Perussuomalaiset

Ari Kultala

Kuopio on tuuliajolla?

Kuopion palvelurakenneuudistuksella aikannan pyritiin tuottavuuden ylläpitoon ja parantamiseen. Kuopion kaupungin johtamisessa oli päädytty suurten julkisten organisaatioiden tuottavuuden johtamista tukevan ”bottom-up” näkökulman käyttöön tuottavuuden parantamisessa.
Palvelurakenneuudistuksessamme on kaksi keskeistä ongelmaa, jonka vuoksi mallin toimivuus ja tehokkuus voidaan ja pitää kyseenalaistaa. Ensinnäkin Kuopion käyttämästä mallista puuttuvat uudistuksen tehokkuutta ja laatua kuvaavat komponenttimittarit. Erityisen suuri puute on operatiivisen käytännössä totuttavan tason mittareiden puuttumisella. Kuinka Kuopiota voidaan johtaa strategisesti oikein, jos toteuttavan tason toiminnasta ei saada oikeanlaista tietoa päätöksenteon tueksi?
Yksityisellä sektorilla yrityksen tuottavuus on koko organisaation läpäisemä johtoteema, joka määrittää toiminnan organisaation kaikilla tasoilla ja jokaisessa yksikössä. On väärä väite, ettei Kuopio voisi määritellä pitkäntähtäyksen päämäärää. Tuottavuus ja tehokkuus voisivat olla päämääriä yhtä lailla. Niitä voidaan mitata ja ne voidaan määritellä päätöksenteon eri näkökulmista.
Tavoite ja päämäärä täytyy olla inhimillinen kuntalaisen lähtökohdista, mitä nykyiset päätökset johtamisessa ei ole. On sanottava julkisen hyvinvointipalvelun tuottavuusmäärittelyn panos ja tuotto suhteessa toisiinsa ovat yksiselitteisestiä huono.
Ongelmana lienee henkilöstön kannustimet, ja nyt palvelurakenneuudistus toteutetaa periaatteella vähemmällä enemmän ja laadukkaampaa. Tämä ei toimi. Johtamisjärjestelmän laatijat ovat unohtaneet sen tosiasian, että motivoituakseen ja jaksaakseen työntekijät tarvitsevat erilaisia kannustimia organisaation kaikilla eri tasoilla.
Nähtäväksi jää, ottaako uusi kaupunginvaltuustomme kantaa palvelurakenneuudistukseen ja sen epäkohtiin. Jos muutosta ei tapahdu, voi Kuopiolle jäädä ajelehtimaan kuin Jack Sparrow maailman laidalle, kun lopuksi soutajatkin jättävät laivansa ilman luvattuja palkkioita.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Arikin. Näen: Kun Siunaus puuttuu: ”Vaik’, puuhattais’ myöhäiseen yöhön, jos ei Herralta, pyydetä, Siunausta työhön.” Polviltaan Ovat esivanhempamme nousseet, ja Häneen turvanneet, ja Paholaisen ajatukset ovat hyljänneet. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Välilyönnit kappaleiden väliin 🙂 muuten hyvä!

Kuntaluvista Kuopion luvut esiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000