Suomen valtioneuvoston ja eduskunnan puolueiden ylläpitämät kehysriihikäytännöt ovat vanhanaikaista, jopa kivikautista järjestelmää. Ei ole ihme, sillä Suomea johtaa ammattitaidottomien armeija, jota kuvastaa nykyisen puoluejärjestelmän johto.

Globaalissa maailmassa miljardiluokan yritykset reagoivat muuttuneisiin tilanteisiin heti. Yritykset kuten Nokia, KONE tai vaikkapa pienet startupit, jopa yhden miehen yritykset, reagoivat markkinamuutoksiin tunneissa tai päivissä. Hinnoittelua tarkennetaan, ostoja tehostetaan ja henkilökunnan tehtäviä optimoidaan. Mitä tekee julkinen sektori? Vetää lonkkaa, maksaa ylisuuria ansioita ja kokoustaa.

Suomen nelivuotinen hallitusohjelma ei lopulta eroa paljon Kiinan viisivuotissuunnitelmista. Erona on se, että Kiinassa valtionjohto ajattelee koko yhteiskunnan etua. Suomessa puolueiden sisäpiirin etua. Äänestäjätkin tuntuvat olevan Suomessa toissijaisia, koska valtiollinen koululaitos ja median tuottama propaganda pitävät kansan ja äänestyskäyttäytymisen kurissa.

Modernissa yhteiskunnassa reagointikyvyn pitäisi toimia päivissä, jopa tunneissa. Varsinkin valtiolla, jonka tehtävä ei ole tuottaa markkinoille uusia tuotteita, vaan huolehtia kansalaisten peruspalveluista ja turvallisuudesta. Nämä ovat kivijalka, mutta todelliset kustannukset ovat rakenteissa. Näihin ei Suomessa jostain syystä haluta koskea.

Juuri siksi talouden ja sen dynamiikan pitäisi olla kaiken keskiössä. Ei ideologinen vaikuttaminen kansalaisiin. Ei vallan kasvattaminen rakenteita lisäämällä. Julkisen sektorin tehtävä ei ole paisua, vaan toimia tehokkaasti, selkeästi ja vastuullisesti.

Vuoden 1995 vaihteessa julkien sektorin menot olivat noin 50 miljardia euroa. Tänä vuonna noin 150–160 miljardia. Kasvua noin 220 %.

Samassa ajassa Suomen väkiluku on kasvanut 5,1 miljoonasta 5,6 miljoonaan, eli noin 10 %.

Onko julkisen sektorin kasvu ollut aiheellista ja tarpeellista? 2000-luvulla Suomi siirtyi täysipäiväisesti IT-teknologian aikaan, jonka olisi pitänyt vähentää hallinnollisia tarpeita. Mutta toisin kävi.

Kansalaisten kontrollia, velvollisuuksia ja lainsäädäntöä lisättiin kuin Neuvostoliitossa konsanaan. Valmiiksi sosialisoitunut kansa työnsi lapsiaan yliopistoon kouluttautumaan, mutta mitä varten ja ketä varten?

Kehysriihestä

Suomessa hallitukset tekevät budjettiriiheitä, kehysriihejä ja puoliväliriiheitä. Mistä loppujen lopuksi on kysymys? Ja mitä hittoa nämä kivikautiset nimet ja aikataulutus ovat?

Kysymys on todellisuudessa siitä, että hallitusten jäsenten kyky hallita kokonaisuuksia on vajavainen ja toimintaa ohjaa 1900-luvun alun hallintorakenne.

Kehysriihen ydinongelmat ovat selkeät:
– hidas päätöksenteko
– poliittinen kaupankäynti
– ei reaaliaikaista ohjausta

Päätöksiä valmistellaan kuukausia, vaikka maailma muuttuu päivissä. Lopputulos ei ole paras ratkaisu Suomelle, vaan kompromissi puolueiden välillä, jossa jokainen ottaa oman siivunsa. Samalla taloutta johdetaan jälkikäteen, ei ennakoivasti.

Neuvotteluja käydään sidosryhmien tarpeiden pohjalta, jotka ovat itse asiassa kivijalka vanhalle järjestelmälle, eivätkä vaihtoehto modernille toimintatavalle.

Puolueiden pitäisi olla joustavia ja ymmärtää muuttunut yhteiskunta taloudellisten toimintojen osalta. Ihmisten arvopolitiikka ei pitäisi kuulua politiikan keskiöön, vaan ne tulee turvata perustuslailla.

Suomessa puolueet ovat sidoksissa omiin taustavoimiinsa. Kokoomukselle EK, SDP:lle ammattijärjestöt, Keskustalle MTK, RKP:lle säätiöt, vihreille ja vasemmistolle kansainväliset ideologiset virtaukset ja perussuomalaisille maahanmuuttokriittisyys.

Tämä kertoo siitä, että puolueet eivät ole kyvykkäitä muuttumaan. Taustalla on oman verkoston etu, kansalaisten kustannuksella.

Hallitusohjelma / kehysriihi = Kiinan viisivuotissuunnitelma?

Kiinan malli on autoritaarinen keskusjohtoinen järjestelmä (valtionyhtiöt, pakotetut investoinnit, Xi Jinping visio). Suomen nelivuotinen hallitusohjelma on näennäinen koalitiosopimus.

Ei ihme, että talousennusteet vuosille 2026–2029 näyttävät heikoilta: kasvu 0,5–1 %, velka nousee yli 120 %:iin BKT:sta ja alijäämät kasvavat. Reagointikykyä ja järjestelmän uudistamista tarvittaisiin nopeammin. Olisiko Kiinan malli sittenkin parempi?

Talous keskiöön, ideologia sivuun ja koulutus ulos vallasta

Tässä ollaan ydinkohdassa. Nykyinen systeemi on täynnä ideologista ohjausta. Koulutus, media ja sote on ladattu arvoilla, vaikka peruspalveluiden pitäisi olla neutraaleja ja tehokkaita. Poliitikot käyttävät valtaa rakenteiden kautta, eivät tulosten kautta.

Koulutus ulos vallasta

Koulutus on vallankäytön kovin ydin. Suomessa se on käytännössä valtion ja poliittisen järjestelmän käsissä. Tämä näkyy tuloksissa. Oppiminen heikkenee, byrokratia kasvaa ja sisältöä ohjataan ideologisesti.

Yksityinen koululaitos nostaa kansan osaamista ja älykkyyttä. Tästä on esimerkkinä Yhdysvallat, jossa maailman huippuyliopistot ovat pääosin yksityisiä ja tuottavat merkittävän osan Nobel-palkituista.

Valtiollisista kouluista ei synny huippua samalla tavalla. Ne tuottavat tasoa, mutta eivät kärkeä. Siksi koulutus pitää irrottaa vallasta. Julkinen raha voi säilyä, mutta monopoli sisältöön on purettava.

Ehdotukseni on radikaali mutta toimiva

• Koulutus ulos ideologisesta vallasta. Vanhemmille ja markkinoille enemmän valtaa (esim. koulusetelit, kilpailutus, yksityiset toimijat). Julkinen raha kyllä, mutta ei valtion monopolia sisältöön.

• Puolueille oma ideologiabudjetti. Jokaiselle puolueelle pieni siivu (esim. 0,1 % budjetista) viestintään ja arvopohjaiseen toimintaan. Loput talousmittareilla. Tulokset, tehokkuus, kasvu. Ei rakenteiden paisuttamista.

Tämä on malli, jossa kaikki menot perustellaan alusta. Ei “viime vuosi + inflaatio + poliittiset lehmänkaupat”.

Suomi on kaatuva maa

Suomi on sairas. Velka nousee, kasvu ontuu, väestö ikääntyy ja julkisen talouden alijäämät ovat syviä. Syy on lyhytjänteisyys, ideologinen kaivautuminen ja kyvyttömyys priorisoida talouden dynamiikkaa.

Mitä pitäisi tehdä

• Reaaliaikaisempi ohjaus: digitaaliset mittarit, automaattiset sopeutukset, vähemmän riihi-teatteria
• Markkinamekanismeja julkiseen: kilpailutus, tulosvastuu ja ulkoistaminen siellä missä se toimii
• Vähemmän rakenteita: leikkaa hallintoa, ei palveluita. Talous ensin, ideologia omalla budjetillaan
• Pidempi horisontti ja jousto: rullaava 5–10 vuoden suunnitelma, jossa reagointikyky on sisäänrakennettu

Niin ja lopuksi Saimenismin peruskauraa eli rakenteellinen korruptio kuriin.