Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Tyhjentääkö sote maaseudulla tuhkatkin pesästä?

Pidetään maaseutu hyvänä paikkana elää. Sukupolvesta toiseen on maaseutu ruokkinut ja kasvattanut Suomen kansalaisia. Tällä hetkellä lähestyvä sote ei välttämättä vielä avaudu kuntalaisille todellista luonnettaan paljastaen. Pahin uhkakuva on sellainen että kuntatasolla päätetään soten jälkeen vain kynistä, vihoista ja muista pienistä asioista ja kuntaa koskevat isot päätökset tehdään muualla.
Sote tarkoittaa molempia sekä sosiaali että terveyspalveluita. Monista pienistä kunnista on jo lakkautettu terveyspalvelut ja vuodeosastot ovat kadonneet. Miten käy soten tullen jatkossa jos yhä enenevissä määrin sosiaali- ja terveyspalvelut keskitetään isoihin kaupunkeihin ja pienten kuntien asukkaat saavat järsittäväkseen vain tyhjiin kalutun luun! Miten on pienten kuntien syntyvyyden laita jos ei ole enää palveluita mitä tarjota ja joilla voidaan houkutella asumaan uusia kuntalaisia.
Meillä Nivalassa toimii vielä Jokilaaksojen pelastuslaitos. Nivalassa on noin 10 400 asukasta. Syntyvyys on valitettavasti laskusuuntainen. Hiljattain minulle selvisi että soten myötä meillä ei ehkä tulevaisuudessa ole enää pelastuslaitosta ja ambulanssia tarvitseva voi joutua tilaamaan sen liki sadan kilometrin päästä. Pelkään pahoin että silloin voi olla jo myöhäistä.
Pidetään yhdessä huolta siitä ettei sote tyhjennä maaseudun torpista tuhkia pesistä vaan kipinä säilyy elinvoimaisena ja antaa valoa tulevaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Alueiden sote oli kepun ydintavoite tässä hallituksessa.

Pitäis oikeastaan kysyä kepulta, mitä ne oikein havittelevat, mitä toivovat saavansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS ANUKIN. ARVELUSI TUHKIENVIENNISTÄ ON ❤️ AIVAN OIKEA, KOSKA SUOMEN ENTISET: JUMALAAPELKÄÄVÄISET, TOISILLEEN LÄHEISET, JA AUTTAVAISET IHMISET OVAT HYLJÄNNEET JUMALAN, JA HEISTÄ ON ❤️ TULLUT: KILPAVARASTELEVIA, SUOMEN VALTIOTA KOHTAAN: TUULIMYLLYT OVAT SAMANLAINEN: TAIKAUSKO, KUIN ❤️ LIKAISEN VEREN KUPPAUS IHMISTEN VARTALOISTA. TUULIMYLLYISTÄ ON ❤️ SANOTTU, JO VUOSIA SITTEN, ETTÄ SE ON ❤️ TÄYSIN KANNATTAMATON INVESTOINTIKOHDE; NYT, LÄHINNÄ KESKUSTAPUOLUE ”KUPPAA” SILLÄ KÖYHIEN SUOMALAISTEN RAHAT; KUTEN AIKANAAN KUPPARI, VEI AIVANHYVÄT VERET KANSALAISELTA, KUN SYDÄMEEN OLI PÄÄSSYT LUJAHTAMAAN ITSE PÄÄPERKELE, TAIKAUSKO. TUULIMYLLYTORVET, SUOMINEIDON ”VARTALOSSA”;OVAT, KUIN ❤️ PUKINSARVET: ENTISAJAN ESIVANHEMPIEMME; KUPATTAVALLA, ALASTOMALLA VARTALOLLA. ”HERRA ARMAHDA, TÄTÄ MAATA JA KANSAA.” NYT VARKAILLAKIN ON; VALTIOVALLAN; LAKITUKI TAKANA, NÄHTIINHÄN SE PÄIVIN, JA RAIJAN ”KAKSINTAISTELUSSAKIN”: ”ISÄNTYTTÖ,- BELSENTYTTÖ”. KIITOS 😕 SIUNATEN , LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS ANUKIN. NYT ME TARVITSEMME YLHÄÄLTÄ TULEVAA VIISAUTTA; PIENI KATKELMA KIRJASTA: VOIMAA JOKA PÄIVÄLLE, BILLY GRAHAMIN: RAAMATUN MUKAAN MAAILMASSA, ON ❤️ KAHDENLAISTA VIISAUTTA. ENSINNÄKIN JUMALAN ANTAMAA VIISAUTTA. JOKA TARKASTELEE ELÄMÄÄ IKUISUUDEN NÄKÖKULMASTA. TÄSTÄ VIISAUDESTA RAAMATTU SANOO: ”MUTTA YLHÄÄLTÄ TULEVA VIISAUS ON ❤️ PUHDASTA JA PYHÄÄ, JA NIIN SE MYÖS ❤️ RAKENTAA RAUHAA, SE ON ❤️ LEMPEÄÄ JA SOPUISAA, TÄYNNÄ ARMAHTAVAISUUTTA JA TÄYNNÄ HYVIÄ HEDELMIÄ, SE ON ❤️ TASAPUOLISTA JA TEESKENTELEMÄTÖNTÄ.” (JAAK. 3:17) TOINEN VIISAUS ON ”MAALLISTA VIISAUTTA”. SE SULKEE POIS JUMALAN JA HÄNEN 👼 ❤️ EETTISET MITTAPUUNSA IHMISTEN PÄÄTÖKSENTEOSTA JA YRITTÄÄ RATKAISTA YHTEISKUNNALLISIA ONGELMIA EROSSA HÄNESTÄ. MUTTA MIHIN SE ON ❤️ MEIDÄT JOHTANUT? KUMMAN VIISAUDEN SINÄ VALITSET? * KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kyllä se maaseutu tyhjentyy kun Thaimaasta pitää jo metsurit tuoda suomeen. Syy taitaa olla kun Moottori ja Raivaussahaa on vaikea käyttää jos toisessa kädessä pitää olla jatkuvasti älypuhelin, ei silloin työstä tule mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Päin vastoin. Monilla alueilla on nuohoustoimi jo nyt niin huonoa, että ei ole pelkoa tuhkien tyhjentämisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000