Perussuomalaiset

Ion Mittler

Suomi perusti keskuksen viemään "oikeusvaltiota" ulkomaille

Pekka Haaviston luotsaama ulkoministeriö ja viherwokemmiston hallitsema Helsingin Yliopisto ovat perustaneet Oikeusvaltio-keskuksen, jonka tarkoituksena on viedä suomalaista oikeusvaltio-osaamista kehittyviin maihin. Ulkomaalaisille aiotaan esitellä ja opettaa suomalaista oikeusvaltion periaatetta, jossa ”kaikki, myös valtio itse, ovat vastuullisia lain edessä”.

YLE uutinen aiheesta

Käsi ylös jokainen, jonka suupieliä ei alkanut nykiä tämän uutisen kohdalla.

Suomessako muka ”kaikki, myös valtio itse, ovat vastuullisia lain edessä”? Vehmaskankaan blogeissa olen kuullut jotain juttua virkamiehistä, jotka rikkovat lakia jopa vuosia ilman että kukaan puuttuu siihen muulla tavalla kuin antamalla ”moitteet” tai ”huomautuksen”, mutta estämättä silti lain rikkomisen jatkumista, tai oikaisematta sen vaikutuksia kansalaisten elämään.

On myös poliitikkoja koskevia lakeja, kuten vaatimus vaalirahoituksen ilmoittamiseen, jossa ei ole säädetty minkäänlaista rangaistusta. Jos joku rikkoo lakia, niin sitten rikkoo ja sillä hyvä.

Raiskauksesta voidaan tuomita vuosiksi vankilaan henkilö pelkän kertomuksen perusteella, sana sanaa vastaan, ilman konkreettista näyttöä siitä, kenen kertoma tarina on totuus tapahtuneesta. Tältä osin Suomessa ei noudateta periaatetta syytön kunnes toisin todistetaan, vaan periaatetta syyllinen jos niin uskotaan, vaikka todisteita ei olisikaan.

Ja entä perustuslaki-tuomioistuin, tai pikemminkin sellaisen puute? Jos ilmenee epävarmuutta jonkun poliittisen päätöksen laillisuudesta, asiasta äänestää eduskunnassa se sama poliitikkojen joukko, joiden tekemän päätöksen laillisuutta siinä arvioidaan. Kansanedustajat ovat siis itse tuomareina itselleen.

Joten mitä sinne ulkomaille viedään? Eikö kehitysmaissa ole jo valmiiksi kaikki tällaiset ajattelutavat? Eivätkö yllä luetellut asiat ole ihan arkipäivää korruptoituneissa valtioissa?

Tästä aiheesta on kirjoittanut myös Jukka Hankamäki varsin asiantuntevan ja laajan blogin:

Hankamäen blogi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Defund YLE
Iloinen
#1

Koko eliitti ja media hyökkäävät yhteisesti oppositiopuolueen kimppuun. Kaikkein hauskinta on tuo ostettu some-kampanja. Kuvittelin, että Pohjois-Korean ja oikeusvaltion, joka noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, olisi erottanut reilu peli opposition kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Pekka Haaviston luotsaama ulkoministeriö ja viherwokemmiston hallitsema Helsingin Yliopisto ovat perustaneet Oikeusvaltio-keskuksen”

Voi ei…”cry me a river”… mitä tekemistä Haavistolla ja Hesan yliopistolla 🤣🤣 🤣 on oikeusvaltion kanssa: ei yhtikäs mitään 🐷 🐵🐮

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomi on monessa asiassa oikeusvaltion irvikuva.
Irvikuvaako ne lähtee viemään kehittyviin maihin?

Suomi on hyvä veli -byrokratian mallimaa.
Kehitysmaissa ne osaa tän byrokratia jutunkin jo oikein hyvin.

Esim. pakkoruotsi:
Noin 75 % suomenkielisistä vastustaa pakkoruotsia. Mutta ei mitään tietoakaan demokratian toteutumisesta.
Pakkoruotsi -kysymyksessä ei ole tietoakaan oikeusvaltiosta.
Oikeusvaltio on piilotettu komeroon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mihin perustuu tuo väite 75% vastustuksesta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Esim. Åbo Akademin laaja tutkimus: 74 % suomenkielisistä kannattaa pakkoruotsin lakkauttamista.
Ja, kun tekijä on Åbo Akademi, niin tutkimus on luotava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#10

En ole seurannut tilastoja erityisesti, 75% kuulostaa korkealta lukemalta, mutta jos Akademi on niin mitannut, niin mikäs siinä. Itse elän sellaisessa luulemuksessa, että jossain 60% tuntumassa on pakkoruotsin lakkauttamisen kannatus huidellut noin parikymmentä vuotta. Give or take 5%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

HEI. KIITOS IONKIN. VOI ! VOI ! NÄITÄ PAKANOITA, KUN NÄMÄ RESSUKAT NYT HAVAHTUIVAT VIEMÄÄN ”OIKEUSVALTIOTA”, OIKEUSVALTIOTA ULKOMAILLE, JA TERVEHENKISESSÄ LÄHETYSTYÖSSÄHÄN SITÄ ON ❤️ JO TEHTY: IÄT, JA AJAT, NIIN NYT, NÄMÄ PAKANARESSUKAT HERÄSIVÄT, NIINKUIN TÄMÄ OLISI AIVAN UUSI ASIA: JEESUSHAN SANOI, JO AJAT SITTEN: ”TEHKÄÄ KAIKKI KANSAT MINUN OPETUSLAPSIKSENI: OPETTAMALLA HEITÄ, JA KASTAMALLA HEIDÄT MINUN NIMEENI, MINUN OPETUSLAPSIKSENI: ISÄN, POJAN, JA PYHÄN HENGEN NIMEEN.” KYLLÄ NUO: HAAVISTONPORUKKA, ON: HENKIVALTA PERKELEEN, RAHAVALTIAAN ASIALLA, JA UNKARIHAN ON ❤️ TAIVAANISÄN OHJAUKSESSA, JA LUKEE, VARMAANKIN VALTIONAKIN JULKISESTI, IHMISTEN EDESSÄ: ISÄMEIDÄN RUKOUSTA PÄIVITTÄIN PEITTELEMÄTTÄ USKOAAN: JEESUKSEEN KRISTUKSEEN . KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Veljet / bröder siskot / syskon
Iloinen
#5

Kyllä PerusSuomalaisetkin tarvitsevat kielitaitoa. Kielitaito on rikkaus, mutta silloin ei saa unohtaa omaa äidinkieltään!
Hallitsemalla lähialueiden kielet, venäjä mukaanlukien, emme anna sitä kuvaa, joilla vastustajamme meitä PerusSuomalaisia lyö eli että olisimme sulkeutuneita ja haluaismme palata Impivaaran aikoihin!
Poistaisin tuon sanan -pakko- tuosta ruotsin edestä ja puhuttaisiin vain ruotsinkielen opiskelusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Pakkoruotsi on todellisen tilanteen oikea nimi: pakkoruotsi on ainut oppiaine, jota on pakko opetella läpi kaikkien koulutasojen.

Tai oikeasti: on pakko hukata aikaa pakkoruotsin tunneilla nuokkumiseen oppimatta yhtään mitään. Armovitosen saa aina.
Kaikki tietävät, että pakkoruotsilla aikuisten oikeasti ei ole mitään käyttöä elämässä.
Englanti on ottanut ruotsin paikan kaikilla elämän sektoreilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#8

Päin vastoin sanoisin, että hallitsemalla vain lähialueiden kielet, eikä sitten juuri muuta kun rajallinen opiskelun into lopahtaa niihin, juutumme Impivaaran aikoihin, ja suurten maailmankielien maailma jää tavoittamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Suomi + englanti on kielten peruspaketti.
Ja sen lisäksi yksi tai kaksi suurta maailmankieltä, niin hyvin pärjää.

Ruotsi on muutettava valinnaiskieleksi kaikilla tasoilla kouluissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nu är det dags at röstä, danke!
Hämmentynyt
#12

Kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka sillä nimellä. Valinnaisruotsi. Lähialueiden kieliksi luen englannin, saksan, ranskan ja espanjan unohtamatta jo mainitsemaani venäjää ja viroa.
Se että yleensä lähdin edes puhumaan koko PerusSuomalaisen kielitaidosta juontaa siitä, että politiikassa näkyvästi esillä olevien olisi hyvä pystyä antamaan haastatteluja ruotsiksi ja englanniksi.
Mikäli ei pysty esim. HB:n toimittajalle vastaamaan ruotsiksi, alkaa vastustajien impivaara-vertaus olla ansaittua!
Kielitaito on rikkaus ja rikkautta on toivottavasti tulossa myös aluevaalien äänimäärissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#13

Italia, puola ja kreikka! Onhan näitä eurooppalaisia suuria kieliä tässä! Eikä tarkoita sitä, että ne kaikki olisi hallittava!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Eivätkö HB:n toimittajat osaa suomea? Hävetköön!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000