Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Soteuudistus kuin huojuva talo

Sote uudistus on kaikkien poliitikkojen huulilla. Toiset hymyilevät, toisten suupielet ovat alaspäin mutta tietääkö lopulta kukaan millaisia muutoksia tavallisen ihmisen elämään soteuudistus tuo tullessaan?
Kävin eilen erityislapseni kanssa Oysissa uuden korsetin teko reissussa. Samalla kun poika laitettiin kipsimuottiin ortopedi Juhan ja hoitajien kanssa juttelimme sotesta ja siitä ettei kukaan, eivät hekään hoitoalan ammattilaiset, tällä hetkellä tiedä mitä uusi sote tuo tullessaan.
Heikompien puolella olevana kuntavaaliehdokkaana olen erityisen huolissani siitä miten käy tavallisen ihmisen soteuudistuksen ja valinnanvapauden pyörteissä? Rikkaat hyötyvät uudistuksesta varmasti ja voivat käyttää valinnanvapautta. Hän jolla on rahaa voi sijoittaa omaan terveyteen eikä joudu anelemaan armopaloja. Miten käy köyhän ihmisen jolla ei ole budjetin suomaa valinnanvapautta? Lisäksi miten käy ihmisten jotka eivät syystä tai toisesta voi tai osaa itse päättää? Kuka heidän puolestaan pystyy tai kykenee tekemään järkeviä päätöksiä?
Tähän asti hoitotahot ovat määräytyneet kuntien mukaan. Entä sitten kun jokaisen ulottuvilla on vapaus valita. Pelkään että seurauksena on erityishoitotahojen ruuhkautuminen. Tunnetusti Oys:issa on hyvä hoito. Millä varmuudella lähikuntien asukkaat enää pääsevät Oulun Yliopistollisen sairaalan hoitoon jos sairaalan odotusjonot ruuhkautuvat uusista potilaista. Syrjitäänkö tässä uudistuksessa maalaisia jotka asuvat kehä kolmosen ulkopuolella?
Olemmeko soteuudistuksen kera luisumassa Amerikkalaiseen terveydenhoitomalliin jossa vain ne joilla on rahaa tai tarpeeksi kattava vakuutus pääsevät sairaalahoitoon?

Anu Elovaara
Omaishoitaja
Kuntavaaliehdokas 2017.
Nivala, Pohjois-Pohjanmaa

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000