Perussuomalaiset

Matti Henttunen

VIESTI PÄÄTTÄJILLE: NATO-ESIKUNTA SUOMEEN JA ROVANIEMELLE.

Aihe: Nato-esikunta Suomeen, Rovaniemelle.

Viimeaikoina olemme uutisoinneissa saaneet seurata mielenkiintoista keskustelua Ruotsin natojäsenyyden varmistumisen myötä, että pohjoismaihin oltaisiin kaavailemassa yhteisestä Nato-esikuntaa josta johdettaisiin Pohjoismaiden puolustamista.

Tämän johdosta olen lähettänyt seuraavan viestin päättäjille:

Aihe: Nato esikunta Suomeen.

Arvon puolustusministeri Antti Häkkänen ja hyvät Lapin kansanedustajat.

Pohjoismaiden puolustusvoimien komentajat ovat nostaneet esiin ajatuksen yhteisestä Nato-esikunnasta, josta johdettaisiin Pohjoismaiden puolustamista. Aloitteesta kirjoitti viime viikolla norjalainen Klassekampen-lehti.

Norja on nostanut esiin Bodøn esikunnan mahdolliseksi sijaintipaikkakunnaksi.

Bodø sijaitsee Pohjois-Norjassa, ja se olisi norjalaisten mielestä oiva paikka muitakin Pohjoismaita ajatellen.

Suomessa puolustusvoimat valmistelee kyseisiä asioita poliittisen ohjauksen mukaisesti. Natoa hyvin tunteva tutkija Charly Salonius-Pasternak toivoo, että Suomi kertoisi toiveitaan myös ääneen.

Lähestyn Teitä asiassa, koska mielestäni Suomen pitäisi olla aktiivinen asiassa ja kertoa näkemyksemme ja vahvuutemme asiassa esikunnan saamiseksi Suomeen, ja eritoten Rovaniemelle arktisena kasvukeskuksena, jossa on jo monet kyseisen esikunnan sijoittautumiseen puoltavat elementit jo olemassa.

Tällaisia elementtejä ovat mm. keskeinen sijainti, hyvät rajayhteydet Norjan ja Ruotsin kanssa, valmiit logistiikkayhteydet, aktiivinen lennosto, Euroopan suurin harjoitusalue ja isänmaallinen alueen väestö. Nämä kaikki takaisivat erittäin hyvät lähtökohdat avata keskustelu kyseisen esikunnan sijaintipaikasta.

Lähestyn asiaa myös Rovaniemen elinvoimalautakunnan puheenjohtajana, koska lautakuntamme vastuulla on alueemme elinvoimaisuuden kehittäminen.

Edellä esitetyn perusteella toivon Teiltä aktiivisuutta ja arktisen pääkaupunkimme Rovaniemen huomioimista Nato-esikunnan sijoitusasiassa.

Rovaniemellä 19.7.2023

Matti Henttunen 

Rovaniemen elinvoimalautakunnan pj.

Tiedoksi:

Ministeri Häkkänen, Valtioneuvosto ja Lapin kansanedustajat sekä kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Miten olis Sodankylä? Tai Kemijärvi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Valtava riski, niin kauan kun SDP:n ja muiden vihervassareiden venäjä-lobbareita täällä vaikuttaa. Tiitisen lista edelleen avaamatta. Edellinen sosialisti-pressamme halusi kovin yhdistää meidät Venäjän kansan kanssa vain vuosikymmen sitten. Suomettumisen ajan jälkeinen likapyykki on pesemättä. Kannattaa katsoa tubesta Areenan keskustelu, kun Heinäluoma ja Pekkarinen kovin puolustavat kaasuputkea. Enpä ole kuullut em. herrojen, Rönnholmin enkä Ahonkaan aktiivista irtisanoutumista venäjän palveluksistaan.

Puolustushallinto on jenkeissä vahvasti oikeistolaista. Republikaanien mielestä olemme edelleen yksiääninen sosialistimaa venäjän vieressä, jossa sosialistit medioineen yrittävät tälläkin hetkellä kaataa maan ensimmäisen oikeistohallituksen kaikin tavoin. Olisi valtava riski tuoda tänne korkean luokituksen puolustusteknologiaa tässä tilanteessa. Jenkeissä seuraava pressa on republikaani ja meillä toivottavasti JHa, niin yhteistyö voisi edetä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Miettikää. Historiassa täytyy palata 90 vuotta taaksepäin löytääkseen edellisen oikeistohallituksen Suomesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ja kunhan kokoperse-hallitus hajoaa syksyllä niin seuraavaa odotetaan toivottavasti tuhat vuotta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vasemmistohallitus on kaikkein pahin. Tuo saadaan aikaiseksi vain velkaa ottamalla ja köyhyyttä jakamalla. Parempi se on oikeistohallitus, joka ei elä velaksi ja voidaan jakaa hyvinvointia. Hyvä ei synny tyhjillä lupauksilla, jota vasemmisto harrastaa, hyvä syntyy työllä ja vaivalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, vasemmistohallitukset maailmalla ovat yksi toisensa jälkeen ajaneet valtion taloudet konkurssiin. Se ei paljon auta, että esim. Argentiinan hallitus sai valtionvelat anteeksi, tuossa elettiin muiden siivellä. Suomalaiset eivät elä toisten siivellä, olemme työtä tekevä kansa, emme lusmuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, seuraavat vaalit kun taas lähenevät, niin demarit aloittava jakamisen, kunnes sitten vaalien jälkeen kaikki unohtuu, paitsi velkaa otetaan ja se osoitetaan demareiden vaalikassaan ja yhteiskunnan kulujen lisäämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Demarikausina valtion velka aina hypähtää, mutta toivotaan että emme enää näkisi demareita hallituksen ruotelissa, velka kasvaa koko ajan suuntana tuhat miljardia euroa. Ei perkele, emme voi jatkaa todellakaan velaksi elämistä jokaisen nuijankin on se tajuttava vihdoinkin. Ei valtaa vasemmistolle, ei vihrevasemmistolle, tuo on tuhon tie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000