Perussuomalaiset

Niina Immonen

Asiakasmaksujen korotukset huolestuttavat – mutta apuakin on

Satakunnan hyvinvointialueella tultaneen esittämään korotuksia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ensi vuodelle. Hyvinvointialueemme taloudellinen tilanne on edelleen haastava, vaikka ensimmäisten toimintavuosien aikana syntynyttä alijäämää onkin onnistuttu kuromaan hyvin umpeen. Asiakasmaksujen korotukset liittyvät kuitenkin ennen kaikkea valtion rahoitusratkaisuihin. Maksutulojen arvioitu kasvu huomioidaan hyvinvointialueiden valtionrahoituksessa riippumatta siitä, korotetaanko maksuja vai ei. 

Terveyskeskusmaksuja esitettäneen korotettavaksi 20 prosenttia ja erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksuja sekä suun terveydenhuollon maksuja 10 prosenttia. Korotukset tuntuvat osin kohtuuttomilta aikana, jolloin elämisen kustannukset ovat muutenkin nousseet ja tavallisella palkallakin alkaa olla vaikeuksia tulla toimeen. Terveyskeskuslääkärin käyntimaksun korotus kuitenkin tarkoittaisi enimmillään noin 20 euron lisämenoa vuodessa, sillä maksu voidaan periä korkeintaan kolmelta käynniltä. Erikoissairaanhoidossa muutokset voivat sen sijaan olla huomattavasti tuntuvampia. Uusien leikkaus- ja toimenpidemaksujen sekä erityistutkimusmaksujen myötä esimerkiksi kaihileikkauksesta voitaisiin periä noin 260 euron maksu ja tietokonetomografia- tai magneettikuvauksesta noin 60 euroa. Kyllä nämä maksut huolestuttavat myös perussuomalaista ja alustavissa puolueiden välisissä keskusteluissa on noussut halukkuutta välttää täysiä asiakasmaksukorotuksia alueellamme.

Kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut voidaan huomioida toimeentulotuessa. Suurempi huoleni kohdistuukin niihin ihmisiin, joiden eläke tai palkka on pieni, mutta kuitenkin juuri sen verran suuri, ettei oikeutta toimeentulotukeen synny. Kun asuminen, ruoka ja lääkkeet on maksettu, ylimääräistä ei välttämättä jää juuri lainkaan. Silloin yllättävä sairaus tai tutkimuskäynti voi horjuttaa pitkäksi aikaa jo valmiiksi tiukkaa taloutta. 

On kuitenkin olemassa keinoja helpottaa maksujen aiheuttamaa taloudellista ahdinkoa, ja niistä pitäisi puhua nykyistä enemmän. Asiakasmaksuihin voi pyytää lisää maksuaikaa tai sopia niiden maksamisesta erissä. Myös maksujen alentaminen tai perimättä jättäminen on tietyissä tilanteissa mahdollista, jos maksaminen vaarantaa asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulon. Lisäksi terveydenhuollon asiakasmaksuissa on vuosittainen maksukatto, joka on tänä vuonna 815 euroa. Sen täyttymisen jälkeen maksukattoon kuuluvat palvelut ovat pääosin maksuttomia loppuvuoden ajan. Sosiaali- ja terveysministeriö on myös suositellut hyvinvointialueille, että tasasuuruisia terveydenhuollon maksuja voitaisiin alentaa tai jättää perimättä toimeentulon vaarantuessa. 

Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisia ihmisistä, jotka ovat jättäneet lääkärikäyntejä ja jopa leikkauksia väliin, koska rahat eivät riitä. Tällaiset uutiset pysäyttävät. Vaikka maksuvaikeuksiin on olemassa ratkaisuja, ne eivät auta, jos ihminen ei tiedä niistä tai ei osaa hakea apua. Avun pyytäminen ei ole kaikille helppoa. Moni sinnittelee mieluummin itsekseen ja tinkii omista tarpeistaan viimeiseen asti. 

Meidän on pidettävä huolta siitä, että tieto maksujen huojentamisesta ja maksujärjestelyistä tavoittaa sitä tarvitsevat. Vastuu ei voi jäädä yksin ihmiselle, jolla on jo sairauden ja toimeentulohuolien kanssa riittävästi kannettavaa. 

 

Niina Immonen (ps) 

aluevaltuutettu, 

aluehallituksen jäsen

Satakunta

Tekstin aiheet: