Perussuomalaiset

Vilhelm Junnila

Urpilainen kaatui korkokengät jalassa

Älä laita verkkosukkia valokuviin

Älä laita verkkosukkia valokuviin! Näiden sanojen johdattamana Antti Rinne julistettiin sosialidemokraattien uudeksi puheenjohtajaksi. Neuvojana toimi puheenjohtajavaalin äänin 257 – 243 hävinnyt istuva puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Urpilaisen valtava pettymys näkyi hänen kasvoiltaan. Vakava ilme ja väsyneet silmät kertoivat valvotuista öistä. Poliittinen stressi puhisi sieraimista ulos ja Yes we can – hurmoshenki oli vaihtunut hiljaiseen nöyrtymiseen. Urpilaisen mielessä ilmapiiri oli varmasti samanlainen, kuten niillä sadoilla ja tuhansilla työpaikoilla, joista työntekijät ovat lähtöpassit saaneet. Sosialidemokraattien piireissä suomalaisen työn arvostus ei ole enää pitkiin aikoihin ollut kovin korkealla. Saat mitä tilaat: samaa katkeraa kalkkia sai nyt maistaa istuva puheenjohtaja. Moni kokousedustaja poistui paikalta kyynelten valuessa poskipäitä pitkin.

Entinen puheenjohtaja hoiti puheenjohtajavaihdoksen inhimillisen hyvin. Historia kertoo monista puheenjohtajavaihdoksista, jossa hävinnyt osapuoli on hyökännyt voittajan tai häntä tukeneiden kimppuun. Muiden arvostelua ja syytöksiä ei kuitenkaan esiintynyt, vaan sivusilmällä Urpilainen tähyili meikkipussissa olleeseen pieneen peiliin. Urpilainen ymmärsi poliittiset realiteetit ja asettui tunteidensa yläpuolelle. Hän kasvoi ammattilaiseksi vasta sitten, kun paikkansa menetti. Moni ei kasva koskaan. Puolueen sisäpiirissä puukot ovat kuitenkin heiluneet. Arvet ovat ikuisia.

Ajan kuvaa ei kuitenkaan muuteta keulakuvaa vaihtamalla. Kuluneella viikolla SDP:n kansanedustaja ehdotti, että pienituloiset miehet pitäisi katsastaa kuin autot. Toinen esimerkki koettiin menomatkalla puoluekokoukseen, kun ahmattidemarit hotkivat kokonaisen junan tyhjäksi ruokatarvikkeista. Lehtitietojen mukaan muut matkustajat jäivät ilman, kun demareitten pukumiehet ahmivat kaiken. Pukumiesten mässäily, avokätiset tukipaketit kriisimaille ja avoin syli maahanmuuttajille ei kuitenkaan ole sellaista politiikkaa, jota työväestö voisi tukea.

Me kannatamme sinua, sanotaan sosialidemokraattien eurovaalimainoksessa.
Enemmistö työväestöstä kuitenkin kannattaa Perussuomalaisia myös jatkossa.
Vain äänestämällä vaikutat siihen mitä saat.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Demareilla on takanaan vuosikymmen äärioikeustolaista leikkaus- ja pankkitukipolitiikkaa, ja euroon vientiä epädemokraattisesti ja kansan äänten varastaminen syödyillä eurolupauksilla viime vaaleissa; Lipponen, Urpilainen…
Rinteellä on kauniita puheita, ja vain Rinteellä, mutta mahtavatko pelkät puhet riittää. Urpilaisellakin oli kauniit puheet, samoin Arhinmäellä ennen viime vaaleja, mutta Urpilaiselle Kataisen kainalo ja Arhinmäelle Audin takapenkki olivat liian suuri houkutus…

Ainoa toivo demareille on, että Rinne pääsee oluelle Soinin kanssa (eli seuraavaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa). Silloin maamme asiat voivat mennä parempaan suuntaan. Siihen voit vaikuttaa äänestämällä perussuomalaisia! Kun Perussuomalaiset on hallituksessa, on SDPkin kansan asialla pakosti. Jos SDP onkin Kokoomuksen kanssa, se jo tiedetään liiankin hyvin.

Äänestäkää, myös SDP:n kannattajat, Perussuomalaisia, jos haluatte työmiehen, suomalaisen ja kansan linjan voittavan. Sillä jos puolueiden kokojärjestys on Keskusta, Perussuomalaiset, on hallituksen kolmas puolue SDP, joka joutuu ottamaan kansan linjan. Jos Suurin on Keskusta ja sitten SDP, voi kolmas ollakin Kokoomus, ja se olisi pelottava hallitus. Sen hallituksen toiminta on jo nähty!

Kaikki kansalaiset, äänestäkää siis Perussuomalaisia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000