Perussuomalaiset

Jyrki Åland

Kohti Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa

Ennakkoäänestys alkoi tänään herran vuonna 2022. Uskon että monet ovat hämmentyneinä siitä, että mistä nyt äänestetään ja kannattaako se. Varmaa on, että vain annetut äänet lasketaan.

Ainoa rajamme huomisen ymmärtämiselle on tämänhetkisten epäilyksiemme määrä. Tulevaisuudessa on kyse siitä miten ja missä palvelut tuotetaan ja kuka ne työt tekee.

Ikävä kyllä me emme ole enää pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Ei jos vertaamme miten muut ovat siinä onnistuneet. Meidän pitää lopettaa ”halvin hinta” voittaa aina politiikka. Sillä se on juuri syynä perusterveydenhuollon rapautumiseen.

Perussuomalainen ydinajatus on – suomalainen ensin. Siihen kiteytyy myös ajatus paluusta pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Meille ei riitä enää olla OECD-maiden keskitasoa.

Hyvinvointialueelta haetaan nyt leveämpiä hartioita. Tämä on samaan aikaan uhka ja mahdollisuus. Mikäli valtuustoihin äänestetään se samat henkilöt, jotka mahdollistivat nykymenon, niin tuskin mikään muuttuu kuin hillotolppa.

Nyt kun mietitään mistä rahat? Niin toimivassa hyvinvointiyhteiskunnassa ihminen saa apua ja pääsee työnsyrjään kiinni. Mikäli me saisimme hoidettua työttömyysjonoista ihmiset takaisin yhteiskuntaan, niin vasta tällöin työllisyysasteemme nousisi samalle tasolle kuin Ruotsissa.

Tämä tarkoittaa lisääntyviä verotuloja korottamatta veroja ja mikä tärkeintä – hei hei maakuntaverolle.

Siksi käytä valtaasi, älä jää tuleen makaamaan, vaan äänestä Varsinaisessa-Suomessa 544

Ystävällisin terveisin

Jyrki Åland

PS. Jos ehdokas hukassa niin kurkkaa vaalit.perussuomalaiset.fi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvinvointivaltio on menneen talven lumia!

Alueet ei muuta tilannetta yhtään paremmaksi; päinvastoin kaikki huononee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Tyytyväinen
#2

Poimin Jyrki blogistasi suoran lainauksen ”Mikäli valtuustoihin äänestetään ne samat henkilöt, jotka mahdollistavat nykymenon, niin tuskin mikään muuttuu kuin hillotolppa.”
Tämä asia on niin taivaan tosi suomalaisissa työväenluokanperheissä, joissa jo kolmannessa polvessa on äänestetty joko solisaliratteja tai sitten käyty vetämässä se punainen viiva. Nämä samat äänestäjät käyttävät samoja terveyspalveluja ja tulevat käyttämään niitä samoja palveluja tulevaisuuden hyvinvointialueilla, kuin omilla aivoillaan ajattelevat tolkun äänestäjätkin.
Meillä PerusSuomalaisilla ei olisi hädän päivää näissäkään vaaleissa, mikäli saisimme sen PerusSydämen sykkimään ja yhtä paljon kannattajiamme uurnille, kuin kävi viime eduskuntavaaleissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Me tarvitaan pikaisesti maahan lisää yrityksiä, lisää työntekijöitä, lisää veronmaksajia ja lisää ulkolaista työvoimaa. Käpertymällä ja pelottelemalla ei päästä mihinkään. Seurataan Ruotsin esimerkkiä ja laitetaan hihat heilumaan. Helpotetaan työperäistä maahanmuuttoa ja kilpaillaan osaajista ja ahkerista. Suomi nousuun!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi nousuun
Tyytyväinen
#5

Kumpa se olisikin noin helppoa, mutta kun ne yritykset, työntekijät, veronmaksajat ja ulkolainen työvoima on osoittautunut aivan muuksi kuin mitä yrität peräänkuuluttaa!
Varsinkin työperäinen maahanmuutto ja ahkerat osaajat ovat koituneet meidän veronmaksajien kontoille aika suurella prosentilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Kausityövoimaa tulee joka satokausi Ukrainasta, samoin marjat metsästä kerää taikut ja mansikkapelloillakin häärii muun maalaiset. Pizzeriat, kebab paikat ja pubit on nepalilaisten omistuksessa puhumattakaan etnisistä ravintoloista. Siivoojat, bussikuskit, taksarit…Härmäläinen ei enää paskaduunia tee!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olen työtön ,,,, työtön!!!
Vihainen
#7

Lähtisin heti bussin tai taksin rattiin, vaikka olen suomalainen ja työtön!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Mikset mee?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vain työtön
Iloinen
#9

kausityövoimaa kun tulee joka satokausi niin ,,,,,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Siks`en mee!
Hämmentynyt
#4

Olen työtön eikä minulla ole tuloja. Kantasuomalaisena minulle ei makseta yrittäjäkurssia (taksiyrittäjä) asuntoa ja ruokaa opiskeluni ajaksi, taksilupaa eikä minua avusteta ajoneuvokaluston hankintaan liittyvissä pankkiasioissa (laina ja takaisin maksusuunnitelmat) työttömälle ei kovin suuria lainoja edes myönnetä (käytettyä ladaa en suostuisi ajamaan)
Mikäli olisin maahan tunkeutuja asiat olisivat toisin. Edellämainittujen lisäksi minulle tarjottaisiin (luit oikein tarjottaisiin) kielikurssit, tulkit ja kaikkein tärkein se KelaGold!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000