Kotiuduin äskettäin Etelä-Karjalan keskussairaalasta, ennakkoon suunnitellusta leikkauksesta. Leikkausjonoon minut laitettiin syyskuun puolivälissä, ja jonotusajaksi kerrottiin 3-6 kuukautta. Oli positiivista, että jono liikkui näinkin nopeasti eikä odotuksessa tarvinnut elää täyttä puolta vuotta tai jopa pidempään.

Sairaalasängyn pohjalta kysäisin hoitajalta, miten hyvinvointialueen säästö- ja sopeutuspaineet ja muut haasteet näkyvät heidän työssään. Vastaus oli ”eipä juuri mitenkään”. Juuri näinhän se pitää ollakin. Sairaalan hoitohenkilökunnan, lääkärit mukaan luettuina, on saatava keskittyä potilastyöhön. Heidän työtaakkaansa ei tule raskauttaa ylimääräisellä byrokratialla. Sitä varten hyvinvointialueella on (tai ainakin pitäisi olla) aivan eri virkamiehet ja työntekijät. Saman pitäisi tietenkin koskea myös terveysasemien hoitohenkilökuntaa, mutta pelkään pahoin että tilanne on siellä aivan erilainen kuin keskussairaalan toipilasosastolla.

Kohtuullisen tuoreena lappeenrantalaisena minun on vaikea sanoa, onko Marinin (sd) hallituksen kätilöimä soteuudistus tuonut maakunnan terveyspalveluiden käyttäjille mitään lisäarvoa verrattuna entiseen varsin toimivaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin verrattuna. Ymmärtääkseni ei juuri muuta kuin raskaamman organisaation, kasvaneet kustannukset ja säästöpaineet.

Suurista potilasmääristä ja tiukoista aikatauluista huolimatta kohtaamallani hoitohenkilökunnalla oli kykyä tuoda hoitotilanteisiin kiireettömyyden tunnetta ystävällisillä sanoilla lisättynä. Tämä on mielestäni todellisen ammattitaidon merkki.

Kiitokset ammattitaitoisille lääkäreille ja hoitajille hyvästä hoidosta!