Omaishoito kuvitellaan yleisesti olevan vanhuksien välistä seurustelua, eli kädestä kiinnipitämistä. Tosiasiahan on aivan muuta. Hoitajia ja hoidettavia on monissa ikäluokissa, ja hoidettavat voivat olla vaikeavammaisia, jopa hoitajan omia vammaisia lapsia. 

Hoitosuhde voi olla hyvinkin pitkä, ainakin silloin, kun vammainen lapsi on hoidettavana ja hoitaja ikääntyy huonokuntoiseksi nopeammin.

Omaishoitaja saattaa olla yksin hoitajana, jolloin ympärivuorokautisen hoidon ja valvonnan lisäksi joutuu vastaamaan koko taloudesta ja velvoitteiden suorittamisesta.

Lisänä tässä pelihelvetissä on taistelu omista ja hoidettavan ns. lakisääteisistä etuuksista.

Se ei ole helppo nakki, sillä vastassa on Kela ja sosiaalitoimi, joiden pitäisi olla omaishoitajan ja vammaisen puolella, mutta palttoo on kääntynyt tässäkin asiassa ja lakia tosiaan tulkitaan toisin, kuten on alkuperäinen tarkoitus. 

Lait ovat tietoisesti laadittu tulkinnanvaraisiksi, jonka johdosta voimme työllistää suuripalkkaisia pykälänikkareita, joita lakimiehiksi kutsutaan. Laki pitää olla on/off. Silloin ei tulkkeja tarvita ja se vähentää kuntienkin henkilökunnan lisätarvetta tältä osin.

Omaishoitaja joutuu tekemään hakemukset omasta ja hoidettavan puolesta, joista useimmiten tulee kielteinen päätös pelkästään säästösyistä, koska laki on tulkinnanvarainen.

Sitten, jos omaishoitaja ajankäytön puutteestaan ja jaksamisestaan huolimatta pystyy tai osaa tehdä valituksen perusturvalautakunnan käsiteltäväksi oikeisiin lakipykäliin vedoten, saattaa saada taas kielteisen päätöksen suurella todennäköisyydellä juuri lain tulkinnanvaraisuudesta johtuen.

Tällaisissa tapauksissa pitäisi jaksaa tehdä valitus hallinto-oikeuteen, että saataisiin ennakkopäätös jota täytyy noudattaa. Noh siinä vaiheessa moni ” heittää hanskat tiskiin” ja sehän on kai tarkoituskin. Vielä on valitusasteita, mutta kuka jaksaa ja osaa??? 

Omaishoitajille on lakisääteisesti myönnetty kolme vapaapäivää kuukaudessa, mutta siihen on laitettu tarkoitushakuisesti porsaanreikä, anteeksi ison karjun mentävä reikä, koska näinhän tämän lain toiminnan tarkoitus on torpattu.

Ensinnäkään omaishoitajan loman ajaksi kaikille hoidettaville asianmukaisia intervallipaikkoja ei ole riittävästi. Hyvinkäällä yhteensä yhdeksän säännöllisen vuorohoidon (intervallihoito) paikkaa ja kolme lyhytaikaisen hoidon (lomapaikka) paikkaa. Eli paikkoja on yhteensä 12. ja tottakai oikea omaishoitajan sijaisuus täytyy tapahtua kotona ? Toki on tarjottu mahdollisuutta käyttää sijaishoitajaa kotona vapaiden ajaksi, mutta Hyvinkää maksaa sijaishoitajalle maksuluokittain 40,63€/ vrk, 61,04€/ vrk tai 81,38 euroa vuorokaudessa veronalaista palkkiota. Lisäksi hoidettava joutuu maksamaan vuorokaudesta kunnalle 10,60 euroa. Näin laki ei toteudu, koska kuka tällä vuorokausipalkalla tulee vastuulliseen tehtävään omaishoitajan sijaiseksi? No onhan tämä toki enemmän, kuin omaishoitajan vuorokausipalkka, joka keskimäärin on noin 16 euroa verollisena. 

Omaishoitajia on Hyvinkäällä tällä hetkellä tilastollisesti hiukan alle 250 ja sijaishoitajia kirjoilla noin 30 henkeä. Mikä onkaan todellinen omaishoitajien määrä? 

Syrjäytymisen ehkäisystä on kirjoiteltu paljon kauniita ajatuksia, mutta se ei näytä koskevan omaishoitajia ja hoidettavia koska syrjäytyminen koskee molempia. Tämä on unohdettu ihmisryhmä, joka on yhteiskunnan kultapossukerho. Se takoo kunnille suurimmat säästöt, kun verrataan laitospaikkojen vuorokausihintoihin. Kuitenkin tämä on lyhytnäköistä toimintaa, sillä tällä menolla hoitaja ja hoidettava ovat pian laitoshoidon tarpeessa ilman ihmisarvoisempaa kohtelua ja siten kustannukset räjähtävät käsiin. Tämä käytäntö on verrattavissa ihmiskauppaan, jossa käytetään toista ihmistä tai sen työtä hyväksi.