Perussuomalaiset

Timo Tukia

Naton seuraukset on huomioitava

Tällä hetkellä keskustelu Natoon liittymisestä käy kiivaana. Kannanottoja asian suhteen etsitään tarkemmin perehtymättä seurauksiin, joita liian hätäisesti tehdyistä päätöksestä voisi pahimmillaan seurata. Kuulun itse 1960-luvun alussa syntyneeseen ikäluokkaan. Meidän nuoruuden ”hokema” muodostui poliitikkojen tiedoitusvälineissä jatkuvasti toistamaan teemaan, jossa tärkeänä pidettiin Suomen puolueettomuutta ja luottamuksellisten suhteiden tärkeyttä silloiseen Neuvostoliittoon. Isäni omakohtaiset sotakokemukset niin talvi- kuin jatkosodastakin, vahvistivat omaa näkemystäni siitä, että silloinen puolueettomuspolitiikka oli oikean suuntaista ja perustui tosiasioiden tunnustamiseen ylivoiman edessä.Puolueettomuuspolitiikan toimivuus tuli testattua niin Unkarin kuin Tsekkoslovankin kansannousujen aikana, jolloin Suomen puolueettomuutta ei kyseenalaistettu.

Euroopassa sen sijaan muodostui kaksi vastakkaista sotilasliittoa, minkä seurauksena suurvallat aseistivat ”hampaisiin” asti omat blokkinsa. Pahin tilanne oli Itä-Saksan ja Länsi-Saksan välinen raja, joka lännen puolelta varustettiin keskipitkänmatkan Pershing-2 ohjuksilla ja vastaavasti idän puolelta Venäläisillä SS-20 keskimatkan ohjuksilla. Silloin 1980-luvulla oli kummankin Saksan alueella mielenosoituksia, joissa yritettiin torjua kyseisten ohjusten sijoittaminen Saksojen maaperälle. Saksalaiset itsekkin ymmärsivät, että kriisitilanteessa kummankin valtion maa-alueet olisivat olleet se pääasiallinen taistelutanner. Nykyisin yhdistyneen Saksan kansalaiset kummallakin puolella vanhaa rajaa muistelevat silloista asetelmaa kauhun sekaisin tuntein. Helpottuneita ollaan siitä kun Naton ja Venäjän välinen raja on jossain muualla kuin Saksan maaperällä.

Perustellusti voidaan kysyä voisiko tämä tilanne toistua myös Suomen rajalla, jos päättäisimme liittyä Naton jäseniksi? Naton jäsenenä Suomikin voisi joutua ottamaan korkealuokkaista ja tehokasta aseistusta länsimailta, koska toimisimme Naton etuvartioasemana Venäjän vastaisella rajalla. Suurvaltojen ajautuessa aika-ajoin ristiriitoihin eri puolilla maailmaa niin koskettaa se aina myös niitä Natomaita joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

Vastaavasti Venäläisiltä voisimme hyviin suhteisiimme vedoten kysyä, mihin toimenpiteisiin he ryhtyisivät tilanteessa, missä Naton raja olisi lähellä heidän miljoonakaupunkiaan sekä tärkeitä kaasu- ja öljyterminaaleja. Lisäisikö Nato jäsenyys rajan läheisyydessä asuvien Suomalaisten turvallisuuden tunnetta jäisi nähtäväksi. Tällä hetkellä itärajaamme pidetään yhtenä maailman rauhallisimmista ja siellä voi törmätä helpommin luonnossa liikkuviin petoeläimiin kuin naapurin sotilaisiin.

Tärkeää olisi huomioda myös muutokset rauhanturvaanistehtävissä. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat maamme puolueettomuudesta johtuen saavuttaneet monesti kummankin konfliktin osapuolen kunnioituksen. Tämän ei välttämättä enää onnistu kaikissa maissa, koska rauhanturvaajamme mielletäisiin tiettyyn sotilasliittoon kuuluviksi armeijan sotilaiksi. Näitä asioita olisi hyvä pohtia kokonaisvaltaisesti ennen kuin liittoutumisesta lopullisesti päätetään.

Venäjällä ei nykyisessä tilanteessa ole paljon ystäviä eikä liiemmin ymmärtäviä. Sillanrakentajan rooli voisi sopia paremmin Suomelle EU:n ja Venäjän välisiä ongelmia ratkottaessa. Venäläisten tiedotusvälineiden kautta Suomalaisista on annettu vuosien varrella muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin positiivinen kuva. Sen huomaa Venäläisten suhtautumisessa Suomalaisiin silloin kun he liikkuvat täällä turisteina ostosmatkoilla tai liikematkoilla. Taloudelliset näkökulmat Suomen venäjänkaupan suhteen ovat niin merkittävät, että harkittavaksi jää kannattaako ennenaikaisilla Natokannanotoilla sotkea vielä nekin asiat jotka tässä ajassa tuntuvat vielä toimivan. Myöhemmin voisi arvioida sitä kannattaako Suomen luopua koko sodanjälkeisestä liittoutumattomuuspolitiikasta. Määrärahojen lisääminen puolustusvoimille olisi tässä tilanteessa nopein tapa saada jotain konkreettista aikaiseksi. Koti, Uskonto ja Isänmaa on niitä arvoja joita puolustamme itse ja itsenäisesti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
totuus
#1

Mukavaa, että elämänkokemusta omaavat ihmiset kirjoittavat palstalle, kun julkisuuteen yleensä päästetään vain jotain muiden agendaa ajavia nuoria kiihkoilijoita (Stubb, Katainen ym.).
Timon kirjoitus on täyttä asiaa.
Oma, vahva puolustus, ja se, että meitä ei koeta uhaksi lännessä eikä idässä, takaa maamme säilymisen tuhoisten kofliktien ulkopuolella parhaiten.
Omaan vahvaan puolustukseen kuuluvat puolustusaseet, joita erityisesti ovat mm. maa- ja merimiinat, panssarintorjuntaohjukset, ilmatorjuntaohjukset ja tykistö. Hyökkäysaseita, jotka joku voisi kokea uhaksi, ovat mm. lentokoneet, erityisesti hyökkäysasein varustellut, ja helikopterit, sekä erityisesti toisen suurvallan kanssa yhteistoimintaa varten hankittu aseistus.
S-300, S400- ja S500-ilmatorjuntaohjukset ovat sellaisia, joilla varusteltua maata vastaan on minkään maan vaikeaa hyökätä. Ne ovat myös tehoonsa nähden erittäin edullisia. Uhkaavina koettua aseistusta olisivat mm. hyökkäysasein varustelltu lentokoneet. Ne ovat myös hyvin kalliita. Toisekseen, ne voidaan helposti ampua alas edellä mainituilla ohjuksilla ja paremmilla lentokoneilla, joten ne ovat hyvin tehottomia.

Joka tapauksessa, emme saa olla NATOn eteentyönnetty tukikohta Venäjää vastaan. Sodan hetkellä kukaan ei auttaisi meitä, jos olisimme mukana NATOssa hyökkäämässä Venäjää vastaan, vaan meidän NATO-tukikohtamme pommitettaisiin maan tasalle. Venäjällä on yli 250 taktista ydinkärkeä Kuolassa ja Kaliningradissa ja 20000 panssarivaunua. Paljonko EU:lla on tai NATOlla Euroopassa? Aloittaisiko Yhdysvallat mannertenvälistä, oman maan tuhoavaa ydinsotaa, jos Euroopassa syttyisi sota? Jos Ukrainassa NATO ottaisi yhteen Venäjän kanssa, ja NATO tai Ukrainan kuumakallet alkaisivat NATO-asein&NATOn kansa yhdessä pommittaa Venäjän aluetta ”ennaltaehkäisevästi” tai ”varoitukseksi”, tai tuhota Venäjän aseistusta ”lentokieltovyöhykkeen luomiseksi”, mitähän mahtaisi seurata? Eurooppaa voisi kohdata suuri tuho. Yhdysvallat tuskin aloittaisi mannertenvälistä ydinsotaa Eurooppaa pelastaakseen. Kaiksita vähiten se tekisi sitä Suomea suojatakseen. Eihän juuri kukaan Yhdysvalloissa edes tiedä, missä SUomi sijaitsee tai edes Suomen olemassaolosta. Miksi sellaisen takia? Yhdysvallathan on muutenkin ollut huono sopimuskumppani maallemme: Hornet-vastakaupat eivät toteutuneetkaan, Rauma-Repolan bisnes tuhottiin, suomalaiset häädytty Irakista ja monesta muusta Yhdysvaltain valtaamasta maasta pois kaupauteosta, metsäyhtiöitä ja Nokiaa vastaan kilpailunrajoituksia Yhdysvallossa, Nokian tuhoaminen, kaivannanisvarojemem omiminen lähes ilmaiseksi ym.

NATOlla oli kylmän sodan aikaan Britanniassa ydinasein lastattu lentokone koko ajan lähtövalmiina pommittamaan YYA-sopimusmaan Helsinki-Vantaan lentokenttää. Jos olisimme NATO-maa, saattaisiko muutama ydinkärki olla kohdistettu NATO-tukikohtiimme?

Tärkeää maanpuolustuksessa on myös taloudellinen, päätöksenteollinen ja tiedonvälityksemme itsenäisyys. Olemme menettämässä kaikkia näitä, koska olemme hyvin riippuvaisia ulkomaisista omistajista ja rahoittajista, ja päättävissä asemissaolevat helpsoti kääntyvät nöyristelemään rahoittajia ja mediaa, median omistajia.
EU on uhka itsenäisyydellemme. EU:n osana joudumme mukaan konflikteihin, joihin emme halua joutua, kuten Timo Soini jo vuosia sitten ennusti, esim. USAn ja EU:n operaatioon Ukrainassa Venäjää vastaan. EU ja IMF saattavat myös lähivuosian syventää puuttumistaan sisäpolitiikkaamme vaatien maamme taloudellista alasajoa kuten Kreikassa, ulkopolitiikkamme on jo EU:n mukaista. Loputkin kansallisomaisuudestamme annettaisiin yksityistämisen nimissä ylikansallisille yrityksille kriisin hetkellä pilkkahintaan tai ilmaiseksi. Saatamme joutua IMF:n holhoukseen.TÄmä on suuri uhka itsenäisyydellemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#2

Hienoja ja laaja-alaisia kirjoituksia; täyttä asiaa. Tärkein asia pienelle ihmiselle on nykyisenkaltaisen turvallisuuden katoaminen naton seurauksena. Nyt Suomi on terroristeille täysin mielenkiinnoton maa. Ja terrori-iskuille helposta helpompi paikka. Nato jäsenyys toisin kuvitellun turvan sijasta pelon ja militarian katukuvaan. Ja terrorin uhrit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Los
Tyytyväinen
#3

Eduskuntaehdokas Tukia kirjoittaa täyttä asiaa. Luulisin että tulemme toimeen ilman Natoa, tähänkin asti olemme omillamme pärjänneet! Miksi siis emme pärjäisi tulevaisuudessakaan!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asiaa Tukialta, hyvä!
Tyytyväinen
#4

Kaikkialla moninapaisessa maailmassa löytyy sen laatuinen salaman nopea asearsenaali ydin-, kemialliset, avaruus- yms. aseet mukaan lukien, että käsitys olemisesta turvassa jonkun vahvemman helmassa on ihan harhaa! Täysin pelkkää mielikuvaa, terapiaa ja politiikkaa.

Suomella ei ole mitään syytä hötkyillä, etenkään kuunnella näitä mediassa aivopesua/liturgiaa harrastavia kotoisia ja läntisiä Nato-politrukkeja. Kaikkein tyhmintä on lukittautua jonkun maan/sotilasliiton/liittouman haaviin. Se on sama kuin jänis pistää päänsä pensaaseen.

Meidän on luotava ITSE suhteemme ja tiedustelumme kaikkialle sekä kehittyneet olemisen edellytyksemme rajojemme sisällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000