Perussuomalaiset

Jouni Vallin

Tunnelmia poliittisesta päätöksenteosta

Tunnelmia alueellisesta päätöksenteosta – Tärkeät päätökset voitaisiin yhtä hyvin tehdä noppaa heittämällä tai korvaamalla osa päättäjistä apinoilla

Hyvinvointialueen aluevaltuusto käytti maanantaina alueellista demokratiaa ja päätösvaltaa kokoustamalla pitkän päivän. Asiat olivat toki tärkeitä; palveluverkkouudistus, joka tosin palautettiin uudelleen valmisteluun ja kiirevastaanottojen uudelleen järjestely, jonka jokaisesta yksityiskohdasta äänestettiin.

Ikävä kyllä monipuoluejärjestelmässä, jossa millään puolueella ei ole ehdotonta enemmistöä, on päätöksenteko sellaista asioiden yhteensovittamista, kompromissien tekemistä ja lehmän kauppoja, että vaikeat päätökset syntyvät vain ehdottoman pakon edessä.

Kun lisäksi lähes jokainen luottamushenkilö vielä pitää kynsin hampain kiinni oman kotialueensa palveluista ja toiminnoista, vaikka julkisesti väittääkin toimivansa koko hyvinvointialueen puolesta, niin melkoinen soppa on valmis.

Ai niin, kun lisätään soppaan vielä virkamiehistö, johon vaikutetaan ”poliittisesti” eli uhkaillaan, kiristetään, kehotetaan tai maanitellaan toimimaan tietyllä tavalla, niin melkoista härdelliä on päätöksenteko.

Summa summarum! Välillä tuntuu, että paikalliset ja maakunnalliset tärkeät päätökset voitaisiin yhtä hyvin tehdä noppaa heittämällä tai korvaamalla ¾ osaa päättäjistä apinoilla ja antamalla asioista perillä olevan ¼ osan tehdä päätökset pienessä porukassa.

P.S. Välillä ei tiedä itsekään kumpaan laumaan kuuluisi.

Jouni Vallin

Edustuksellisen demokratian oppipoika

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Nimetön
#1

Oman kunnan puolta pidetään viimeiseen asti.
Ihan niin kuin ennenkin.
Siltarumpupolitikointia.

Ja sitten vielä päälle rkp ja hurrit ajamassa ”ruotsinkielistä palvelua” olemattomille ruotsinkielisille.
Manner-Suomessa ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä 4,7 % väestöstä, joista todellisuudessa suurin osa puhuu sujuvasti suomea.
Suomen leikki-kaksikielisyys on sellaista näyteikkuna-leikkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuka naamion takana?
Utelias
#5

Mahtaisiko tämä lähes kaikissa blogien kommenttiosioissa suomenruotsalaisia, ruotsin kieltä sekä ”pakkoruotsittajiksi” PS-poliitikkoja väittävä olla puolueen kannattajaksi naamioitunut vihervasemmistolainen?
Lisäksi monien inho ruotsin kieltä kohtaan johtuu RKP:tä! Moni suomenruotsalainen PS:n jäsen tai kannattaja. Suomi on nyt sellaisessa tilanteessa, että oltiin kouluruotsista mitä mieltä tahansa, se ei todellakaan ole tärkein asia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Siinä se tietty ero tuli taas selvästi esille: suomenkielisille koulujen pakollinen ruotsi on pakkoruotsia, hurrit ovat ainoita, jotka puhuvat kouluruotsista. Ei siis ole vaikea arvata, mihin ryhmään edellinen kirjoittaja kuuluu.

Pakkoruotsi on suomenkielisille tosi iso ongelma, jatkuva kivi kengässä, vie aikaa ja voimia tärkeämpien maailmankielten oppimiselta. Suomenkieliset ihan yksinkertaisesti haluaisivat päästä pakkoruotsista eroon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

RKP ei yksin pysty Suomea pakkoruotsittamaan. Esialla oli kaasuputki Lipponen joka pakkoruotsitti Suomen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Pakkoruotsittaja-Lipponen on rkp:n ja hurrien juoksupoika, epäisänmaallinen mies.

Pakkoruotsi on poliittisten lehmänkauppojen avulla aikaansaatu turhake, iso sontaläjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#14

EeUuu on demokratian, irvikuva !!? Siltä se ainakin tuntuu!??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Se on vähän, niin kuin irvikuva jostakin !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sitä se on kouluttamattomille junteille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyllähän meillä näitä”apinoita”jo on ihan tarpeeksi päättämässä asioista.Ainakin kahdessa puolueessa jotka alkavat v:lä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Olen blogistin kanssa samaa mieltä: päätöksenteon tunnelmat ovat synkät. Kuten Suomen tuhoisasta talous- ja lakkoilua ennustavasta vastakkainasettelu ilmapiiristä voidaan huomata, ajattelevaan ja vastuulliseen päätöksentekoon kykenevät on korvattu ei edes apinalaumalla, vaan totaalisen turmion takaavalla ps-uskonnolla. Mieluummin siis vaikka kanoja Purran tilalle, jos ja kun ei päteviä saa palkata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Et ilmeisesti ymmärrä, että hallituksella / persuilla kina on tarkoitus päästä velka orjuudesta, vapaaksi !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Tarkoitus kyllä, mutta päinvastoin menee käytännössä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

No, kyllä meidän on elettävä suu säkkiä myöten. Kommarit syövät kuormasta liikaa, lisäävät vain kuormaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Näin juuri, ja hieman otsikosta ja muista keskusteluista poiketen, Suomen tulee alkaa valmistamaan sukellusveneitä telakoillaan, maailma tarvitsee laadukkaita sukellusveneitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Tällä hetkellä Suomessa on älykkäin hallitus koko Suomen itsenäisyyden. Kun lisäksi huomioidaan se kammottava asia, että EU, tuo modernin ajan Neuvostoliiton kaltainen liittovaltio määrää asiat Suomessa, jossa itsenäisyys on vain näennäinen etu, maalla menee kohtalaisen hyvin. Tuo siitäkin huolimatta, että edellinen umpi viherkommunistihallitus laittoi maan asia suoran sanoen päin vittua, päin helvettiä ja kaikki kirosanat päälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Blogisti ainakin tunnustaa, että nyt kun persujen suosio on sellainen, että ovat puikkoihin päässeet sekaantumaan, apinatkin tekisivät parempia päätöksiä. Itse taas ehdotan kanoja, jos pakko on joku eläin hallitukseen persujen tilalle valita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Et kai kannata kanahallitusta, tuota ei kukkokaan kestäisi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Edellinen hallitus on komukka punahuulihallitus, joka ennätti jo melkein tuhota Suomen. Ei enää koskaan samanlaista tuholaishallitusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sannan kanat !
Vihainen
#24

Johan siinä viimehallituksessa oli se viiden kanan lauma.Ja munimista/nahkamunia=nahkapäätöksiä,tuli aivan liikaa.Ei koskaan enää vastaavanlaisia emobroilereita päätöksentekoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vainoharhainen ps-uskon pastori jälleen vauhdissa,no mihinkäs se ps-uskoon=psykopaatti uskoon hurahtanut itselleen voi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vastuullinen media on viimeisen kuukauden aikana ottanut käyttöön uuden termin. ”Laitaoikeisto” Ps- puolue on mainittu tässä yhteydessä.
Tänään ylessä asiantuntija luettelee miten ” laitaoikeisto” tittelin saa.
1. Radikaalin kansallismielinen. Sana radikaali ei sovi PS-puolueen kansallismielisyyteen.
2. Keskeistä on jaottelu kansaan ja ulkopuolisiin. PS-puolueen kohdalla ei pidä paikkaansa, päinvastoin suhtaudumme kaikkiin samalta viivalta.
3. Kaikkea politiikkaa ohjaa kansan edun puolustaminen. Sopii PS-puolueeseen, pitäisi sopia myös muiden puolueiden ajattelutapaan.
4. mm. Seksuaalivähemmistöt ja muslimit määritellään kansalliseksi uhkaksi. PS-puolue ei koe seksuaalivähemmistöjä uhkaksi. Muslimit ovat tehneet aika paljon, jotta uhka määritelmä toteutuisi.
5. Vastustetaan etenkin EUn ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. PS-puolue ei vastusta EUn ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Puolue vastustaa sitä ilmiötä, jota ei kuvaa sana muutto, vaan tunkeutuminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Asiantuntijan mukaan termi laitaoikeisto pitää sisällään jotain hyvää, kuten äänestäjien asioiden hoitamisen.
PS-puolueena ei muuten sovi laitaoikeisto termin alle.
Kun on rummutettu laitaoikeistoa PS-puolueen yhteydessä, ja nyt luetellaan mikä tekee puolueesta laitaoikeiston, herää kysymys, mikä on artikkelin tarkoitus.
Jos ajatellaan, että RKP on suomenruotsalaisten puolue, niin laitaoikeistokuvauksen kohdat 1-3 sopivat täydellisesti kuvaamaan puoluetta. Jos kohtaan 4 ja 5 vaihdetaan sana suomensuomalainen ja puhe on muutosta heidän alueelle, nekin laitaoikeiston määritelmät toteutuvat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Tuohan johtuu täysin siitä,että vihervasemmistolla on helvetinmoinen hätä siitä,että menettävät kannatustaan ja valtansa EU–vaalien jälkeen.Joku vissiinkin eurooppalainen asiantuntija oli todennut,että”laitaoikeiston”nousun syy on. Vihervasemmistolaisten puolueiden harjoittama huono ja epäonnistunut politiikka/päätöksenteko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Huutonaurua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmiston ilmaveivi,pelkää ilmaa
#16

Huutonauru vain pahentaa asiaa,mutta naura sinä vaan.Kyllä maailmaan älämölöä mahtuu.Mutta vihervasemmiston huutonauruälämölöllä ei asioita korjata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000