Perussuomalaiset

Timo Tukia

NATOON VAIKKA UHKAKUVIEN VOIMALLA

Suomessa käytävä Natokeskustelu on siirtynyt siihen vaiheeseen, missä luodaan historiaan perustuvia uhkakuvia mahdollisista itsenäisyytemme uhkaajista. Historian kuvaus tapahtumista tulkitaan mieluimmin aina siltä kannalta, mikä parhaiten tukee omia mielikuvia.

Ukrainan tapahtumia on Suomessa käytetty uhkakuvana siitä, mitä käy kun suvereeni itsenäinen valtio yrittää irrottautua Venäjän vaikutuspiiristä. Monelta on unohtunut se, että Neuvostoliiton talvisodassa tekemää yllätyshyökkäystä Raatteentietä myöten suoritti Ukrainan alueelta Kiovan lähistöltä muodostettu divisioonaa 44. Tämä divisioona tuhottiin torjuntataisteluissa perusteellisesti. Kävin itse viime syksynä tutustumassa tähän Raatteentielle pystytettyyn Ukrainalaisten sotilaiden muistomerkkiin. Tämä uhraus kertoo vain sen, kuinka tiiviisti Ukraina kuului vielä silloisen Neuvostoliitoon yhteyteen. Krimin siirtäminen 1954 luvulla Ukrainan yhteyteen koettiin silloisen Neuvostoliiton sisäisten rajojen siirtelynä.  

 

Suomalaisilta näyttää jo unohtuneen toisen maailman sodan opetukset, jossa aikalaisten kertoman mukaan ystävä- ja vihollismaat vaihtuivat useampaan otteeseen sotavuosien aikana. 

Nykyisen Naton osalta tuntuu siltä, että siihen kuuluvien maiden intressit vaihtelevat aina sen mukaan miten lähellä niiden maaraja kulkee Venäjään nähden. Esimerkiksi Saksan suhtautuminen omien puolustusvoimiensa kehittämiseen on täysin laiminlyöty, eikä se saksalaisia sen paremmin tunnu kiinnostavan. Saksassa yleinen mielipide on jopa halveksiva sotilasuralle lähteviä kohtaan. Tähän on tietysti omat historialliset syynsä. Aseiden valmistajana ja kehittäjänä se on edelleen suurvalta ja on kolmanneksi suurin aseiden viejä maailmassa. Venäläiset poistuivat yhdistyneen Saksan alueelta täysin oma-aloitteisesti ilman pakkoa. Miksi ne nyt sinne ”sotimalla” palaisivat ajatellaan Saksassa.

Saksan osalta puskurina Venäjää vastaan toimiin väkirikas Natoon kuuluva Puola, jolla on kova halu kasvattaa puolustusvoimiensa vahvuutta ja varustusta. Saksalta onkin mahdollista ostaa huippunykyaikaista aseistusta.

Pohjoismaiden osalta tilanne on vielä auki, sillä Saksan tapaan myös Ruotsi on ajanut omat maavoimansa alas ja näin ollen sinne on jäänyt maavoimien osalta puolustuksellinen tyhjiö. Suomen liittyminen Natoon poistaisi myös Ruotsin osalta tämän tyhjiön ja se voisi Saksan tapaan keskittyä asejärjestelmien kehittelyyn ja niiden myyntiin muille maille. Nykyisin Ruotsi on sitoutunut vain ja ainoastaan rauhanajan yhteistyöhön Suomen kanssa. Sotatilan vallitessa ei Ruotsilla ole mitään velvoitteita puolustaa Suomen aluetta.

Natoon liittymisen puolesta on käytetty argumenttina myös sitä, ettei yhteenkään Natomaahan ole koskaan hyökätty. Oman mausteensa ”soppaan” tuo myös Natoon kuuluva Kreikka, joka hoitaa omalla tavallaan suhteita Venäjään. Kuinkahan luotettava Natokumppani se olisi jatkossa, kun edellisen sodan sotakorvauksia vaaditaan vielä tälläkin hetkellä toiselta Natomaalta, Saksalta.

Eri tahojen harjoittama tietoinen vastakkainasettelu tuntuu vain lisääntyvän vaikka näköpiirissä voisi olla tilaa jo Minskin rauhansopimukseen pohjautuville ratkaisuille.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Mitä?
Hämmentynyt
#1

Eikö todellisia uhkakuvia sitten ole? Tästä kirjoituksesta puuttuu ensimmäinenkin ajatus siitä, että Venäjä olisi toimillaan voinut aiheuttaa maailmanlaajuista uhkatunnelman kasvua. Sattuipa se malesialainen konekin viime kesänä vain tipahtamaan… Natoko se on esiintynyt aggressiivisesti? Ukrainassa ei takuulla ole unohdettu, kuinka bolsevikki-Kremlin saatua vallan, tsaari-Venäjän vilja-aitassa nähtiin miljoonia uhreja vaatinutta nälkää jo 1920-luvulla. Tottahan se on, kuten Raatteestakin tiedetään, että Stalin käytti keinot jos toisetkin ei-isovenäläisten kansallisuuksien hajottamiseen ja tapattamiseen. Kyllä sekin Ukrainassa edelleen muistetaan. Ja 2. maailmansodassa neuvostojoukot teurastivat kymmeniä tuhansia vangiksi saatuja Puolan armeijan upseereja (Katynin verilöyly). Eivätkö puolalaiset saisi sitä muistella? Onneksi meillä ei tapahtunut moista, jos mitä Helsinkiä nyt vähän tuhopommitettiin, mutta eihän pelastumisemme ihan onnenkauppaakaan ollut. Muistetaanpa sitäkin, että Putinin kaudella Stalinin muisto on palannut kunniaan. Hänet on äänestetty Venäjän historian suurimpien miesten joukkoon ohi vaikkapa Aleksanteri II:n, joka ratkaisuillaan vaikutti runsaasti siihen, etteivät suomalaiset eläneet 1900-luvulla yhtenä Neuvostoliiton vähemmistökansallisuutena, jolloin… kuvitellaan loput.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ystävät vaihtuu tarvittaessa
Hämmentynyt
#6

Pitää paikkansa, että Stalinin muisto on palannut kunniaan. Samalla Venäjällä muistellaan lämmöllä entisiä Stalinin sodanaikaisia liittolaisia, Yhdysvaltoja ja Englantia. Heidän kanssa oli helppo jakaa silloinen Eurooppa omiin etupiireihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kyllä,
Tyytyväinen
#12

ja samaan syssyyn vielä kuuluu vetäistä esille natsikortti. Isossa lännessä harkittiin jo 1930-luvulla, ja aivan oikein, että tuhotkoot ilkeät totalitarismit aikansa toisiaan, ja heitetään vasta sitten omat pojat kehiin. Japani tosin häiritsi tilanteen selkeyttä ja joudutti USA:n mukaantuloa. Itärintamalla sitten se suurin materiaali- ja ihmistuho hoidettiin, onnittelut kaikille sankareille. Suomi ei voinut tehdä paljon muuta kuin mitä teki, luovi tietään isojen jaloissa, mutta oikeasti se luoviminen oli pikkuvaltiolta loistava menestystarina! Ei tarvinnut yhdenkään diktatuurin miehityksestä täällä karsiä. Jos joku virolainen viitsisi vahvistaa, mitä tällä tarkoitan, se sopisi kirjoituksen loppukaneetiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Malesialaisen koneen pudottajaa ei tiedetä. Yhdysvaltain, joka sen saattaa tietääkin, mukaan se oli vahinko. Älä puhu asiasta, josta et oikeasti voi tietää.

Historiaan. Bolsevikit olivat pääosin juutalaisia. Länsi rahoitti valkoisia ja bolshevikkeja helmikuun vallankumouksessa valtaan vahvimmin päässeitä demokraattisia venäläisä vastaan. Länsi (Wall Street) rahoitti bolshevikkien vallassa pysymistä vielä myöhemminkin.

Uhkatunnelmia saattanee lisätä NATOn laajeneminen ja laajenemisyritykset sovitun vastaisesti aivan Venäjän rajoille. Venäjä ei halua NATOn ohjustorjuntajärjestelmää Krimille eikä Suomeenkaan, jolla Yhdysvallat saisi tehokkaamman sopimustenvastaisen yksipuolisen ydinpelotteen Venäjää vastaan. Yhdysvallat on pommittanut useita kymmeniä maita, järjestänyt vallankaappauksia ja rahoittanut terroristijärjestöjä ympäri maailmaa. Kyllä Venäjällä on syytä pelätä. Venäjän toimet ovat kuin nurkkaan ajetun karhun. Karhu näyttää nurkassa kynsiään eli esittelee ydinpommilentokoneitaan.
Eiköhän päästetä karhu nurkasta. Kohdellaan ystävällisesti ja käydään kauppaa. Venäläiset ovat erittäin vieraanvaraisia, kohteliaita, mukavia ihmisiä. Ei meidän tehtävämme ole uhrata maamme turvallisuutta sen takia, että yhdysvaltalaiset yhtiöt saisivat haltuunsa kaikki maailman raaka-ainevarat ja halpatyövoiman. Meidän tehtävämme on huolehtia suomalaisten edusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Oletko huomannut, että Neuvostoliitto on hajonnut, eivätkä bolshevikit tai Stalin ole siellä enää vallassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sancta simplicitas
Hämmentynyt
#14

Onpa ihme, että joltakulta voi jäädä huomaamatta Putin- ja neuvosto-Venäjän yhteys, identtisyys, jota ei edes yritetä peitellä, vaan korostetaan avoimesti kaikessa retoriikassa, symboliikassa ja jopa maan sotilasdoktriinissa. Kyllä kannattaisi lukea enemmän ja luulla väheminen, vielä kun lukeminen on meillä täysin vapaata ja kontrolloimatonta minkään ”turvallisuuspalvelun” taholta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
Tyytyväinen
#2

Nato kiimassa ovat lähinnä rkp ja juoksupoikansa, kuten nyt juuri nähty. Haglundista ja Stubbista päästään kohta onneksi eroon , ja sitten kun ruorissa on järkimiehet loppuu tämä natottaminen ja ruotsalaisten nuoleskelu saman tien !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Mitenkähän tässä sitten piäisi oikein toimia? Ei kai joku ole haluamassa taas siihen Kekkoslaiseen kyyristelyyn? Oli varmaan niihin aikoihin ihan järkevää politiikkaa, mutta ajat on muuttuneet. Itse en ainakaan samaan ”kyttäämiseen ja kremnologien” rivienvälien tulkintaan himoitse.
En toki Natoakaan pidä minään ihme ratkaisuna. Sillä voi olla samanlaiset mallit kuin EU:ssakin, sopeudut tai itket ja sopeudut, siihen mitä EKP:n kaiken syytesuojan yläpuolla olevat, tai sitten Saksan johdolla Ranska päättää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Haglundlainen sättiminen ja solvaaminen ja Kataisen-Stubbin neulanpistopolitiikka on varmasti viimeinen, jollaista pitää harjoittaa.
Hyvät käytöstavat olla pitää, ei meidän kuulu olla ääliömäisesti käyttäytyviä, toisille haistattelevia moukkia. Miettikää, millaista Putinistakin on lehdistössämme sekä pliitikkojemme suulla kerrottu. Onko se hyvä lähtökohta lähteä maiden suhteita parantamaan ja kauppaneuvotteluihin? Kannattaisiko ensin edes vähän miettiä ennen kuin lähdetään laukomaan ja julkilausumaan mitä sattuu. Joskus ne mölyt kannattaisi pitää mahassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Vai haluatteko sotaa ja/tai pilata maamme talouden?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Nato/Venäjä – hyvästä vaiko pahasta – vaiko edelleen olemme puolueettomana maana mutta täysin puolueeton emme ole kuitenkaan sen sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kaikella on aina puolensa kuin puolensa ”hyvässä kuin pahassa”.

Otetaan esim.Krim kun aamulehti kertoo osaltaan 15.4 että mitä sinne nyt kuuluu tai ainakin osalle heille Putinin aikana.
Mihin se todella kuuluisi tai haluaisi kuin millainen on sen väestö kokonaisuudessaan – mitä se haluaa ja mitä taas ei.
Ovatko jopa tataarit vaa”an kielen asemassa jotka äänestivät vastaan kuin vaikeuttaen muutoinkin elämää. Venäläiset pelastajina ettei tullut täyttä katastrofia mutta mikä lienee lopullinen todellisuus ?
Ovat saaneet kaasua Venäjältä kuin muutoinkin elinolot jopa parantuneet Putinin aikana asumisineen ja rakennuksineen.Palkat nousseet reilusti entiseen verrattuna.
Venäjän väliintulo jopa pelasti heidät että tuovat tulevaan uskoa ainakin eräiden tahojen kertomana.

Ei ole ihme jos Ukraina,Venäjä (Krim)omine kannattajineen,ulostuloineen luo epävarmuutta mikä on tosiasiallinen totuus tästä polemiikin kokonaisuudesta.
Ukraina pistää kampoihin mitä tulee Krimiin joka lienee Venäjän suojeluksessa ja josta tietyt Krimiläiset ovat Putinin nostaneet arvoonsa.
Ukraina ei ollut tiettävästi kiinnostunut yhtään Krimin ajastaan kun eivät uudistaneet ja kehittäneet mitään oleellista positiivisesti. Nyt on aivan toiset äänet kellossa Venäjän toimesta jos on uskomista uutislähteisiin ?
Krimiä ehkä nyt uudistetaan uusin ottein ,joka oli päästetty rapistumaan … unohtamatta kuuluisaa Jaltaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuossa tarinassa,
Utelias
#10

herra Muurinen, pitää muistaa, että kaiketi Krimin oloista ei erityisesti välittänyt Ukrainan Janukovitškaan, joka sentään oli Kremlille hyvin mieluinen, suojeltava herra. Janukovitš taisikin keskittyä enemmän oman omaisuutensa ja hulppean kotipalatsin kehittelyyn. Tyhmempikin käsittää, että 1975Etyk-vastaisen anneksionsa jälkeen Kremlin on täytynyt tehdä erityisinvestoinnit Krimille pestäkseen kasvojaan. Taktiikan nimi on Potjomkinin kulissit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Kyllä – tuollainenhan Janukovits oli Venäjän eräänlaisessa suojeluksessa kuin yksityisessä kimmalluksessaan ja niin pirun tuttua tämänkaltaisilla päättäjillä – oman pintakiillon että omaisuuden ”kidnappaaja” … jotenkin niin itämaista yksityistä kulttuuria muiden kustannuksella.
Itämaiset kulissit ovat tulleet tutuiksi länsimaiselle demokratialle. Yleensä aina kulissit murtuvat !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Länsimaisia oligarkkeja ei ”yllättäen” heidän omistamasaaan länsimediassa paljoa tuoda esille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000