YLEn toimittaja otsikoi eilen mahtipontisesti sanalla ”analyysi” artikkelinsa, jossa hän pohdiskelee että demokratia on kriisissä, ja esittelee vain muutaman ratkaisun siihen ongelmaan. Eikä edes kovin hyviä ratkaisuita. Sellaista ”analyysiä” tällä kertaa. Mistä noille maksetaan palkkaa?

YLEn uutinen aiheesta

Uutisen mukaan merkkejä demokratian kriisistä ovat mm. äänestämis-aktiivisuuden heikkeneminen, anarkistiset lakia ja järjestystä rikkovat mielenosoitukset, sekä yhteiskunnan polarisoituminen toisiaan syvästi vihaaviin leireihin Yhdysvalloissa ja monessa muussakin maassa.

Toimittajan haastattelema demokratian tutkija Yascha Monk kuvailee tilannetta pitkästi, mutta ei lopulta esitä mitään ratkaisua ongelmiin. Jos ei sellainen ole hänen mainitsemansa kompromissiin myöntyminen. Jos oikeisto haluaa veroprosentiksi 20 ja vasemmisto 30, tehdään kompromissi ja laitetaan veroprosentiksi 25.

Uutinen ei mainitse, millä menetelmällä tähän ratkaisuun käytännössä päädyttäisiin, mutta kerron sen kuitenkin: lakkauttamalla muutaman puolueen hallitus kokonaan instituutiona, ja johtamalla valtiota parlamentaarisesti koko eduskunnan kautta. Silloin politiikka olisi koko ajan samaa harmaata kompromissia, eikä se olisi joskus paljon vasemmistolaisempaa ja sitten yhtäkkiä paljon oikeistolaisempaa.

Toinen uutisessa haastateltu asiantuntija, professori Chantal Mouffe valittelee että puolueet ovat liian samanlaisia ideologialtaan. Hän toivoo taloudelliseen oikeistoon ja vasemmistoon perustuvan politiikan paluuta. Ei kompromisseja, vaan vaalit voittava vaihtoehto vie politiikkaa, ja hävinnyt vikisee seuraaviin vaaleihin asti. Kuitenkin siten, että vastapuolta ei nähdä vihollisena vaan yhteistyön kumppanina. Ilmeisesti Chantal Mouffe ei muista, kuinka paljon kommunistit inhoavat kapitalisteja, ja päin vastoin.

Tässä jää mainitsematta, miten politiikka jakautuu nyt kun se ei jakaudu vain talouskysymysten perusteella oikeistoon ja vasemmistoon. Se jakautuu intersektionaalisen feminismin puolustamiseen ja vastustamiseen. Kymmenien tuhansien maahanmuuttajien vastaanottamisen puolustamiseen ja vastustamiseen. Hiilineutraaliuden tavoitteluun maailman nopeimmassa aikataulussa, tai mieluummin vain top kahdessa kympissä EU:n keskikastissa.

Tästä ei ole paluuta pelkkään talouspolitiikkaan perustuvaan jakoon, arvoisa Mouffe, joten miksi edes haaveilette sellaisesta?

Kolmantena toimittaja löytää haastateltavaksi professori Hélène Landemoren, jonka mielestä edustuksellisen demokratian ongelmana on, että kansanedustajat eivät ole neutraali läpileikkaus koko väestöstä, vaan jonkunlainen toisiaan paljon muistuttavien ihmisten eliitti. (Okei, hän ei käytä sanaa eliitti.) Miksi kansanedustajat eivät olisi neutraali läpileikkaus koko väestöstä? Uutisessa ei pohdita tätä asiaa, mutta teen niin siitä huolimatta: ehkä siksi että tyhmäkin ihminen äänestää mielellään melko fiksua poliitikkoa. Tai siksi että vaaleissa saa etua mainostamalla, ja mainonta maksaa rahaa, ja köyhillä ei ole paljon rahaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/loppu-rikkaidenvallalle-suomesta-saisi-demokratian-30-miljoonalla-eurolla/

Olipa syy kansanedustajien samanlaisuuteen mikä tahansa, ongelman korjaamiseksi Landemore ehdottaa, että poliitikot pitäisi valita arpomalla. Puolueita ei tarvita lainkaan Landemoren mielestä. Landemore sortuu tässä vähän utopian puolelle, olettamalla että arvonnan kautta eduskuntaan päässeet 50 työläistä eivät huomaisi edustavansa samoja arvoja toistensa kanssa, ja olevansa kollektiivisesti kilpailutilanteessa toisten 50 edustajan kanssa jotka ovat rikkaiden kakaroita ja yritysten omistajia.

Puolueet ovat ja pysyvät politiikassa. Ikuisesti.

Siinä olivat ne vaihtoehdot, jotka YLEn toimittaja vaivautui esittelemään lukijoille. Totean tähän lopuksi oman näkemykseni asiasta.

Yhteiskunnan polarisaatio on totta, eikä ole katoamassa mihinkään. Toiset ammentavat elämänkatsomuksensa Raamatusta, toisen SETA ry:n pamfletista. Lopputulos on hyvin radikaalisti erilainen, ja avoimessa konfliktissa keskenään. Toiset näkevät pakolaisten vastaanottamisessa aneen jolla lunastetaan itselle taivaspaikka, toiset näkevät siinä käytännön ongelmia joita ei voida hyväksyä yhteiskuntaamme. Jotkut näkevät vapaassa maahanmuutossa ahkeraa työvoimaa joka suostuu tekemään töitä minimaalisen pienellä palkalla, toiset näkevät heissä palkkatasoa polkevan työmarkkinoiden häirikön joka ei ole tervetullut.

Polarisaatio on ja pysyy politiikassa. Ikuisesti.

Siksi laadin vuonna 2005 moniulotteisen demokratian teorian, jossa ratkaistaan tämä ongelma siten, että erilaiset ideologiat elävät rinnakkain omana itsenään. Yksinkertaisimmassa tapauksessa suurten puolueiden itsehallintoina. Esimerkiksi vähintään 300,000 asukkaan kokoisina itsehallintoina (vaikka käytinkin miljoonaa asukasta raja-arvona vielä vuonna 2019). Suomen asukasluvusta 300,000 asukasta on noin 5 % väestöstä. Suomessa on 7 puoluetta joiden kannatus ylittää 5 % rajan, joten 7 puoluetta saisi oman itsehallinnon, ja kahdeksas itsehallinto olisi lopuille puolueille yhteensä.

Ion Mittler: Parasta mahdollista politiikkaa?

Miten tämä menettely ratkaisisi demokratian kriisin? Siten, että yksittäisellä kansalaisella olisi vihdoin todellista valinnan varaa politiikassa. Kahdeksan erilaista yhteiskunnan olemusta ja politiikkaa, jonka alaisena voi elää elämänsä. Vapaasti saa valita minkä tahansa, ja valintaansa saa myös muuttaa jälkeenpäin jos alkaa ahdistaa. Hintana on muutto siihen itsehallintoon, joka kiinnostaa eniten. Pakko ei ole muuttaa mihinkään, jos elämä kelpaa sellaisenaan kuin se annetaan siinä itsehallinnossa, jossa satut asumaan valmiiksi.

Tällainen yhteiskunta olisi aidosti moniarvoinen. Sen sijaan yhteiskunnasta yritetään tehdä väkisin yksiarvoista. Eri mieltä olevia haastetaan jopa oikeuteen asti. Sellaisia kuten vaikka Päivi Räsänen. Polarisaatio ei siihen ole loppumassa, vaan siitä se vasta kunnolla alkaa, jos kansalaiset huomaavat elämänkatsomuksensa olevan laillisen yhteiskunnan hyväksynnän ulkopuolella.