Perussuomalaiset

Toni Kemppainen

Tulevien eduskuntavaalien äänestys%?

Kuten varmaan moni muukin kanssaehdokas miettii omaa äänisaalistaan niin myös allekirjoittanutkin. Tähänhän kovinkin radikaalisti vaikuttaa kuinka ahkerasti kansalaiset saapuvat vaaliuurnille. 

No se siitä, nyt itse asiaan.

Haluaisinkin kysyä Teiltä, arvon blogin lukijat, kuinka kauan haluatte tämän hulluuden jatkuvan Arkadianmäellä? Miksi äänestää aina ja uudestaan, vaaleista toiseen, maallemme hallitus, joka selvästikään ei pysty, uskalla tai halua tehdä radikaaleja ratkaisuja Isänmaamme hyväksi. Onko niin vaikeaa myöntää jo, että maailmanparannus on vienyt Meidät tähän tilanteeseen. Lopetetaan rahan antaminen rajojen ulkopuolelle ja aloitetaan oman kansamme talouden ja elämänlaadun elvytys ennemmin kuin ”omiin muroihinsa kuseneiden” maiden?!?! Tai sitten nämä kriisimaiden johtajat ovat vaan maailmanluokan bisnesmiehiä, saavat hyväuskoiset maat maksamaan omat velkansa ja sitten vajotaan maan alle. Mikäs siinä, jos ja kun omaatuntoa ei omista. 

Laittaa vaan niin kovin paljon vihaksi miksi tämä ei ole itsestäänselvää kansalle!! Vielä ehtii muuttamaan suuntaa ennenkuin törmätään jäävuoreen Titanicin tavoin ja upotaan lopullisesti.

JOTEN PYYDÄNKIN TEITÄ KANSSA-ASUKKEJA ÄÄNESTÄMÄÄN PERUSSUOMALAISIA VAALIPIIRISSÄ KUIN VAALIPIIRISSÄ NIIN SAADAAN OIKEA MAHDOLLISUUS KESKITTYÄ SUOMEN PELASTAMISEEN EIKÄ KOKO MUUN MAAILMAN! KANSANEDUSTAJIAHAN VAALEISSA VALITAAN EI MAAILMANPARANTAJIA!

UGH, hän on puhunut

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Mika
Iloinen
#1

Aamen! Synnin palkka kokoomus-viher-vasemmisto-suvaitsevaisto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000