kunniaa puolueen kasvattamisesta, nyt hänen egonsa on valitettavasti kasvanut puoluetta suuremmaksi ja Soini on puolueelle taakka. Ilman todella suurta muutosta hallituksen politiikassa persut tulevat vajoamaan taas sinne 5% tietämille kannatuksessa.

Sitä tosiasiaa eivät mitkään selittelyt muuta, että puolue joutui hallituksessa ollakseen hylkäämään kaksi suurinta ja puolueen profiilin luonutta kantaa. Jotenkin surkuhupaisaa ja myötähäpeää herättävää kuunnella Soinin selityksiä vastuunkantamisesta – mieshän kuulostaa ihan Jutta Urpilaisen ja Paavo Arhinmäen risteytykseltä nykyään. Mitään muuta osaa, kuin kauhistella vihreiden ja punaisten mahdollisia tihutöitä hallituksessa. Säälittävää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

elämä on
Iloinen
#14

Ei kuitenkaan pidä vähätellä saavutuksianne:

Olettehan saavuttaneet sen, että tuulimyllyt pyörii tulevaisuudessa hitaammin kuin aikaisemmin yhtälailla kuin sen, että hevosenlannan poltto energiatarkoituksiin tullaan sallitaan.
Ette yksin vaan Kokoomuksen avustuksella, mutta siitä huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

elämä on
Hämmentynyt
#2

Tiedä sit kuka kirjoitti blogissaan

Tähän kovasydämisyyden kulttuurin kuuluu myös se, että itsekkyyden lieveilmiöt siivotaan ja paketoidaan julkisen elämän sivukujille. Niihin kuuluvat eläkeläiset, sairaat, koulukiusatut, ylipainoiset, kurjat, yksineläjät, ”heikompi aines” ja henkisesti sairaat tai oirehtivat. Pysykööt siellä! Ovat ansainneet kohtalonsa!

Tohon kun olisit vielä totuuden ja luottamuksen. Sehän olis melkein täydellinen.

Tämähän kuulostaa ihan Soinin johtaman Perussuomalaisten tämän hetken politiikalta. Tätäkö vartenhan Perussuomalaisia äänestettiin???

Jos Sipilä on näin säikky ja vauhko niin pahoin pelkään, että hänet ”syödään aamupalana” oikeassa painostuksessa.
-Eiköhän se ole Soini ja Perussuomalaiset syöty, eikä ole tarvinut edes painostaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Utelias
#3

Näyttää siltä, että PerusSuomalaiset tarviis, jonkinmoisen leuvottelu elimen,ettei asioita heti, tuotais/alettaisi julkisesti nevottelemaan, lehtien palstoilla ja valtamediassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#4

Ainoa oikea ratkaisu on että Tynkkynen tekee canossaretken Soinin tykö ,sopivat asian ja lyövät reilusti kättä päälle.

Se on win-win molemmille, sekä ennen kaikkea puolueelle ja meille perusäänestäjille!

Ja vihermedia saa nenilleen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kerran kusetettu
Iloinen
#6

Koita säkin perusäijä hyväksyä se, että teille käy samalla lailla kun smp:lle te olette jo nyt 10% puolue pistäkää pillit pussiin ja perustakaa uusi junttipuolue suomen historiassa ei ikinä ole ollut tollasta apinalaumaa joka sekoilee ja poukkoilee joka suuntaan. Joka viikko uusia kohuja. Säälittävää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#12

Mene verkkosukkies kanssa Jutan helmoihin..tää on miesten saitti;)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

elämä on
#7

Mistä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pexi
#9

Vaan kun Timo haluaa olla Kim Il Jong. Puolue, jota johtaa diktaattori ei voi pitkään menestyä. Toivottavasti väki tajuaa, että äänestäjät on ihmiset tehtäviinsä valinneet ja jotain tuli tuolla toreilla näille ihmisraukoille luvattua. Nyt ei Timon vitsit enää kanna. Ja ihan vaan vinkiksi Timolle ja työmiehellensä ja alivaltiosihteerille, että ihan vielä ette sentäs oikeuslaitos ole, on vanha koni hypännyt nyt laukalle pahemman kerran ja valitettvasti tuli ihan maalilaukka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kakke
Vihainen
#10

Aivan samaa mieltä
kerran kusetettu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#13

Ja sillä ylpeilet:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kakke
Vihainen
#15

Perseäijä tuu ulos kaapista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#16

Älä opeta tapojasi:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Niin, kuka jätti vastaamatta kenelle? Tynkkynen kertoi että Soini ei vastannut yhteydenottoihin, sitten perästä Soini sanoi ettei Tynkkynen vastannut. Missä se jälkien alkupäässä oleva sylttytehdas majailee?

Niin, ja tasan 0 osapuolta kaikista ovat olleet valmiita myöntämään virheitä tapahtuneen omassa toiminnassaan. Se on huono lähtökohta. Virheettömiä emme ole kukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000