Suomalainen sairauspoissaolokulttuuri maksaa yrityksille ja yhteiskunnalle miljardeja euroja vuodessa menetettynä työpanoksena ja heikompana kilpailukykynä.

Suomeen on syntynyt käsite: ”Voisi vähän saikuttaa.”

Sairausloma ei ole ongelma silloin, kun ihminen on aidosti työkyvytön. Ongelman taustalla ovat suomalaisen sisukulttuurin katoaminen sekä sosialistien ja työnantajajärjestöjen vuosikymmenten aikana rakentama hoivayhteiskunta. Saavutetuista eduista pidetään tiukasti kiinni, vaikka niiden syntymiseen ei itsellä olisi ollut osaa eikä arpaa.

Omaa työpanosta tarkastellaan yhä useammin menetettynä vapaa-aikana sen sijaan, että työ nähtäisiin vastuuna, toimeentulon perustana ja osana yhteiskunnan toimintaa.

Suomalaiset ovatkin arvioni mukaan heittämällä yksi länsimaiden suurimmista vikisijä- ja narisijakansoista. Laiskuus ja saikuttamisen kulttuuri näyttävät jo siirtyvän sukupolvelta toiselle.

Sitä mitä julkinen sektori edellä, sitä pienemmät perässä

Lapset oppivat vanhemmiltaan. Kun lähes puolet aikuisista elää julkisista varoista ollessaan töissä kunnalla, valtiolla, järjestössä tai Kelan palveluasiakkaana, opitut tavat imetään äidinmaidosta. Töihin mennään samalla asenteella kuin vanhemmat, ja kotiin jäädään huonosti nukutun yön tai pienen köhän takia.

Saikuttamisen mittakaava on valtava. Sairauspoissaoloihin menetetään noin 25 miljoonaa työpäivää vuodessa. Menetetyn työpanoksen arvoksi on arvioitu noin viisi miljardia euroa vuodessa.

Julkisella sektorilla ongelma näkyy parhaiten. Vuonna 2025 hyvinvointialueiden henkilöstöllä oli keskimäärin 16,1 sairauspoissaolopäivää ja kuntien henkilöstöllä 13,2 päivää työntekijää kohti.

Kuntien ja hyvinvointialueiden työkyvyttömyyden välittömät kustannukset olivat vuonna 2025 yhteensä noin 1,3 miljardia euroa. Sairauspoissaolot muodostivat niistä valtaosan. Kun päälle lasketaan sijaiset, ylityöt, työvuorojen järjestely, rekrytointi ja menetetty tuottavuus, todellinen lasku kasvaa vielä selvästi suuremmaksi.

Opettajan, sairaanhoitajan tai varhaiskasvatuksen työntekijän jäädessä pois työ ei useinkaan katoa mihinkään. Jonkun muun on tehtävä se.

Jotenkin näyttää siltä, että koko Suomi on yksi iso hourula. Onneksi on sentään vielä sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät vikise ja jaksavat siivota meidän paskamme, kuljettaa laiskan kansan ruokia ja liikuttaa meitä pisteestä A pisteeseen B. Ajan kanssa varmaan hekin oppivat talon tavoille.

Sopivasti ennen kuin maa ajautuu vararikkoon.

USA ja Kanada mallimaina. AI korvaa saikuttajat

Vanhalla mantereella työelämän vaatimuksia on vuosi vuodelta pehmennetty, eikä Suomi ole ainoa Euroopan maa, jossa sairauspoissaoloista on tullut osa normaalia työelämän kulttuuria. Suomi kuuluu maailman työntekijämyönteisimpiin ja samalla työnantajalle raskaimpiin järjestelmiin.

Vaikka Kela tulee sairauspäivärahan kautta työnantajaa vastaan omavastuuajan jälkeen, merkittävä osa palkkakustannuksesta ja työnantajan sivukuluista jää edelleen työnantajan kannettavaksi. Vuosittain sadat yritykset ajautuvat konkurssiin tai konkurssin partaalle juuri sairauslomien takia.

Kun keskimääräinen työaika on alle 40 tuntia viikossa ja työehtosopimukset ovat täynnä etuisuuksia mutta eivät velvoitteita, työntekijän terveys ei modernissa maailmassa kuulu mitenkään työnantajalle. USA ja Kanadassa työntekijä tietää velvoitteensa ja vastuunsa. Tämä näkyy yritysten menestyksessä ja työntekijän lompakossa.

Euroopassa työntekijä on sitä vastoin ongelma. Siksi AI otetaan ilolla vastaan yrityksissä, varsinkin Suomessa. AI ei saikuta eikä valita. Yritykset ovat varsin valveutuneita tietoteknisesti, ja 5–10 vuodessa Suomen työttömyys tulee kaksinkertaistumaan.

Tästä saadaan kiittää työnantajajärjestöjä ja vanhoja valtapuolueita.