Arabian Nato 2.0
Kirjoitin vuosi sitten Saudi-Arabian ja Pakistanin puolustussopimuksesta ja kysyin, nähdäänkö alueella pian laajempi liittouma. Vastaus tuli nopeammin kuin odotin.
Turkki, Saudi-Arabia ja Pakistan allekirjoittivat 7. elokuuta 2026 Mekassa yhteisen puolustussopimuksen. Sen mukaan aseellinen hyökkäys yhtä jäsentä vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan. Turkin parlamentti hyväksyi sopimuksen marraskuussa. Turkin ulkoministeri kuvasi sitä teknisesti samanlaiseksi kuin Naton viidettä artiklaa.
Mikä muuttui vuodessa?
Saudi-Arabian ja Pakistanin syyskuun 2025 sopimus ei jäänyt paperille. Huhtikuussa 2026 Pakistanin ilmavoimien hävittäjiä saapui Saudi-Arabiaan sopimuksen nojalla. Samaan aikaan Yhdysvaltojen ja Iranin sota, Iranin iskut Persianlahden maihin ja huthien hyökkäykset pakottivat Riadin etsimään turvaa, joka ei nojaa pelkästään Washingtoniin.
Kolmikko täydentää toisiaan. Saudi-Arabialla on rahaa ja öljyä, Turkilla Naton toiseksi suurin armeija ja nopeasti kasvava puolustusteollisuus, Pakistanilla muslimimaailman ainoa ydinase.
Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?
Turkki on Naton jäsen. Suomi on sitoutunut puolustamaan Turkkia, ja nyt Turkki on sitoutunut puolustamaan Saudi-Arabiaa ja ydinasevalta Pakistania. Mitä tapahtuu, jos Pakistanin ja Intian välit leimahtavat tai Saudi-Arabian sota huthikapinallisia vastaan laajenee? Intia arvioi jo sopimuksen vaikutuksia omaan turvallisuuteensa.
Rauhoittavaa on, ettei sopimus velvoita automaattisesti mihinkään. Jokainen jäsen päättää itse, milloin ja miten se osallistuu.
Seuraavaksi liittoon kaavaillaan Egyptiä. Sillä on Afrikan suurin armeija, noin 450 000 aktiivisotilasta, ja ennen kaikkea Suezin kanava. Egyptin myötä liitto hallitsisi Punaisenmeren molempia päitä.
Egypti ei kuitenkaan ollut Mekassa. Sen parlamentti valtuutti lokakuussa presidentin puolustamaan Saudi-Arabiaa pyydettäessä, mutta ei hyökkäämään Jemeniin.
Varovaisuudelle on syynsä. Vuonna 1962 Nasser lähetti joukkoja Jemenin sisällissotaan. Pieneksi tarkoitettu operaatio paisui ja jumittui vuorille. Sitä alettiin kutsua Egyptin Vietnamiksi.
Afganistanissa palvelleena rauhanturvaajana tunnistan saman kaavan.
Voiko alueelle syntyä vakautta liittouman pohjalta vai luoko se erinlaisen eskalaation kierteen?
Rauhanturvaajana opin, että kriisit eivät eskaloidu itsestään, vaan päätösten kautta. Vaarallisinta ei ole liittojen olemassaolo, vaan epäselvyys siitä, mihin on sitouduttu. Siksi sopimusten sisällön on oltava kaikille selvä, myös Turkin kaksoisroolin.
Kainuussa tämä tuntuu kaukaiselta, mutta ei ole sitä.
Persianlahden kriisi näkyy pumpulla ja Itärajalla tiedämme, mitä pelote tarkoittaa.
Historia ei toista itseään, mutta se varoittaa.
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia