Muutamaa asiaa on vatvottu nyt useamman vuoden. Nimittäin kuntaliitoksia ja SOTE-palveluita. Kuntaliitoksista ei kukaan ole halaistua sanaa esittänyt näin vaalien lähestyessä. Kukaan hallituspuolueista ei halua herättää nukkuvaa karhua. Niin tärkeänä suurin osa meistä pitää kunnallista itsehallintoa. Tosin siihen tulee perustuslakivaliokunta ottamaan kantaa, kun SOTE-laki menee heille pohdintaan.

SOTE-rakenneuudistusta ruvettiin aikanaan pohtimaan useammasta syystä johtuen, joista tärkeimmät olivat: kuntien resurssit kaventuneet – perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipuolen rajapinnat koettiin ongelmana – lääkäripula ja julkisten menojen kasvu. Rahoituspuoli on sellainen sillisalaatti, että työryhmissä istuneidenkin oli vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Kuviossa oli vahvasti mukana KELA, työterveyshuolto ja julkisen ja yksityisen sektorin suhde.

Tavoitteena oli turvata yhdenvertaiset, laadukkaat ja asiakaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa, panostaa perusterveydenhuoltoon, turvata osaavan henkilöstön saatavuus ja pyrkiä tarjoamaan hoitoketjuun pääsy ns. yhden luukun periaatteella.

SOTE-lakia valmisteleva työryhmä ei saanut käyttöönsä esimerkkilaskelmia, miten rahoitus eri kunnissa tulee menemään. Sitä ei haluttu antaa käyttöön, jotta se ei ohjaisi päätöksentekoa. Harvinaista, mutta viisasta tähän tilanteeseen. Esimerkkilaskelmat tulivat ja lisää kysymysmerkkejä nousi ilmaan. Miten meidän perusturvakuntayhtymän kanssa, kun ovat menneet tekemään sopimuksia yksityisen tahon kanssa?

Edellä kuvattu on osa sitä termien sekamelskaa, johon SOTE:n ympärillä on välillä sorrettu. Kansankielellä olisi mukava kuulla, että tulevaisuudessa omalle terveysasemalle saa ajan nopeasti, hoitava lääkäri tai terveydenhoitaja on alansa ammattilainen ja asiakas saa apua hakemaansa vaivaan ilman turhia viivytyksiä. Se riittää meille tavallisille kadun tallaajille.