Perussuomalaiset

Ion Mittler

Suomi ja Ruotsi myyvät kurdien selkänahan Türkiyelle

Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden prosessi etenee, kun Türkiye saatiin lepyteltyä kannattamaan jäsenhakemuksiamme. Ei tämä prosessi ehkä demokratian kaunein kukkanen ole, kun presidentti Niinistö kävi Madridissa tekemässä Türkiyelle juuri ne myönnytykset, joita tuoreiden kyselyiden mukaan vastustaa 70 % Suomen väestöstä. Mutta ei takerruta pieniin kauneusvirheisiin.

Suomi, Ruotsi ja Türkiye ovat allekirjoittaneet kaksisivuisen sopimuksen (plus liitteet), jonka teksti ilman liitteitä löytyy mm. täältä:

Sopimuksen teksti Twitterissä

Sopimuksen sanamuodot ovat melko orwelliaanisia, ainakin jos lukee sopimuksen tekstiä yhtään kurdi-myönteiset silmälasit päässä. Sopimuksessa todetaan mm. seuraavaa:

[Kurdien valtiollista itsenäisyyttä, tai maltillisempana tavoitteena itsehallintoa, tavoitteleva] PKK on terroristi-järjestö.

Suomi ja Ruotsi sitoutuvat estämään alueillaan PKK:n toiminnan, sekä siihen kytköksissä olevien tai siltä inspiraatiota saaneiden (!) järjestöjen tai yksityishenkilöiden (!) toiminnan.

[Kaikki kurdien kansallismielisiin pyrkimyksiin läheisesti tai etäisesti liittyvä luokitellaan jatkossa siis ”terrorismiksi”. Suomi ja Ruotsi käytännössä käyvät kauppaa kurdien valtiollisen itsenäisyyden haaveilla. Oma nahka pitää pelastaa, eikä kaikille ole tilaa pelastusveneessä: joidenkin kansojen on jäätävä ilman itsenäisyyttä, jotta meillä olisi asiat paremmin.]

Suomi ja Ruotsi poistavat kaikki aseiden vientirajoitukset, jotka ovat kohdistuneet Türkiyeen. [Kun Türkiye tänä kesänä aloittaa kurdien pommittamisen maan tasalle Syyriassa, Suomi ja Ruotsi eivät pelkästään hurraa katsomossa, vaan tarvittaessa vaikka myyvät aseetkin siihen ”erityis-operaatioon”.]

Suomi ja Ruotsi tulevat käsittelemään viivytyksettä ne luovutuspyynnöt, jotka Türkiye on esittänyt joistakin kansalaisistaan näiden valtioiden alueella. [Nyt on kylmäävää tekstiä, mutta demokratian nimissä voidaan kai uhrata muutama sielu?]

Suomi, Ruotsi ja Türkiye tulevat yhdessä taistelemaan kurdien ”terrorismiin” liittyvän ”disinformaation” kitkemiseksi. [Öh, eikö tällaisia blogeja saa enää kohta kirjoittaa Suomessa, jos Erdogan sanoo että vaientakaa tuo vääränlaisia ajatuksia sisältävä disinformaatio?]

Elämme jännittäviä aikoja. Kuinka hieno tästä maailmasta vielä tuleekaan? Pikkusormi on annettu pirulle. Pieni askel Suomelle, mutta suuri askel demokratialle. Vaan mihin suuntaan: eteen vai taakse päin?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Perussuomalaisten pitäs vahvemmin ajaa että Suomi pyyhkisi persettä sellaisilla kansainvälisillä pakolais sopimuksilla joilla tänne haalitaan sosiaali pummeja maailmalta sillä verukkeella että jos joku ihminen jossakinpäin maailmaa ei ole osannut olla ihmisiksi omassa kotimaassaan niin se saa pakolais statuksella jopa 20 kertaisen sosiaaliturvan lähtömaan palkatasoon verrattuna pelkästä maleksimisesta.
Tämä hulluushan takaa että sieltä tulee kaikken paskinta pohja sakkaa joista ei ole työmiehiksi.
PERUSJEN ON VAADITTAVA ETTÄ TÄHÄN ON SAATAVA MUUTOS NIIN SUOMESSA KUIN ULKOMAILLA.

Sotaa pakenevat Pakolaiset on oikeita pakolaisia,mutta nekin pitäs elättää niin lähellä kotimaata kuin on mahdollista.

Jos Suomi selviää seuraavasta lamasta ilman konkurssia ja vielä puhutaan työvoima pulasta niin Persujen on vaadittava että siinä tapauksessa katseet käännetään Aasian suuntaan sieltä tulee työ miehet ja naiset jotka ei tule pummaan eikä malaksimaan eikä rikoksia tehtaileen tänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Nyt päästiin sopimukseen,niin nyt jo Iltalahdessä hehkutetaan että Suomi ei pidä sopimuksesta kiinni eikä luovuta niitä saatanan terroristeja!!!

PERSUJEN PITÄÄ LYÖDÄ NYRKKI PÖYTÄÄN JA VAATIA ETTÄ KAIKKI TURKIN VAATIMAT TERRORISTIT LUOVUTAAN OLI NIILLÄ SUOMAN KANSALAISUUS TAI EI !!!

Täällä niitä saatanan sosiaali pummeja ei saa elättää rikoksia tehtailemassa!!!

Nyt pitää saada järki ja laki maahan kun itse Turkin Presitentti ajoi juuri samaa asiaa jota Persut on vaatineet vuosi kymmeniä !!!

Ne saatan Isis Morsiammet pitää panna samalla junalla sinne !

Niitä on aivan turha täällä elättää !

NYT PERSUT JÄRKI KÄTEEN !!!! MUUTEN MENEE USKOTTAVUUS KOKO PUOLUEELTA JOS KOMMUNSITIEN KELKKAAN LÄHDETÄÄN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Miten Turkin uusi nimi pitäisi lausua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Turkingay sehän sopiikin hyvin Hallituksemme juhlimaan Sateenkaari aatteeseen kun ristittiin Turkille uusi nimi.

Pitsan syönti loppu nyt !!!! Jos ei ole Suomelainen Pitsa paikka niin on sitä muutakin ruokaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eihän sellaista pitsaa saata syödä joka on samoilla sormilla leivottu kun…. hyh hyh

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kurdeja asuu useamman maan alueella.
Ovat vähän kuin saamelaiset, asuvat kurdimaalla usean valtion alueella.

Ehkä kurdien oloja pitäisi alkaa käsittelemään usean maan asiana.

Kurdeille pitäisi kyllä antaa vähintään itsehallinto, jonkinlainen automia kurdistanin alueella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Oisivat olleet ihmisiksi niin asuisivat vieläkin koti seudulla !

JA SAATANA OLISI SUOMI,RUOTSI YM. Suvakki persilijä maat olleet ollut houkuettelemalla niitä monin kymmen kertaisella sosiaali turvalla oman maan palkkatasoon verrattuna !

MIKSI VITTU TUOLLAISTA IHMISKAUPPAA SUOMIKIN KÄY ??????

Että haalitaan sikamaisella sosiaali turvalla elättejä tänne !!!!
Elättejä jotka ei osaa elää ihmisten lailla kotonakaan…HULLUA HOMMA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kurdeja asuu suomen vankilat täynnä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Vankilassa elätys maksaa yhtä paljon kuin ITÄ-HELSINGISSÄ TÄYS SOSIAALI TOIMISTON YLLÄPITO MAKSAA !

Siis tuhansia euroja per. nokka Kuukaudessa !!!

HULLUA HOMMAA !

Ei muutako vittuun täältä rikolliset ja terroristit
ja heti !

AJATELKAA MITEN SUURET ALUEET ITÄ-HELSINGISSÄ MEREN RANNOILLA HERTTONIEMESTÄ – VUOSAASEEREEN ON PILATTU !!!
Eihän normaali kanta suomalainen voi siellä enään asua jos ei ole täysin suvakki tai puliukko tai huumehörhö.

Miksi ?

TEHKÄÄ PERSUT VÄLIKYSYMYS AIHEESTA ETTÄ MIKSI ????

Tämä Helsingin rantojen pilaamis hommahan on aloitettu jo Lipposen aikana ! Ajatelkaa kallienta tontti maata pilattu arvottomaksi !

Ennen esim. Jollas oli arvo aluetta,nyt se on hyljeksittyä paskaa ! Siellä oli kalliit asunnot ja hienoimmat autot ,talojen arvo on romahtanut ! vaikka siellä asuukin edelleen kunnollisia Suomalaisia mutta kun paska alueet ympärillä sen kun laajenee vaan niin sekin on mennyt pilalle.

Miksi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Nautin jo siitä ulinasta, jos Turkki on vahvana ja vaatii palautuksia. Kebab-paikkojen keräyksiin PKKlle suvakeilla ei ole antaa rahaa, mutta voi sitä ulinaa, jos lippaat poistuvat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Lippaat menee tiskin alle. Tai koteihin.
Kyllä hätä keinot keksii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#11

”Mihi hittoo sie oikei määt?Ehän mä mihinkään.No käy paikalleis sitte,muuten lippaat tyhjenöö”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Kompromissi, mikä kompromissi. Lienee ollut pakko noudattaa ”pienimmän pahan tietä”?
Jouduimme Erdoganin presidenttikampanjan jatkohaaveiden avustajiksi. Likaista peliähän nyt pelattiin ja pelataan, demokratian kannalta. Erdoganin pahinta vastustajaa pelataan ulos omastaa kampanjastaan.
Vaikka Tytti Tuppurainen varoitteleekin meitä itsekkyyden synneistä, lienee nyt syntynyt tulos kouluesimerkki sellaisesta?
Jännä odottaa Tytin kommentteja. Ovatko samaa sarjaa kuin ”oikeusvaltioperiaate”? Eli ”soveltuvin osin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Jos huhut pitää paikkaansa että Ruotsissa on kansanedustajana Terroristi ???
Niin Suomen on vaadittava että sellainen maa pitää laittaa kaikkien mahdollisten pakotteiden alaiseksi ja eristää kokonaan muusta maailmasta !!!

Jos tämä Turkin Presitenkinkin esittämä epäilys vaan on totta ??
Suomi ei saa ratifioida Ruotsin jäsenyyttä siinä tapauksessa jos Suomi saa ensin Nato paperit käteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000