Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

5 mrd. € vuodessa globaaleille pörssiyhtiöille

Eläkeiän nostaminen, indeksien leikkaaminen ja veronkorotukset on laiskojen ja osaamattomien poliitikkojen ratkaisu. Suomessa raha on rakenteissa. “Follow the money” on ratkaisu valtion talousongelmiin.

Valtion ja kuntien budjetit ovat vähintään 30 % liian suuria.

Merkittävä menoerä, joka rasittaa julkista taloutta miljardeilla euroilla vuodessa, ja joiden leikkaamiset eivät vaadi lakimuutoksia ovat asiantuntijakustannukset.

Kotikunnassani Vantaalla kunnan koko konsernin asiantuntijahankinnat ovat lähes 10 % kaupungin budjetista (Kaupungin osuus n. 50 milj. € (2022) sis. alv ja konserniyhtiöt n. 50 milj. € /2024)).

Muissa suurissa kaupungeissa kuten Espoossa, Helsingissä, Tampereella ja Turussa asiantuntijakustannukset ovat vieläkin suuremmat. Kuntasektorin, hyvinvointialueiden ja valtion asiantuntijahankinnat ovat keskimäärin 5–10 miljardia vuodessa.

Suurin osa asiantuntijahankintojen miljardi kustannuksista valutetaan kansainvälisten konsulttiyhtiöiden taskuihin. Näitä ovat mm. Deloitte (64,5 mrd $) , KPMG (36 mrd $), Ramboll( 2,2 mrd €), WSP Group (14,4 mrd $), Newsec(2,6 mrd €).

Suluissa yhtiöiden vuotuinen liikevaihto

Ennen varastettiin suoraan kassasta – nykyisin rahat siirretään ulkomaille

2000-luvun alkupuolella kunnat ja valtio pystyivät suunnittelemaan koulut, muut julkiset rakennukset, tiet ja raiteet kotimaisten insinööri- ja arkkitehtitoimistojen avustuksella. Vaikka valtapuolueiden sekä kotimaisten yksityisyrityksen kesken vilunkipeliä esiintyikin ja hyvä-veli verkosto ohjasi toimintaa, niin julkiset rakentamiskustannukset pystyttiin pitämään maltillisena nykyisiin kustannuksiin verrattuna.

Rakentamisen teknistävalvontaa tehtiin pitkälti kunnan omilla voimilla. Rakennushankkeita pilkottiin ja kilpailutettiin usean kotimaisen toimijan kesken.

Jossain vaiheessa, mutta ikään kuin vaivihkaa kunnat lopettivat valvojien tehtävät vedoten mm. henkilöstöpulaan ja ryhtyivät ulkoistamaan suunnittelu- ja rakennushankkeita kansainvälisille konsulttiyhtiöille.

Viimeisen 20 vuoden aikana globaalit konsultti- ja rakennusyhtiöt ovat ottaneet julkisen sektorin markkinat lähes yksipuolisesti haltuun. Tällä on suora vaikutus julkisen sektorin budjettien räjähdysmäiseen kasvuun. Voideltujen johtajien ansiosta valtion ja kuntien asiantuntijakustannukset ja rakentamiskustannukset ovat moninkertaistuneet, velat räjähtäneet ja käteiskassat kuivuneet.

Voitelua ja lobbausta

Poliitikkoihin ja virkamiehiin kohdistuva johdonmukainen lobbaaminen kiihtyi 2010-luvulla. Asiantuntijayhtiöiden tietoinen strategia ja aggressiivinen kasvuhakuisuus keskittyi julkiselle sektorille, jossa valtavat rahamäärät ja löysä valvonta odottivat ottajaansa.

Poliitikot ja virkamiehet ovat totutisti persoja kehumiselle. Kun siihen lisätään heikko ammatillinen osaaminen niin cocktail on valmis. Pyöröovi-ovi ilmiö on tullut Suomeen jäädäkseen. Kunnan ja valtion virkamiehiä siirtyy globaalien yritysjättien palvelukseen harvasen päivä. Meriitiksi riittää ”kassan kuivattaminen”.

Vastaavasti konsulttiyhtiöiden yhteiskuntajohtajia, myyntineuvottelijoita ja muita asiantuntijoita siirtyy hyvä-veli verkoston tukemana julkisen sektorin vastuullisiin johtotehtäviin. Viimeisimpänä ihmetyksenä HSL:n toimitusjohtajaksi.

Ei siis ihme, että valtiolta on rahat loppu. Ja muistutuksena Teille kaikille. Suomi on matkalla kohti konkurssia. Kysymys on enää vain ajasta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
#1

Valtion hankinnoista vastaavien pitäisi olla voiteluvapaita ammattilaisia, jotka osaa oikeasti kilpailuttaa, eikä ole oikeasti voideltavia. Suomen kuten kaikkien muidenkin sosialistimaiden suurin ongelma on, paitsi krooninen rahapula, niin myös lahjonta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin juuri, valtion miljardeihin kiinni pääsyyn rikollisesti ajattelevat ovat valmiit sijoittamaan jopa miljoonia, ja tietysti piilolahjontaa ja vaikka työpaikka yrityksien hallintoihin. Valtion hallinto on täynnä kaiken tasoisia eläketyöpaikkoja käsittämättömän korkeilla palkoilla, että ei kannata ihmetellä, jos ei valtion verotulot riitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Kunnille riittää usein yhteisiä etähallintoja keskitetysti, jolloin hallinnoista voidaan säästää miljardeja. Sen sijaan yksi synnytyshuone ja lääkäri tulee löytyä pieniltäkin paikkakunnilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Punajuurikinnäinon .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Luojamme opettaa myös , talouden hoitoa : sanoen älkää olko kenellekkään , mitään Velkaa ja nythän ei muuta olekkaan , kuin Velkaa näin ristiriitaista on opetuksen välillä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Just näin, niin kuin blogistakin ilmenee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ja kymmeniä Millardeja Ukrainaan Sodan kiihdyttämiseen. ja ihmisten tappamiseen. Konkurssi se tällä menolla tulee !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#27

Johan tuli Putinin propagandaa sinulta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#32

Teikäläinen ilmeisesti maksaa mielellään jo hävityn sodan pitkittämisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Korruptio jyllää, mutta siitä ei uskalleta puhua. Hyvä veli -systeemi on niin politiikkaan kiinteästi kiinnittynyt, piilotettu kulisseihin, että siitä ei meinaa saada enää otetta millään. Ulospäin vakuutellaan, että Suomessa ei ole korruptiota – ja jotkut onnettomat uskovat.

Kaikkia suomalaisia koskettava ja kallis korruptiotuotos on pakkoruotsi, tuo politiikan takahuoneiden kabiniteissa siitetty epäsikiö, joka paitsi syö valtion ja kuntien verovaroja suunnattomat summat vuosittain niin myös imee kansalaisten henkisiä voimavaroja pakottamalla kuluttamaan aikaa turhan, hyödyttömän ja vastenmieliseksi koetun pakkoruotsin opintoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

VIHERSEKTORI LEIKKURIIN!
Utelias
#14

Oheinen blogi liittyy talouteen, vakavasti velkaantuneen maamme pakollisiin leikkaustarpeisiin sekä tulevaan, orastavaan konkurssiin.
Hallitus käy budjettiriihen lähiaikoina. On muistettava, että veronkorotuksilla ei yhtään taloutta ole saatu nousuun. Samoin eläkkeet tulee jättää rauhaan. Työllä tulisi pystyä hankkimaan omaisuutta tai ainakin elämään ihmisarvoista elämää. Työnteosta ei pidä tehdä kannattamatonta.
SDP/vihervasemmisto ovat aiheuttaneet velkaantumisen. Järjettömät pseudotieteeseen perustuvat ilmastotoimet kurjistavat taloudemme ja tulevat ajamaan mm. metsäteollisuude ulkomaille.
Vihersektorin budjetit ylipaisuneet ja moni organisaatio palvelee vain heidän ideologisia tavotteita.
Vihersektori kapulana lainsäädännön rattaissa.
Jo ennestään ahdingossa oleva maatalous ja maaseutu kurjistuu huonattavasti lisää metsästyspolitiikan epäonnistumisen takia. Haittaeläinten vakavat vahingot korvattava tai maaseutu konkurssissa!
Vihersektori totaaliseen perkuuseen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Olipas hyvä A-studio.
Miko Bergbom, Ville Valkonen ja spd:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
Kyllä on Razmyarin keinot hepposia. Samaa jankutusta, eikä mitään uutta.
Nainen, joka sai Helsingin varhaiskasvatuksen ja koulutusasiat täysin sekaisin. Tsiisus.
Katsokaa itse:

https://areena.yle.fi/1-66930139 loppuosa n. 22 min.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Se on Mikko Bergström.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Wikipedia
https://fi.wikipedia.org › wiki › Miko_Bergbom

Miko Bergbom (s. 7. helmikuuta 1996 Nokia) on suomalainen perussuomalainen poliitikko. Hän on toiminut kansanedustajana Pirkanmaan vaalipiiristä vuodesta 2023.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Pari kertaa olen nähnyt tämän afganistanilaisen ”väittelemässä” varapuheenjohtajan roolissa telkkarissa ja täytyy kyllä sanoa, että MISTÄ näitä löytyy.
Naureskelee hämillään, lausuu iänikuisia mantrojaan ja uskaltaa käyttää sanaa ”surullinen”.
Suomen pelastamiseksi nykyhallituksen pitää PERUA sosiaaliturvan leikkaukset! Sillähän maa pelastuu.
Jaksaa jauhaa pienen osan verohelpotuksista (johon itsekin kuuluu).
Ei mitään konkreetista ehdotusta.
Pitäisikö palata kotimaahan hoitamaan niitä oikeita asioita? Mutta, jos Nasima on sdp:n paras anti, niin siitä vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Voi vähän tutustua vanhempiin juttuihin.

https://mvlehti.net/2015/06/05/pauli-vahtera-vantaalla-isiemme-pahat-teot/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuukka on terästä
Tyytyväinen
#3

Tuukka Saimenilta viiltävän terävää analyysiä .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Joo, tekis mieli vetää ranteet auki kun lukee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Täysin siivotonta hommaa, mieluummin tiejyrän alle, ja pyykkinarulle kuivamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Onhan Suomi ollut jo vuosia Kreikan tiellä, eli kohti konkurssia mennään.
Marinin hallitus laittoi oikein turbovaihteen päälle valtion velkaannuttamisessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Eläkeikää on kyllä nostettava. Se on ihan selvä asia.
Ihmisten elinikä on pidentynyt ja nykyiset 70-kymppiset ovat suurimmaksi osaksi erittäin hyväkuntoista porukkaa. Monet jopa haluaisivat työskennellä pidempään kuin mitä laki nykyisellään sallii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Eläkerahastojen riittävyys riippuu täysin siitä, kuinka pitkään suuret ikäluokat elävät, eli nyt eletään kynnyksellä, jossa putoajien määrä kasvaa kuution käyrässä. Valtiolle ei luulisi kuuluvan muuta kuin omat eläkekulunsa, joskin verotus on valtion erikoisoikeus. Eläkevarantoja on syytä laittaa liikkeelle, se tuo valtiolle runsaasti valtion tarvitsemia verotuloja, tästä ei kahta sanaa. Työllisyyden paraneminen sitä paitsi parantaa eläkevarantoja, kun työttömyys sitä heikentää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Työeläkevaroja oli 2023 lopussa 255 miljardia euroa. On täysin selvää, että mikäli työeläkevarat jäädytetään ja niiden annetaan kasvaa nykyisellä nopeudella, kaikki tuo raha on pois kierrosta, pois myös verotuksesta. On siis täysin selvää, että valtion talous kaatuu mahdottomuuteensa, jos työeläkevarojen kiertoa yritetään vähentää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Juuri näin, on täysin selvää, että hallitus ei halua kaataa maan taloutta, ja ajatus työeläkevarojen jäädyttäminen on käytännössä taloudellinen itsemurha. Ottaen huomioon suurten ikäluokkien kaatuminen pois järjestelmästä, eläkevaroihin jää rahaa homehtumaan ja aiheuttamaan taloudellisen katastrofin. Indeksi tulee laajentaa korjaamaan inflaatiota paremmin, joka tehostaa työllisyyttä mm. palvelualoilla, joka tuo sekä verotuloja että niistä maksetaan eläkemaksuja, eli kannattaa pyrkiä älykkääseen varojen kierrätykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Eläkeikää tulisi mieluummin laskea, jolloin massiiviset eläkevarannot lähtevät kiertoon ja työttömyys alenee. Toisaalta eläkeiän yläraja tulisi vapauttaa, eli jokainen saisi tehdä töitä niin pitkään, kuin terveyttä ja tahtoa riittää. Nämä asiat ovat joka tapauksessa edessä, koska automaatio, tekoälyt ym. työpaikatkin katoavat vihreän siirtymän myötä Aasian maihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Eläkeikää on nostettava, mutta vastapainoksi olisi hyvä siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon.

Ihmiset jaksavat paremmin, työaikana jaksetaan työskennellä tehokkaasti, ja vapaa-ajalla voidaan kuluttaa nykyistä enemmän eli raha kiertää taloutta elvyttäen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Eläkkeellä olon aikaa olisi lisättävä, monet eivät koskaan edes pääse eläkkeelle, kun kuolevat pois. Nyt lähtee suuret ikäluokat, sille ei mitään voi, eläkeyhtiöt jakaa bonuksia ja rahasäiliöt pullistelee. Paras tuotto eläkeyhtiöille on ennen aikaiset kuolemat, enemmän pankille ja vähemmän sinulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jope58/53259-virsi-440-vanha-virsikirja-jo-vaaryys-vallan-saapi/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mitenkäs nyt näin?
Vihainen
#5

Lainsäädäntö eduskunnan eli enemmistöhallituksen tärkeimpiä tähtäviä. Kansa köyhtyy ja nyt kaatui ”tynkkysjugendin” vahvasti vaalien alla paasaama lakialoite BENSAVEROSTA?
Tyhjiä lupauksia joita ei uskalleta toteuttaa käytännössä. Mitenkä tulisi suhtautua Tynkkysen itsensä lupauksiin ja paatokseen koskien EU-vaaliehdokkuutta?
Totta kai syyttävä sormi osoittaa myös kokoomukseen ja muihin hallituspuolueihin!
MAAMME JOHTO EI OMAA SELKÄRANKAA JA SIKSI MAATAMME OIKEASTI JOHTAA VIHERVASEMMISTO HEILLE TYYPILLISELLÄ EPÄSUORALLA POLITIKOINNILLA.
SYRJÄSEUDUILLA EPÄONNISTUNEEN SUURPETOPOLITIIKAN JOHDOSTA LAPSET KULJETETTAVA AUTOILLA KOULUUN. TÄMÄ EI POLTTOAINEIDEN HINNAN JOHDOSTA ENÄÄ KÖYHIMMILLÄ PERHEILLÄ ONNISTU. VALKOPOSKIHANHET TAAS AIHEUTTAVAT YKSITTÄISILLE TILOILLE JOPA 150 tuhannen euron vuotuiset tappiot.
Kansan usko politiikkaan rapautuu perustellusti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Suomen oikeusjärjestelmä on täysin mätä.Vantaan kouluampujakaan ei mitä ilmeisemmin saa mitään rangaistusta teostaan,kun on alikäinen.Mutta lähestulkoon olemattomia salametsästyksiä kyllä tutkitaan vuosittain.Mikäli tämä Vantaan kouluampuja olisi ampunutkin koulukavereidensa sijasta susia?Niin rangaistus olisi melkovarmaan napsahtanut,ja vielä yli 9000 tuhannen euron sakot päälle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Suomen lakijärjestelmä on tosi mätä.
Opettajille ei napsahda minkäänlaisia rangaistuksia siitä, että eivät pysty estämään kiusaamista kouluissa.
Tutkitusti kaikkien kouluampumisten takana on ollut jonkinasteista kiusaamista, ampujaa on kiusattu, nöyryytetty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#28

Opettajia ei pidä lähtökohtaisesti syyllistää, vihervasemmistolainen liberalismi vallassa. Jos opettaja puuttuu kiusaamiseen on kohta itse syytteessä. Siitä pitävät kiusaajan vanhemmat ja eritoten vihersossut huolta!
Oikeusjärjestelmä mätä!
Yhteiskunta häiriintynyt! Jos aikuinen ihminen häviää metsään, poliisi käynnistää (jos käynnistää) tutkimuksen vasta vuorokausien kuluttua. Jos joku löytää suurpedon raadon ja ilmoittaa siitä, poliisit heti paikalla tutkimassa.
Pahoinvointiyhteiskunta ajanut maaseudun väestön nurkkaan. Puolustaakseen itseään, perhettään ja eläimiään joutuvat pakonsanelemana harventamaan ylisuureksi ja ihmisiä pelkäämättömiksi muodostuneita suurpetokantoja. Jos jäävät kiinni syyte TÖRKEÄSTÄ metsästysrikoksesta. Valtiovalta on itse pakottanut henkilöt viimeisenä mahdollisena toimena luvattomiin ampumisiin. Sitten kunniallisten ihmisten elämä käytännössä pilataan järjettömään lakiin perustuvalla tuomiolla. Jopa 4v ehdotonta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Juuri näin!Ja jos joku ampuu starttipistoolilla ja naapuri ilmoittaa poliisille?Niin eipä aikaakaan,kun poliisit ovat monen partion voimin paikalla ja Panssari-Sisu on nurkalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000