Perussuomalaiset

Lisa Wesin

Hoivajärjestelmä sortuu ilman omaishoitajia

Omaishoidossa piilee hoidon loistava menestys tai täysi kaaos. Yhteiskunta ei tule selviytymään hoivavelvoitteestaan ilman omaishoitajia. Omaishoitajien tukeminen tulee olla keskiössä seuraavalla hallituskaudella.

Omaiset ja läheiset tuottavat hoivan kokonaisuudesta 80 prosenttia. Kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollon resursseista vain murto-osa kohdistetaan omaishoitoon.

Valtaosa omaisten ja läheisten tekemästä hoivasta jää omaishoidontuen ulkopuolelle. Läheisistään pitää huolta yli 350 000 henkilöä, joista omaishoidontuen piirissä on vain noin 50 000 omaishoitajaa tällä hetkellä. Omaishoitajat saavat työnsä tueksi mm. hoitopalkkion ja vapaapäivät, jos omaishoidonvapaiden tekijä löytyy. Omaishoidosta maksettava palkkio koetaan riittämättömäksi, sekä sopivia omaishoidonvapaan järjestelyitä on vain osalle tarjolla, koska sopivia päätöksiä ei saada, niin että se vastaisi tilanteeseen toimivalla tavalla. Myös vapaiden toteutuspaikkoja on liian vähän, kuin tekijöitäkin. 

Helsingin Sanomat teetti joulukuussa mielipidemittauksen, jossa kolme neljästä piti todennäköisenä, että hoivavastuu ikäihmisistä siirtyy entistä enemmän omaisille. Kehitystä pitikin toivottavana kuitenkin vain hieman yli kolmasosa mielipidemittaukseen vastanneista.

Nykyinen omaishoidon tukijärjestelmä on tullut tiensä päähän: tuen saaminen on vaikeaa, koska esteitä on liikaa. Omaishoidontuki on vielä osittain määrärahasidonnainen. Esim, Pirkanmaan hyvinvointialueella aluevaltuusto teki päätöksen, ettei omaishoidontukeen koske määrärahasidonnaisuus, eli kaikki ovat palkkionsa ansainneet. En koe tasavertaisena, että hyvinvointialueiden kesken syntyy eroja omaishoidontuesta, koska jokaisen työ on yhtäarvokasta. Lisäksi järjestelmä ei ota tarpeeksi huomioon omaishoidon monimuotoisuutta ja eri ikäisten omaishoitajien tarpeita.

Toivonkin, että seuraavalla hallituskaudella asiat laitetaan kuntoon. Tulisi tehdä tarvittavat lainsäädäntömuutokset, sekä laatia kauan odotettu kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, joka huomioi myös sopimusomaishoidon ulkopuolelle jääneet omaishoitajat riittävän hyvin.

Hoivajärjestelmämme sortuu, jos omaishoitajista ei pidetä riittävän hyvää huolta.

Me tarvitsemme heitä yhteiskunnassa tulevaisuudessakin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

On jo palattu sosiaalihuollossa huutolaissysteemiin. Kuka halvimmalla hoitaa, sille annetaan, eikä perään katsota.

Omaishoito on myös vanha systeemi. Hoidetaan kotona omat vanhukset, miten kuten pärjäillen. Siihen ei maatalousyhteiskunnassa saatu mitään avustuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomen kaikki ongelmat johtuu siitä että kaikkia hyysätään ja hoidetaan aivan liikaa liian isolla rahalla Vauvasta —vaariin ! ja kaikkea siltäväliltä jopa Moraalittomuuksiakin hyysätään valtion rahoilla ja Valtio velkaantuu vaan…

Ei pelkästään Suomessa hyysätä vaan rahaa lähetetään ympäri maailman Euroopan ja Afrikaankin… kymmeniä Miljardeja vuodessa..

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ NÄIN EI VOI JATKUA !

Konkurssihan se muuten tulee !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Konkurssissa tässä jo melkein ollaan.

Suomea sanotaan ”Itämeren Italiaksi”. Ollaan siis jo moninkertaisesti ylivelkaannuttu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Noh mutta,,,
Vihainen
#2

,,, kun sote tulee voidaan olla huolia vailla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000