Verotuksen progressiota on lievennettävä
Jokin aika sitten julkaistu tutkimus “Verotuksen rajoilla – Näkökulmia Suomen korkeisiin rajaveroihin”, kertoo, että ansiotuloveron kireän progression keventäminen luo talouteen aktiivisuutta ja sitä kautta lisää osaamisen tuottamaa arvonlisää siinä missä myös inhimillisen pääoman kasvua yhteiskunnassa.
Tutkimuksen tekijät ovat Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi, Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola sekä Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Väite on, että kevyempi verotus lisää talouden aktiivisuutta ja jopa verotuloja melko lyhyelläkin aikavälillä. Melko looginen tutkimustulos.
Samansuuntaiseen tulokseen on päätynyt myös Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Reetta Varjonen-Ollus. Hän selvitti, miten ylimmän marginaaliveroprosentin korottaminen vaikutti suurituloisten palkansaajien tuloihin. Tutkimuskohteena oli v.2013 käyttöön otettu ns. solidaarisuusvero, joka oli kaksi prosenttiyksikköä yli 100.000 euroa vuodessa ansaitseville. Tämä koski tuolloin n. 40.000 tulonsaajaa. Tutkimuksessa selvisi, että tämän ryhmän tulot laskivat verrattuna tutkimuksen vertailuryhmään. Hän jopa laski, että teoreettinen jousto suurituloisimman ryhmän kohdalla on 0.5. Selkokielellä: Yhden prosentin aleneminen käteen jäävässä tulossa laskee bruttoansiotuloja 0,5%.
Tähän kaikkeen edellä mainittuun liittyy usein mainittu Lafferin käyrä. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että veroprosentin ylittäessä tietyn kriittisen rajan alkaa kokonaisverokertymä laskemaan. Kyse on teoriasta ja siihen kohdistuu totta kai myös kritiikkiä lähinnä siksi, että sitä väitetään käytettävän poliittisena välineenä verojen alentamiseen suurituloisilla. Kuitenkin tutkimusnäyttö tukee ilmiön olemassaoloa. Optimipisteen määrittäminen on tietenkin epävarmaa ja riippuu niin yhteiskunnan muusta dynamiikasta kuin myös kansantalouden kulloisestakin tilasta – nousu- ja laskusuhdanteessa käyrän huippu on eri kohdassa. Lafferin käyrän sijaan voidaan tarkastella myös nettotulona saadun euron rajahyötyä. Johtopäätökset ovat samoja.
Käytännössä tästä vedettävä johtopäätös on marginaaliveron alentaminen. Kuten todettu – tämän positiivisesta vaikutuksesta kansantalouden kasvuun ja verokertymän lisääntymiseen on paljon tutkimusnäyttöä. Marginaaliveron pitämien periaatteellisen 50% yläpuolella on talouden kasvua estävää ja jopa kyseiseen tuloluokkiin kuuluvien verokertymää alentavaa. Puhutaan dynaamisista käyttäytymisvaikutuksista. Kun saadusta tulosta viedään väkisin liian suuri osuus, ei se tienaaminen enää kiinnosta.
Suomessa on vuosien saatossa ajauduttu aatteelliseen tuloverojen kautta ohjattavaan tulojen tasapäistämiseen. Tuloerot ovatkin kansainvälisesti mitattuna erittäin pienet. Tämä ei kannusta kovempaan työntekoon. Palkansaajan korkeimman rajaveron piirissä ollaan tällä hetkellä jo n. 60.000 euron vuosituloilla. Alemmillakin palkkatasoilla rajavero on korkea. Kolmen tuhannen euron kuukausipalkalla työntekijän rajavero on yli 47%. Voisi aivan hyvin todeta, että ei ole reilua.
EVAn keväällä 2024 tekemä Arvo- ja asennetutkimus kertoo veronmaksajien näkemyksiä ja ansioverotulojen mahdollisen alentamisen vaikutuksia omassa elämässä. Kuten odotettua, suomalaiset näkevät pikemmin tuloverotuksen keventämisen kuin kiristämisen tärkeäksi. Vain viidennes suomalaisista haluaisi kiristää tuloveroja. Joka neljäs työssäkäyvä uskoisi lisäävänsä työpanostaan veronkevennysten myötä. Melko mykistävää.
Hallitus on päättänyt keventää marginaali- sekä ansiotuloverotusta ja se on täysin tutkimusnäyttöön perustuva toimenpide tässä taloustilanteessa. Seurauksena on jopa lyhyellä aikavälillä taloudellisen aktiivisuuden lisääntyminen ja maan talouden kasvu. Toimenpide on oikea siitä huolimatta, että se saa kovaan verotukseen uskovassa vasemmisto-oppositiossa aikaan tunnereaktion. Politiikassa usein ideologia ja tunne ohjaa käyttäytymistä, niin poliitikoilla kuin myös äänestäjillä.
Juuri päättyneessä riihessä olisi tarvittu kompromissien sijaan kovempia ja rohkeampia päätöksiä. Olisi tarvittu mm. kovempia tulo- ja marginaaliveron alennuksia.
Tekstin aiheet:
Vähemmän verotuloja – vähemmän kaikenlaisia tukia.
Siinäpä se pohtimisen paikka, että mistä leikataan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Monikerroksinen verotus ja inflaatio syö kilpailukykymme. Veroista rakennettu kuluhelvetti aiheuttaa siis vientikilpailukykymme menetyksen ja siinä on se ongelmien ydin. Kuluhelvetti on rakennettu hyvinä aikoina, joka on vain näyttänyt siltä, mutta maailmankauppa kiristyy päivä päivältä, koska väkeä maapallolla on paljon ja kaikki haluaa kaiken kaikilla herkuilla. Suomen on rakennettava kilpailukykymme uudelleen uusilla asetuksilla. Ruoka, lääkkeet, terveydenhuolto ja asuminen perustana tulee säilyttää mahdollisimman edullisena, se on sitä monissa muissakin maissa. kaiken karvaiset joutavat juhlarahastot ja joutavat rakenteet kannattaa purkaa pois menoista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, kun hintalapussa näkyy vain alvi, syntyy helposti vaikutelma, että verotus on läpinäkyvää. Todellisuudessa ALV on vain jäävuoren huippu; suurin osa verokuormasta on upotettu tuotteen rakenteeseen jo ennen kassaa. Työvoimakustannusten verokiila, energiaverot, logistiikan verot ja yritysten pakolliset maksut muodostavat kerroksia, joita kuluttajat ei näe mutta maksaa jokaisessa ostoksessa. Näin verotus muuttuu näkymättömäksi kustannusmassaksi, joka vääristää kilpailua ja hämärtää todelliset hintatekijät.
Kun verorakenne on piilotettu kerroksiin, kuluttaja näkee vain hinnan ja ALV-rivinsä, mutta ei sitä kustannusgeologiaa, joka tekee kotimaisesta tuotannosta raskasta ja ulkomaisesta kevyttä. Näin syntyy järjestelmä, jossa verot ovat läsnä kaikkialla, mutta näkyvissä vain siellä missä ne eivät kerro mitään kokonaisuudesta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ansiotuloveron alentaminen ei lisää toimeliaisuutta, jos verot siirretään hintoihin. Kun ansiotuloveroa lasketaan mutta sama veromäärä kerätään kulutuveroina, energiaveroina tai muina piiloveroina, kokonaisverot eivät vähene – koska se vain siirtyy. Kun verot siirtyy hintoihin, ostovoima ei kasva, toimeliaisuus ei lisäänny eikä talous kiihdy. Verokiila pakataan uudelleen, mutta virtaustase ei muutu. Ansiotulovero on rehellinen, koska se näkyy palkassa. Piiloverot ovat ongelma, koska ne maastoutuvat hintoihin ja jarruttavat taloutta ilman että kukaan näkee niitä. Piiloverot menevät myös vientihintoihin, ilman että ne näkyvät kaupassa, mutta ne myös samalla rajoittavat vientikauppaa. Maailma ei halua maksaa meidän rasvaisia vientihintojamme, hintamme saatta olla jopa 30% kalliimpia kuin kilpailijoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuloveron alennus ei siirry hintoihin.
ALV:n alentaminen voi teoriassa antaa houkutuksen pitää vähittäishinnat samoina huolimatta ALV:n laskusta. Tästä taas pitää kilpailu huolen, ettei niin tapahdu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuloveron alennus ei lisää ostovoimaa, jos sama veromäärä kerätään muualta – verokiila vain pakataan uudelleen. Prosentin tai muutaman verotuksen painopisteen muutokset suuntaan tai toiseen ovat vain sumutusta, kokonaisverotusta ei alenneta. Tuloverotus on kaikken reiluin tapa verottaa Suomen kaltaisessa palveluyhteiskunnassa, jossa palveluja löytyy enemmän kuin kyetään maksamaan. Tasaverotuksessa tulot menettävät merkityksensä. Vaikka rahaa on kuin roskaa, sillä ei saa mitään. Tilanne alkaa muistuttamaan Weimarin hyperinflaatiota. Lomakossa on enemmän numeroita ja kaupassa vähemmän tavaraa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tulovero on rehellinen, joka kertoo maan sisäisestä kulurakenteesta kiertelemättä.
Kulutukseen piilotettu vero on kilpailuvero.
Siinä valitaan ulkolaisen halvan ja kotimaisen kalliin välillä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kotimainen tuote kantaa 35-55% verot, ulkomaalainen vain alvin. Tuo alvi ei kannna hyvinvointiamme.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun kotimaisen tuotteen sisään piilotetaan verot; hinta nousee väistämättä. Hinnan noustessa tuote menettää kilpailukykynsä ulkolaiseen verrattuna, tuotanto hiipuu ja syntyy työttömyys – jota nyt ihmetellään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aiemmin tullipolitiikka tasasi maiden välisiä kustannusrakenteita ja suojasi kotimaista tuotantoa. EU-sisällä tulllisuojaa ei ole, joten kotimainen tuote kohtaa kilpailun ilman mitään puskuria – mutta kantaa silti 35-55% verokuorman. Ulkomainen tulee sisään vain ALV:llä. Lopputulos ei ole yllätys; kotimainen tuotanto häviää. Tämä on vaikea ymmärtää nuorilla politiikoilla, jotka ovat EU kiimaisia ja ymmärrys puuttuu täysin. Suomen kuitenkin tulisi säilyttää hyvinvointipalvelut, ja jos halutaan välttämättä luopua niistä, se on tehtävä maltilla ja älyä käyttäen. EU:sta on tulossa kaikkine tukijärjestelmineen varsin saman kaltainen kuin oli Neuvostoliitto, kuten vankileirien saaristokin. Valtiojohtoisuus on väistämätön, jos ei pidä varaansa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Progression keventäminen on helppo ratkaisu niille, jotka kylpevät rahassa. Suomessa hyvinvointipalvelut maksetaan palkoista – ei ulkomaisista sijoittajista, jotka eivät paikkaa vuotavaa venettä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuontituotteissa on pelkästään alv. koska mm. tuotannon työntekijöiden verot menevät alkuperämaahan.
Jos ostat Temusta, niin näin on. Jos ostat suomalaisen maahantuojan kautta, on sen palveluksessa työntekijöitä, jotka maksavat veroja. Maahantuoja käyttää myös monia suomalaisia palveluita, mm. kuljetusfirmoja, ja mainostoimistoja yms.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuloveron alentaminen painottuen pieni- ja keskituloisiin nimenomaan lisää kotimaista kysyntää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kirjoitin taannoin kauppojen aukiolon lisäämisestä mielipidekirjoituksen otsikolla ” kuinka paljon olet valmis maksamaan yökyöpelin suklaapatukasta”
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa on keskitytty verotuksen progressioon niin täydellisesti, ettei huomata, mihin verot on onnistuttu piilottamaan. Verot on piilotettu kulutukseen. No worries – sekä pieni- että suurituloiset maksavat tasaverot joka tapauksessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, riita on saatu aikaiseksi rikkauden tuloveroprosentin alentamisesta. Sirkusta riittää – ja ehkä ripaus hämäystäkin. Suomessa on keskitytty verotuksen progressioon niin täydellisesti, ettei huomata, mihin verot on onnistuttu piilottamaan. Kauan on verojen piilottamiseen mennyt aikaa – vuosikymmeniä. Verot on piilotettu kulutukseen. Ay-liikekin on mennyt vipuun, kun rahat ei riitä, niin on vaadittu lisää palkkaa, joka on suoraan johtanut kilpailukyvyn romahtamiseen. Viherkommunistit ovat sulautuneet kuin täit maamme hallintoon romahduttamaan maamme taloutta. Suoman valtion kannalta tuo kehitys on johtanut maamme velkaantumiseen korviaan myöten.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, verot on laitettu kulutukseen sisään, aivan kuin suomalainen ei tuota huijausta huomaisi. Kun ne aikoinaan kieltolain aikana opittiin piilottamaan viinan sisään, miksei sitten muuhunkin – ja samalla voidaan käydä näyttävää keskustelua tuloveroprosentin alentamisesta. Tuo on puhdasta kusetusta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Arvion mukaan jo ALV-verot-verojen-päälle-vaikutus pienentää suomalaisten ostovoimaa 8-14 miljardia euroa vuodessa – pelkästään muiden verojen lisäverotuksena. Noilla summilla työllistäisi satoja tuhansia ihmisiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin, kun tilillä ei juurikaan saa enää mitään, tavaraan tai palveluihin sitoutunut vero jää maksamatta, liian kallis ei mene kaupaksi, joka koskee myös liian kallista polttoainetta. Verokertymät kalliin bensan tai dieselin avulla ovat vain unta. Valtio yliverottaa kansan, ja kulutus loppuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, tavaraan ja palveluihin kertyneet veromassat ja kaiken maksaja eivät kohtaa, ja yritys kantaa vastuuta, pahimmillaan lopettamalla yrityksensä, ja se tietää lisää työttömiä. Poliitikkojen tulisi harjoitella älykkyyttään vaikka ristisanatehtäviä tekemällä ja onhan niitä muitakin aivoja harjaannuttavia kehittäviä keinoja. Kiimainen kommunismi sen sijaan on tekemätön paikka.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Öljyn ja kaasun verotusta tulisi keventää rajustikin, ne eivät ole fossiilisia energioita, kuten kivihiili. Öljy on puhtaasti geokemiallinen energia kuten myös kaasu. Geokemialliset energiavarat muodostuvat maapallon kuoressa rakosissa raudan tai muun toimiessa pelkistimenä veden hajotuksessa, jossa hiili on kiertävää ja veden kuljettamaa hiilidioksidia. Kivihiili on puhtaasti fossiilinen energia, jonka hyödyntäminen vaatii puhdistusteknologian, joskin kivihiilen rikki toimii levätuotannon rajoittimena, joten leväpuuron lisääntyminen johtuu rikin vähenemästä merialueilla. Uusia levälajeja muodostuu mm. ydinvoimaloiden aiheuttaman ympärivuotisen merialueiden lämpötilamuutoksista, kuten samaa tekee ihmiskunnan lämpimät ympärivuotiset viemärivalumat meriin. Rikin vähenemä muuttaa meriveden kuin sopivampaan happamuuteen mikrobien kannalta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Öljyä kutsuttiin pitkään fossiiliseksi, ikään kuin se olisi muinainen muistoesine, joka makaa kuoren raoissa valmiina odottamassa löytäjäänsä. Mutta rako ei tee mitään; se ei kokoa öljyä, ei vapauta kaasua, ei tunne historiaa. Ilman hapettuvia aineksia vesi ei hajoa, hiili ei liiku ja redox-ketju ei käynnisty. Jos öljy olisi fossiili, myös hiilen, vedyn ja hapen pitäisi olla fossiileja – mutta alkuaineilla ei ole menneisyyttä, vain sidoksilla on.
Sadevesi kuljettaa hiilen kuoreen, pelkistimet vievät vedestä hapen ja vasta silloin hiili muuttuu reaktiiviseksi. Öljy ei siis ole muisto menneisyydestä vaan reaktio, joka tapahtuu kun olosuhteet sallivat. Fossiilinen tarina menettää historiansa, kun mekanismi astuu tilalle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Öljyn käyttöä tulee lisätä ja näin turvataan elinolosuhteet maapallolla. Lähi-Idän öljy mm. ei ole sattumaa eikä tarinaa, vaan seuraus siitä, että alueen kuori on pitkään ollut ohut, kuuma ja jännityskentiltään epävakaa. African Superplume:n reuna-alueet, vanhat merenpohjat ja sedimenttialtaiden syvät karbonaattipaketit muodostavat yhdistelmän, jossa geokemialliset varastot aktivoituvat herkästi. Kun kuori menettää kantavuuttaan, pyrolyysi kiihtyy ja hiilivedyt siirtyvät liikkeeseen. Lähi-Itä on geokemiallinen optimi, ei poliittinen ilmiö. Geokemian varastot ovat täynnä. ja mantereen repeämät voivat olla kohtalokkaita supertulivuoren purkausten alkulähteitä, eli ei ihan vihreän liikkeen hallittavia katumielenosoituksia, vaan jopa massiivisia joukkotuhoja, jossa ilmakehään purkautuu miljoonia tonneja häkäpäästöjä joka kuluttaa hapen tappavalle tasolle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Geokemian tuotteet – öljy, kaasu, H2, CH4, bitumi – eivät todellakaan ole fossiileja, vaan geodynamiikan tuottamaa uusiutuvaa energiaa. Prosessille ei voida esittää loppua, koska lämpövirta, redox-reaktiot ja vaipan konvektio jatkuvat miljardien vuosien aikaskaalassa. Redox-reaktiot ja veden hajoaminen jatkuvat niin kauan kuin maapallo on geologisesti elossa. Pluumi voi puhkaista öljy- ja kaasuesiintymät, ja jos se tapahtuu, polttoaine höyrystyy ja tehostaa räjähdystä. Ehdot eivät täyty usein – mutta kun ne täyttyvät, tapahtuma on väistämätön. Maapallolla tapahtuu massiivisiakin purkauksia, Toba, Yellowstone, Taupo, Afarin megakalderat ja Santorini pienemmässä mittakaavassa, joissa osassa on voinut olla myös kaasuvarastoja. Öljy ja kaasuvarastot kuoressa kannattaa hyödyntää siis mieluummin energiaksi, kuin hautoa näitä hiilidioksidin pelossa, jossa hiilidioksidi on peräisin juurikin ilmakehästä vedenkierron avulla, ja tuo prosessi on jatkunut miljardeja vuosia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Geokemiallinen rauta-vesi-CO2-reaktori perustuu luonnon hapetus-pelkistysmekanismiin, jossa vesi pelkistyy vedyksi Fe:n hapettuessa. Silputtu romurauta upotetetaan CO2-kylläiseen, suoloja sisältävään veteen haponkest. astiassa. CO2 ylläpitää happaman pH:n ja karbonaattitasapainon, suolat lisäävät johtavuutta ja galvaaninen pari kiihdyttää reaktiota. Rauta hapettuu (Fe0>Fe2+/Fe3+), ja vastareaktiona vesi pelkistyy vedyksi; olosuhteista riippuen osa CO2:sta hiileksi vedylle, eli metaaniksi. Prosessi on jatkuvatoiminen, kun romua syötetään, CO2 ilmastetaan ja kaasu poistetaan. Syntyvä Fe-sakko (karbonaatit, hydroksidit, oksidit) poistetaan ja voidaan hyödyntää jatkoprosesseissa. Menetelmä ei tuota energiaa, vaan vapauttaa veden kemiallisen pontetiaalin raudan avulla hallitusti kaasuksi. Syntyvä kaasu muistuttaa koostumukseltaan luonnon geokemiallista metaania, koska se on muodostumismekanismi – raudan hapettuminen, veden ja CO2:n pelkistyminen, sama kuin serpentinisaatiossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvinvointipalvelu syntyy vasta silloin, kun köyhimmät pääsevät siihen käsiksi. Rikkaille se on vain palvelu – heillä on aina vaihtoehto. He voivat ostaa terveydehuollon, koulutuksen, liikenteen ja vakuutukset markkinoilta. Heiltä ei puutu mitään, joten heidän mukanaolonsa ei tee järjestelmästä hyvinvointia, vaan universaalia hallintoa.
Sama näkyy eduissa. Lapsilisä on universaali tuki niin kauan kuin se koskeea kaikkia. Heti kun joku ehdottaa sen poistamista suurituloisilta, siitä tulee retorisesti köyhien etuus. Palvelu on yhteinen vasta silloin, kun myös pienituloisilla on siihen pääsy. Muuten se on markkinatuote.
Siksi verotulojen on mentävä universaaleihin palveluihin – koulutukseen, terveyteen, infraan ja tukiin, jotka pitävät kaikki mukana. Järjestelmä on vahva vain silloin, kun myös ne, jotka eivät sitä tarvitse, ovat siinä mukana.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suurten tulojen päälle köyhäinapu – johan tuolle Leninkin taputtaisi. Se on mammuttimainen järjestelmävirhe, ei etuus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Rikas saa olla, mutta köyhäinapu tai tuki kuuluu vain niille, joiden käyttäytymistä se muuttaa. Muuten verovirta pysähtyy eikä leveäkään veropohja riitä rahoittamaan julkisia menoja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Neuvostoliitossa pienet palkat riittivät, koska valtio teki kuluttamisesta keinotekoisen halpaa; leipä senttejä, bussit ilmaisia ja jäsenkirjalla vodka maksutonta. Arvoa ei syntynyt, sitä vain jaettiin – mikä näkyi siinä, että kuukauden palkalla sai yhden parin länsimaisia nailonsukkia ja jenkki-purkka oli kovempaa valuuttaa kuin rupla.
Ja rupla…no, sitä vastaa nykyään aika hyvin meidän euro; arvon säilyminen on enemmän toive kuin ominaisuus.
Suomi yrittää ylläpitää osittain samaa logiikkaa korkeilla palkoilla, korkeilla hinnoilla ja korkeilla veroilla, mutta silti ilmaisilla palveluilla kaikille. Markkinataloudessa tämä yhtälö ei toimi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lapsilisä pitäisi muuttaa lapsitueksi – sellaiseksi, joka korvaa ansiotulomenetykset. Nykyinen malli kompensoi pientä kulua, mutta ei korvaa suurta menetystä. Siksi rikas perhe, jossa kotiapulainen hoitaa lapset, saa saman tuen kuin palkkansa menettänyt köyhä. Järjestelmä tukee statusta, ei tarvetta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos lapsituki maksetaan vain niille, joilta ansiotulot oikeasti katoavat, tuki voi olla suurempi ja kohdennetumpi. Silloin se voidaan sovittaa yhteen asumituen ja muiden tukien kanssa, jotta järjestelmä ei maksa kahdesti eikä väärille ihmisille. Nykyinen lapsilisä kompensoi kulua, ei menetystä – siksi se ei toimi. Mitään ei voi tehdä niin hyvin, etteikö sitä voisi tehdä paremmin, joku vanha sananlasku.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mitä vikaa on, jos edes alv on tasavero. Suomalainen tulovero on rajusti progressiivinen. Jos olet ahkera ja tienaat, elätät monia muitakin siitä saamastasi palkasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuloveroprosentin alentaminen korkean verotuksen yhteiskunnassa ei johda automaattisesti pienempään verokertymään. Todennäköisesti muutamien vuosien aikana vaikutus on nimenomaan päinvastainen talouden aktiviteettien lisääntyessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Luulisi, että perussuomalaisilla olisi eväät tehdä tuleviin vaaleihin leikkauslistat.
Niin paljon olisi leikattavaa (varsinkin, kun RKP ei olis ehdotuksia torppaamassa)
Yle, ammattiliittojen sijoitustoiminta, 0 kiintiäpakolaista, kehitysyhteistyö, kotoutus, säätiöt, opetushallituksen lopetus, samoin yhdenvertaisuus-, lapsiasian-, tasa-arvo-, valtuutetut.
laivayhtiöt, yritystuet, puoluetuki ja eduskunnan lahjat,
ym. ym. kyllähän näitä löytyy. Ehdotelkaa lisää.
Ja tärkein tavoite: vain Suomen kansalaisille etuudet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Erittäin samaa mieltä
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Leikattavaa on paljon nimenomaan asioista, mitkä eivät kosketa suomalaisia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos seurasitte Vappupuheita, niin mikä tunne jäi Velkajarruun sitoutumisesta?
Onko Vihervasemmisto ja Kepu ymmärtäneet Velkajarrun siten, että se tarkoittaa Julkisen eloa ja sosiaalitukien maksuja entisellään, jopa korottaen?
Toiminnan rahoittamiseen vain nostetaan veroja ja maksuja muilta?
Eli Velkajarru voi toimia näinkin!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Velkajarrupaperi on vain paperi. Juhlapuheissa puhutaan omille äänestäjille aivan muuta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos/kun Antti aloittaa ensi keväänä Suomen pääministerinä, tulee realiteetit vastaan puskutraktorin tavoin.
Sitten vielä on se puolueen oma tuppuraislauma vetämässä aivan omaan suuntaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti