Julkisuudessa on pyöritelty ministeri Sari Multalan mallia. ARA-asuntojen vastuut halutaan pois valtion velkaluvuista, jotta velkasuhde näyttäisi kevyemmältä. Euroopan komissio ja IMF edellyttävät toimia, ja se ei Suomen valtaa pitäville sovi, sillä se tarkoittaisi suoraan varojen vähenemistä omalta hyvä veli -verkostolta.

Ensinnäkin on kuitenkin hyvä ymmärtää, että kyseessä ei ole Multalan oma malli. Valmistelu tulee valtiovarainministeriöstä ja EU-prosessista. Multala toimii tässä käytännössä marionettina, joka esittää valmiiksi kirjoitettua linjaa.

Toiseksi ymmärrä tämä. Vastuita ei olla poistamassa. Niitä ei siirretä pois valtiolta. Niitä ei makseta pois. Ainoa, mitä yritetään tehdä, on muuttaa tapa, jolla ne näkyvät velkaluvuissa.

Kyse on siis luokittelusta. Eli kikkailusta, jotta valtion taloutta ei tarvitse sopeuttaa tavalla, joka ei vanhoille valtapuolueille sovi. Siksi sisarpuolueet SDP ja Kokoomus ovat varsin yhtenäisiä taas kerran.

Kun velkaa pienennetään luokittelun kautta ilman, että todellinen vastuu muuttuu, voidaan perustellusti puhua velan tilastollisesta manipuloinnista. Mieleen tulee ensimmäisenä Kreikka. Miten siinä leikissä todellisuudessa kävikään?

On myös hyvä muistaa, että ARA-järjestelmä ei ole valtiolle ilmainen. Korkotuet ja riskit maksavat vuositasolla satoja miljoonia euroja. Vaikka velkaluku paperilla kevenisi, kustannukset eivät katoa mihinkään.

Ja kaikkein olennaisin. Kikkailu ei muuta alijäämää sentilläkään. Suomen talous vuotaa edelleen samaa vauhtia, ollen 15–18 miljardia alijäämäinen tilastointitavasta riippuen.

Mitä tällä oikeasti tavoitellaan?

Virallinen vastaus on helppo. Halutaan turvata asuntotuotanto ja antaa taloudelle liikkumavaraa.

Todellinen kysymys onkin täysin toinen. Miksi tätä tehdään vasta nyt? Eikä viimeisen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana, jolloin aikaa oli?

Katsotaan kokonaisuutta eli lisäaikaa.

Lisäaika järjestelmälle, joka ei ole tasapainossa. Ei kai nyt sentään? Lisäaika poliittisille rakenteille, joissa julkista rahaa jaetaan tavalla, jotta saadaan lisäaikaa uusille järjestelyille. Jossain määrin totta? Lisäaika tulojen lailliselle varastamiselle ennen kuin noutaja tulee. Täysin totta?

Monen suomalaisen näkökulmasta tilanne näyttäytyy absurdilta. Mutta vielä useamman silmin se ei näytä juuri miltään, koska ei ymmärretä edes, mistä keskustellaan.

Suomella on vaihtoehdot A ja B

Jos suomalaisilla poliitikoilla olisi selkärankaa, valinta olisi rehellinen.

Vaihtoehto A

Jatketaan kuten tähänkin asti.

Nostetaan palkkoja ja etuja järjestelmän sisällä entiseen malliin. Reagoidaan kriiseihin vasta pakon edessä, kun ne ovat päällä. Kun korot nousevat, syytetään ulkoisia tekijöitä eli pandemiaa, sotaa, suurvaltoja ja niiden johtajia.

Pelotellaan kansaa uusilla uhkakuvilla. Siirretään huomio pois talouden rakenteista.

Ja kun raja tulee vastaan, nostetaan kädet pystyyn ja todetaan, että vaihtoehtoja ei ollut.

Vaihtoehto B

Jatketaan samaa linjaa, mutta viedään se pidemmälle.

Aletaan valmistella ratkaisuja, joissa velkalukuja parannetaan. Keskustelu ja median luoma paine kansalaisten manipulaatiossa siirretään eläkevarojen anastamiseen valtion taseeseen. Kansalaisille myydään ”yleiseurooppalainen malli”, jossa eläkevarat ovat olleet aina osa valtion omaisuutta.

Tehdään tarvittavat lakimuutokset, jotka ovat muodollisia. Olihan eläkevarat jo osa Suomen varallisuutta vuonna 1994, kun haimme EU-jäsenyyttä.

Eläkevarojen anastaminen mahdollistaisi valtion velkasuhteen alenemisen radikaalisti. Tällainen muutos ei poistaisi velkaa, mutta se muuttaisi sitä, miltä velka näyttää.

Ja juuri tästä koko keskustelussa on kyse. Sillä se sopii kaikille osapuolille. Medialle, joka saa jatkuvaa tulovirtaa julkisen sektorin ostamista ylisuurista hankinnoista ja muista tulonsiirroista. Vallassa oleville, joiden mandaattia ei kukaan uskalla enää kyseenalaistaa. Hyvä veli -verkostolle, josta jo puolivaltakunta elää. Eli kolmannelle sektorille, kunta- ja aluepoliitikoille, yrityksille, jotka saavat tulonsa julkiselta, ja muille vellihousuille.

Onko muita vaihtoehtoja?

On toki. Mutta ne eivät ole helppoja, eivätkä ne tuo nopeaa helpotusta.

Niistä myöhemmin. Nyt näyttää siltä, että valitaan joko A tai B.

Ja molemmissa tapauksissa juhlaan löytyy aina syy, vaikka moraaliset perusteet puuttuisivatkin.