Perussuomalaiset

Ville Tavio

Työmarkkinapomojen taantumuksellinen EU-hehkutus

Useat Suomen johtavat tahot eivät osaa elää muuttuvassa maailmassa, vaan hokevat kabineteissaan vain mantraa ”EU, EU, EU”.

Tämän näin omin silmin, kun suomalaiset työmarkkinajärjestöt luovuttivat eilen torstaina Suomessa vierailleelle komissaari Jyrki Kataiselle yhteisen tiedotteen, jossa järjestöt toteavat Suomen voivan menestyä vain EU:n jäsenenä.

EK, SAK, Akava, STTK, Kuntatyönantajat, Valtion työmarkkinalaitos ja Kirkon työmarkkinalaitos korostavat yhteisessä julkilausumassaan, että Suomen tulevaisuus on olla EU:n keskiössä.

Pidän työmarkkinajärjestöjen vahvaa kannanottoa EU:n puolesta taantumuksellisena. Kyseinen kannanotto olisi voitu tehdä kymmenen vuotta sitten. Nyt EU:n tilanne on muuttunut liikaa.

Kun lähitulevaisuudessa voi olla koko EU:n kaatuminen, niin Suomen etu olisi toimiva exit-strategia. On jäsenistönkin kannalta häpeällistä, että työmarkkinajärjestöt tunnustavat näin sokeasti uskollisuuttaan EU:lle.

Jättipalkkaiset järjestöpomot ovat kokoomuksen ja SDP:n kanssa jumittuneet EU:n menneisyyteen.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Vihainen
#1

Oikein. Kyllä nämä eu-uskovaiset ovat menneet fanaattisuudessaan jo liian pitkälle. Ovat varsinaisia Suomi-syöjiä nykyään.

PS vois ryhdistäytyä myös ja ottaa esimerkkiä Ranskan Marine Le Penistä, joka ei turhia hymistele tämän eu-turha joukon kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000