Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Suomen poika se autossansa on kuin taivaan lintu

Liikenne- ja viestintäministeriön uunituoreen Satelliittinavigointijärjestelmien tehokas hyödyntäminen Suomessa – toimenpideohjelma 2017-2020 -nimisen hankkeen virallisena tavoitteena on ”varmistaa satelliittinavigointijärjestelmien hyödyntäminen koko Suomessa yhteiskunnan kaikilla sektoreilla”.

Mukana on myös tieliikenne, jonka osalta ministeriö aikoo teettää Trafilla ja Liikennevirastolla selvityksen muun muassa siitä, miten satelliittinavigointia hyödynnetään liikenteenhallinnassa.

Käytännössä mainittu liikenteenhallinta saattaa tarkoittaa esimerkiksi kilometrimaksuja tai tietulleja. Tai jotain muuta autoilijoiden seurantaan perustuvaa liikenteen ohjaamista.

Seurantaulottuvuudesta huolimatta ministeriö ei kuitenkaan ole katsonut tarpeelliseksi pyytää hankkeeseensa lausuntoja mahdollisen seurannan kohteilta eli autoilijoilta.

Ministeri Anne Bernerin (kesk) johtamassa Liikenne- ja viestintäministeriössä on parhaillaan käynnissä toimenpideohjelma, jonka tarkoituksena on selvittää hieman kryptisesti ”satelliittinavigointijärjestelmien hyödyntämistä koko Suomessa ja yhteiskunnan kaikilla sektoreilla”.

Mainitun hyödyntämisen keskeisimpiä kohteita on liikenne, mukaan lukien ajoneuvokohtainen satelliittiseuranta.

Kukaan IS:lle kommenttinsa antaneista henkilöistä ei halunnut nimeään julkisuuteen. He kaikki nostivat kuitenkin listan merkittävimmäksi yritykseksi hypertarkkaan ajoneuvopaikannukseen sekä ajoneuvojen liittämiseen esineiden internetiin erikoistuneen sveitsiläisen U-Bloxin.

Kuinka ollakaan, yhtiö on sveitsiläinen.

Miksi minun korvani soivat?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000