Kävin tänään punttisalilla, kuten varsin moni suomalainen näin tammikuussa joulukiloja sulattelemassa. Kuulokkeistani kuului:

”me mennää selkä vasten selkää

sä meet selän taakse pelkää

mitää kysellä ei enää tartte keltään” -Profeetat

Ajattelin että aivan. Sitä varten on myös Perussuomalaiset ja meidän presidenttiehdokkaamme Laura Huhtasaari. Jotta me ja lapsemme voisimme elää tulevaisuudessakin rauhassa ja tasapainoisessa yhteiskunnassa, on jonkun tultava esiin ja sanottava kipeitäkin asioita ja oltava valmis tekemään ratkaisuja, joita nämä selän takana pelkäämässä olevat eivät ole kyenneet tekemään. Meillä on vielä aikaa muuttaa Suomen suuntaa, jonka ei soisi olevan Ruotsin tie. Tie, jossa kranaatit, pommit ja ampumiset varjostavat uutisia viikoittain ja nyt jo lähes päivittäin. Tie kohti eu:n liittovaltiota, jossa Suomi on Saksan pohjoinen maakunta, ei kiitos.

Me mennään selkä vasten selkää. Olen kokenut hyvin vahvasti Huhtasaaren kampanjan aikaisen halveksunnan ja yritykset nolata ja vaientaa. Olen osin kohdannut samanlaista vastaanottoa kaikkine variaatioineen, myös kanssapoliitikoilta. Olen kuitenkin ajatellut, että antaa tulla vaan, minä edustan niitä ihmisiä jotka minulle äänensä ovat antaneet. Lentokoneiden turvaohjeissa sanotaan ”aseta ensin happimaksi omille kasvoille ja auta sitten vasta muita”, tämä ohje pätee myös Perussuomalaiseen politiikkaan. Ensin ruoka omalle lapselle, sitten vasta muille. Kun tämän tuo esiin varsin tavalliset perheenäidit politiikassa, voi heitä kutsua mitä halveksittavammalla tavalla. Olen iloinen tavasta, jolla Laura nyt tuo esiin omiakin ajatuksiani kampanjassaan. Johdonmukaisella tavalla hän seisoo sanojensa takana, väistämättä piiruakaan vaikka iskua tulee oikealta ja vasemmalta. Emme me kaikesta ole samaa mieltä, mutta päälinjat ovat meillä samat. Suomi ensin. Suomalaiset ensin. Suomi on hyvä maa ja sitä ei puolusta kuin suomalaiset itse. Piikki kiinni paperittomille, piikki auki suomalaisille vanhuksille, vammaisille ja köyhille. Kansainvälisyys on yhteistyötä kaikkien kanssa, mutta ei sanelupolitiikkan vastaanottoa muualta muutaman palkintoviran toivossa. Maahanmuuttojärjestelmä tulee olla tiukka, mutta reilu. Suomalaisia arvoja ja lakia on kunnioitettava, maassa maan tavalla tai maasta ulos.

Lauraa on moitittu siitä, ettei hänellä ole kokemusta ulkopolitiikasta. Ei varmasti olekaan, mutta olikos olemassa joku presidenttikoulu? Jonka muut ehdokkaat ovat käyneet? Työ tekijäänsä opettaa sanoo vanha sananlasku ja se pitänee tässäkin paikkaansa. Fiksut pärjää aina.

Ja siitä kokemuksesta. Mitä sillä kokemuksella on väliä jos Suomea viedään sellaiseen suuntaan jonne en haluaisi Suomea vietävän? On tässä tullut vuosien varrella äänestettyä itsekin monella tavalla. Osa menee nuoruuden piikkiin ja osa hyvien vaihtoehtojen puuttumiseen, annettakoon moiset hassuttelut anteeksi. Mutta sitä en ole saanut mitä olen tilannut. Olen äänestänyt mm. Sauli Niinistöä ja olenpa muuten äänestänyt myös Paavo Väyrystäkin, Vuokko ja Paavo-mukeja kun ei voinut vastustaa. Mutta nyt voi, sillä Paavolla on käytännössä kyllä hyvät teemat, samoja teemoja kuin Lauralla. Mutta mutta, yhtenä esimerkkinä Paavo meni ja äänesti tyhjää eu:n dublin-menettelyn uudistamisesta, joka käytännössä lisää ja legitimoi turvapaikkashoppailun eu-alueella. Ja siitähän Suomi mielestäni ei hyödy mutta monen presidenttiehdokkaan mielestä hyötyy. Kun ihmisellä on joku linja, sen tulee näkyä myös toiminnassa, ei vain puheissa.

Tällä kertaa valinta oli erinomaisen helppo. Minä haluan presidentin, jota ei taluteta silmät kiinni auton alle. Maan äidin, joka puolustaa omia ja jolle heikommassa asemassa olevat suomalaiset ovat erityinen suojelun kohde. Sitä on arvojohtajuus. Maan äidin, joka on yhteistyökykyinen ja -haluinen joka ilmansuuntaan, mutta ei sitouta Suomea meille epäedullisiin sitoumuksiin vain muutaman jakkaran tähden. Sitä on ulkopoliittinen johtajuus. Hymyilevän maan äidin. Siksi Laura.