Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Opposition Muppet-show

Opposition Muppet-show alkoi

Kuka muistaa Muppet-shown? Siinä oli sympaattisia hahmoja kasapäin; oli Miss Piggy and Kermit-sammakko sekä se maan mainio ruotsalainen kokki. Animal-rumpali oli aidon tuntuinen.

Hauskimmat hahmot olivat kuitenkin lavan edessä, poksissa: ne kaksi äreää vanhaa herraa nimeltä Statler ja Waldorf. Ärtsyt vanhukset makustelivat voimattomasti shown tapahtumia ja olivat yleensä pihalla kaikesta.

Jotain samanlaista tapahtuu valtakunnan politiikassa.

Tuleva oppositio arvostelee (niin kuin pitääkin) ja vaikuttaa maan asioihin olemalla toista mieltä. Varsinainen show on kuitenkin siinä, että SDP ei aio äänestää tyhjää puhemiehen vaalissa. Ei vaikuta hyvältä.

Samaan aikaan kun oppositio leikkii ja osoittaa mieltään niin valtakunta vapisee kurjuuden ja taloudellisen laman edessä. Eikä tämä vielä kaikki: Euroopassa hiotaan miekkoja.

Nyt tarvittaisiin sitä yhteishenkeä ja yrittämistä.  Oppositio voisi toimia asiallisesti, reippaasti ja kuitenkin sellaisella hengellä, että ”tästä mennään nyt läpi”.

Onhan siinä leikkausten listassa sellaisiakin asioita, joita voi hyvällä syyllä arvostella.

Koulutusleikkaukset arveluttavat

Eräs sellainen on koulutus.

Koulutuksen leikkaus leikkaa isänmaan tulevaisuutta. Se on fakta.

Näyttää siltä, että meillä ei vielä ymmärretä miten hyvä ja toimiva suomalainen koulutussektori on. Ministeri Stubbin möläytys siitä että nyt kesä-heinä ja elokuu viedään professoreilta pois on kuvaava. Näitä hankkeita ajavat yleensä ihmiset, joilla ei ole pienintäkään käsitystä siitä mitä yliopistoissa tehdään.

Meillä Helsingin yliopistossa tehdään kesällä työtä niska limassa. Ainakin tutkijat raatava 24/7 niin, että väkeä ei saa kotiin edes jouluaatoksi. Samoin, on kesäkoulua ja Summer School-opetusta.  Kesällä ei ole varsinaista lukukautta siksi, että opiskelijat ovat poissa. Se on parasta aikaa kirjoittaa ja käydä tiedekokouksissa.

Jos leikkauksia on tehtävä, tehtäköön ne armottomasta byrokratiasta ja hallintohelvetistä. Meillä on Suomessa varsin hyvä yliopistolaitos verrattuna panos-tuotos suhteeseen. Säästöjä saisi kuitenkin poistamalla päällekkäisiä hallintoja (a) laitos b) tiedekunta c) ylijohto = kolminkertainen hallinto).  

Tutkijat ovat miettineet vakavasti sitä olisiko esimerkiksi mahdollista yhdistää kaikkien Suomen yliopistojen tiedekunnat (yksi iso valtakunnallinen tdk.) ja yhdistää pienimpiä. Tätä ajatusta on fundeerattu myös muualla. 

Nyt tilanne on sama kuin miehellä, jolla on kesätakki, talvitakki ja pilkkihaalari päällä. Kuuma tulee.

Jos säästetään niin kannattaisi miettiä ennen kaikkea suunnittelijoiden armadan upottamista. Keskushallinnosta tulee joka 5 vuosi jonkinlainen uudistus, jota me tutkijat ja opettajat sompailemme – näiden suunnittelijoiden ohjeiden mukaan.

Samoin Suomen Akatemian voisi muotoilla uuteen uskoon. Se on nykyään monimutkainen ja äärettömän byrokraattinen tiederahoitus apparaatti – neuvostoaikaisen jähmeä. Tehtävät ja rahat vain yliopistoille niin hyvä tulee.  Kunnianarvoisa nimi voisi säilyä jonkinlaisena viisasten kerhona.

Kaikenkaikkiaan: harkitkaa vielä niitä koulutussäästöjä.

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. Suvivirsi kaikuu huomenna. Se on kuulkaa sellainen laulu että sielun silmä kastuu)) Aina.  

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Tuttu virsi,
#1

enkä tarkoita Suvivirttä, vaan yliopistoväen ikuista valitusvirttä sen johdosta, kuinka valtavasti ja valtavan hienoa työtä se tekeekään vähäistäkin vähemmällä rahoituksella. Samaa jeremiadaa veisattiin kaikki kolme vuosikymmentä, jotka erehdyin yliopistolla viettämään. Opin tuntemaan monta kieroilijaa ja kermankuorijaa, jotka viettävät monta kk vuodessa teillä tietymättömillä kaukana työhuoneistaan eräät heistä jopa sivubisneksissä keikkaillen ns. virkatehtävien lomassa — virkapalkkio kun ei siitä yhtään laske. Mihin kaikkeen työaikaa käytetäänkään ja mitä kaikkea työajaksi katsotaan, voi sitä mielikuvituksen määrää… Palkatkin ovat nopeasti nousseet vuoden 2010 uuden lain jälkeisinä vuosina… Miten on, osallistutteko velkatalkoisiin 7000–12000 kuussa tienaavat proffat? Noiden liksojen päälle nostelette vielä matka- ja päivärahat, ilmaiset työtilat ja -varusteet sekä työterveyshuollon (kansainvälisesti omistetulta lääkärifirmalta ostettuna tietenkin). On se kamalaa ja kurjaa uhrautua noin rankasti isänmaan eteen!

Totta kai yliopistoilla on ahkeria ja lahjakkaita tutkija-opettajia, mutta puheet ”huippuyliopistosta” ovat järjestään paisuteltuja, retorista louskutusta, jos ajatellaan esim. henkilöstön ja tulosten mediaania. Vararehtori Mauranen HY:sta mm. nykyisin ruikuttaa, miten ”huippuyliopiston” laatu romahtaa välittömästi, jos hallitus yhtään leikkaa perusrahoitusta. (Tällaista tekstiä oli Kauppalehdessä.) Koko lausuma perustuu harhaiseen logiikkaan. Leikkausten järkihän ei ole siinä, että huippua leikataan, vaan sitä mikä ei ole huippua. Ja sitähän löytyy — mm. joutavia päällekkäisyyksiä ja turhaksi muuttuvien työalojen koulutusta. Jos ette löydä, niin kutsukaa viisaammat etsimään 😉 Näin ollen, käsittääkö Mauranen ym., leikkaukset nimenomaan tehostavat ja korostavat Huipun tuottamista. En huiputa ketään, jos sanon, että hallituksen leikkauksilla on yliopistoissa pelkästään saneeraavia vaikutuksia 😉

1990–luvulta alkaen yliopistoihin on ”lapioitu” valtavasti resursseja, ja professorien perinteisen logiikan mukaan kaikki saatu pannaan varmasti kukumaan, konsteja siihen nimttäin riittää. Jos yhtään säästettäisiin, valtio myöntäisi seuraavassa jaossa vähemmän, got it? Siksipä vaikka suunnitellaan jotain yhtä ja samaa jatkuvasti uudelleen, mihin Luukkanenkin puheessaan viittasi, Niinpä tähän velkavuoteen tultaessa yliopistojen, tiedekuntien, laitosten, koulutusalojen, tutkintojen, opiskelijoiden, suunnittelijoiden, opintoneuvojien, tiedottajien, palaverien jne. määrät ovat keinotekoisiksi paisuneita. Nykyinen hallituksen käynnistämä saneeraaminen on siis pelkästään tilannetta reaalistavaa. Palataan vain siihen tasoon, joka on pienelle maallemme mahdollinen. Ennen 1990-lukua tehtiin aivan riittävästi tiedettä ja tutkimusta, mutta halvemmilla kuluilla ja vähemmillä mölinöillä.

Voimia, järkeä ja tervettä epäilyä uudelle hallitukselle ja opetusministerille!

Pahoillani olen vain perusopetukseen toisen asteen oppilaitoksiin kohdistuvista säästöistä, mutta ymmärrettäviä nekin velkaantumisen pysäyttämiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei ainoa
Vihainen
#2

Valtakunta vapisi samalla tavalla jo 2011, millä hengellä oppositio, varsinkin PS, toimi neljä vuotta? Ei ainakaan sellaisella ”tästä mennään nyt läpi” hengellä, eikä edes asiallisesti, vaan joka asiassa vastaan pannen! Turhia välikysymyksiä, aiheena lähes poikkeuksetta Kreikka, lopputulos oli tiedossa jo ennen välikysymyksiä. Kulutettiin kallispalkkaisten ministerien sekä eduskunnan aikaa turhuuteen, kun olisi voitu yhdessä parantaa maan asioita! Älkää nyt valittako ja itkekö, saatte maistaa omaa lääkettänne, sillä erolla kuitenkin, että nyt on oppositio se fiksumpi osapuoli! Keskustan ja PS:n täydellisiä takinkääntöjä ei voi muuta kuin halveksuen ihmetellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei ainoa
#3

Teillähän näkyy olevan ikioma Muppet-show, olenkin miettinyt ketä tv-hahmoa Soini muistuttaa. Selvähän tuo, ilmiselvä Kermit!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000