Perussuomalaiset

Ville Tavio

Maahanmuuttaja välttää aktiivimallin

Paljon kohutun työttömiltä leikkaavan aktiivimallin edellytykset täyttyvät työttömien maahanmuuttajien osalta silloin kun he ovat kotoutumiskoulutuksen piirissä, jossa suurin osa on ensimmäisen kolmen maassaolovuotensa aikana. Ne taas, jotka eivät ole kotoutumiskoulutuksessa, ovat yleensä opiskelemassa työttömyysturvalla, eikä aktiivimalli sovellu silloinkaan.

Työttömien aktiivimallia on moitittu siitä, että varsinkin tietyillä alueilla asuville työttömille ei ole edes mahdollisuutta saada työtä tai täyttää aktiivisuusedellytyksiä vaaditulla tavalla. Kotoutumiskoulutusta ja opiskelumahdollisuuksia sen sijaan on tarjolla maahanmuuttajille joka puolelle Suomea, joten kyseiset maahanmuuttajat ovat siis käytännössä aktiivimallin soveltamisen ulkopuolella.

Ei ole kantaväestön kannalta yhdenvertaista, että työtön maahanmuuttaja välttää aktiivimallin nurjat seuraukset osallistumalla sellaiseen yhteiskunnan suunnittelemaan toimintaan, johon hänen pitäisi muutenkin osallistua.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Seuraako kukaan noiden kotouttamistouhujen tuloksia? Tekemistä ja tohinaahan on kuin Haaviston mainostamissa rauhanneuvotteluissa. Missä ovat tulokset?
Lehdistössä on esiintynyt parin mamun päätyminen jopa tuottaviin töihin. Siis muuhunkin kuin tulkkauspalveluihin tai muihin yhteiskunnan rahoittamiin. Toinen oli päätynyt myymään Wärtsilän kaasuturbiineita takaisin Lähi-Itään. Uskalsi lähteä sinne, vaikka oli hengensä hädässä sieltä lähtenyt. Onko paikat muuttuneet turvallisiksi?
On hyvä että jaksat pitää asiaa vireillä, vaikka räkimistä niskaan tuleekin. Vain jauhamalla ja jauhamalla asia pysyy esillä ja päästään terveempään keskusteluun, faktojen pohjalta.
Ihmisoikeus on jakamaton??? Mitä tuo slougan muuten tarkoittaa, käytännössä? Mihin se velvoittaa, ketä se velvoittaa ja millä perusteella?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Iso liuta lakimiehiä ja suvakkineuvojia on ohjaamassa mamuja, miten saada maksimirahat kaikista etuuksista.
Suomalaisilla ei ole sellaisia neuvojia.

Onhan tää juttu nähty jo moneen kertaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000