Perussuomalaiset

Ari Jussila

Nyt vai huomenna.

AJATUKSIA TYHJÄSTÄPÄÄSTÄ.

Korona on laittanut maailman talouden ja ihmisten kanssakäymiset huonoon jamaan. Tämä tilanne mahdollistaa meille laittaa asiat tärkeys järjestykseen. Pelastetaan ihmiset ja annetaan keinottelioiden kaatua eli tehdään kuin Islanti.
Vihervasemmistön ideologia. Pitää ajatella isossa kuvassa ja katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Ajatus on oivallinen ja oikean suuntainen, mutta tapa asian ratkaisuun on väärä.
Sote ja halpatyönalalla on liian vähän tekijöitä. Hallitus ja yritykset haluavat paikata vajeen tuomalla ulkomailta halpa työvoimaan markkinoille. Se on totuus että nyt tarvitaan käsiä tekemään töitä. Se korjaa nykyhetken mutta siirtää ongelman jälkipolvien hoidettavaksi. Nykyinen ongelma alkoi kehittyä toisesta maailmansodasta, jolloin kaatui rintamalla sotilaita. Sodan jälkeen syntyvyys oli suurta ja evakot paikkasivat henkilö vajetta työmailla. Kehityksen myötä on työntekijöiden tarve pienentynyt. Koneet ja työtavat on mahdollistanut tehdä vastaava työpanos pienemällä henkilömäärällä. Nykyisin arvostetaan lapsiperheitä juhlapuheissa mutta todellisuudessa niiden asemaa heikennetään kokoajan lisää. Nykyisin vaatimustaso ja työnkuvan jatkuva muutos ei kannusta ihmisiä sitoutumaan parisuhteeseen saatika lisääntymään.
Työvoiman tuonnilla siirretään ongelmia tulevaisuuteen sillä nekin ikääntyy ja jäävät rasittamaan vanhustenhoitoa, jolloin taas tarvitaan uudestaan halpatyövoimaa. Meillä on edessä valinta. Tulevien päättäjien pitää miettiä olenko valmis itse kohtaamaan vanhustenhoidon nykytasolla vai haluammeko halpatyövoiman takia siirtää ongelmien hoidon jälkikasvuille.

PerusPutkariVantaalta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Halpa työvoima tulee kalliiksi kaupungeille ja kunnille. Saksalaisessa keskisuuressa yrityksessä työntekijöitä voi olla yli 30 000, ja silti koko tuotanto on automatisoitu. Suomi ei pärjää, vaikka väki hankittaisiin halvimmalla, automatisointi on ainoa keino pärjätä globaalisti automatisoidussa maailmassa. Automatisaatiossa tarvitaan huollossa ja ohjelmoinnissa paljon erittäin koulutettua väkeä, kuten muissakin tehtävissä. Suomen haalimaa maahanmuuttaja väkeä menee sukupolvia ja miljardeja kouluttaa täysin pystymetsistä kerättyä väkeä pitämään maata kilpailukykyisenä. Suomen suunta on suomeksi sanottuna päin persettiä. Hallituksessamme ei ole ainoatakaan, joka tuntisi realiteetit maailman teollisuuden tekniikoista ja vaatimuksista. Sama tekniikan tuntemattomuus näkyy mm. autojen sähköistyksessä, ja latausverkkojen rakentamisen toivottomuus, kun bensa-asemiakin on rakennettu jopa sata vuotta, niin miten tiestö ja kadut on avattu ja kaapeloitu vain muutamassa vuodessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Näin on, maailmassa kun tehdään tavaraa, se koostuu pienen pienistäkin nippeleistä, eikä oikeastaan mitään kannata tehdä käsipelillä. Tuotantokoneet maksaa maltaita, ja sarjat suuria, jos vientiä ajatellaan. Yritysten voittojen verottaminen, ilman investointivarauksia, on Suomen järjettömin teko. Kaikki ei halua velkaantua ja ottaa riskejä, voitonverotukseen on tultava järkeä. Näinhän se aikaisemmin olikin, verotuksessa investointivarauksia, mutta jostain syystä demarit laittoivat suunnitelmat lakoon, varmaankin näytti siltä, että Neuvostovaihtokauppa toimisi ajasta ikuisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei kukaan halua tänne asylum-siirtolaisia, ei kukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000