Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Rummutetaan Kuusamo menestymään kokonaisuutena (14.10.2016)

Edellisestä kirjoituksestani on aikaa jokunen kuukausi ja sukunimikin tässä pääsi vaihtumaan. En lähde tässä mitenkään kaivelemaan vanhoja kirjoituksiani ja muutenkin yritän tässä katsoa eteenpäin ilman kiihkoa. Ajatuksena tässä on se, millä tavoin me kuusamolaiset saisimme kokonaisuutena paikkakunnan menestymään.

Ensinnäkin meillä löytyy Ruka ja hyvä, että löytyy. Kuitenkin se tuottaa turismin kautta paikkakunnalle työtä ja rahaa. Muu matkailu tekee samoin ja elättää ihmisiä pitkin pitäjää. Joten matkailu on lähtökohtaisesti paikkakunnalle hyvä asia.

Mitä muuta meiltä sitten löytyy? Löytyy metsäsektori, joka taitaa kuitenkin tuoda paikkakunnalle eniten tuloja. Meillä on meijeri, joka tällä hetkellä on saneerauksessa ja toivottavasti pysyy pystyssä. Ja meillä monen eri alan yrityksiä, jotka tuottavat elannon omistajilleen ja työntekijöilleen. Nämä ovat lähtökohdat.

Miten me sitten saisimme lisää menestystä paikkakunnalle ja väestökadon kääntymään nousuun? Yksinkertainen oppi lienee se, että tänne saataisiin lisää työpaikkoja ja yrityksiä. Ja kaiken päätteeksi useammalta eri alalta. Monipuolisesti kehittämällä kannustimia yrittäjille ja pyrkimällä monipuolistamaan elinkeinorakennetta saamme näitä asioita lisää. Ilman yrityksiä ei ole työtä ja kaupunki jää silloin paitsioon sitä kautta tulevista verotuloista. Ja syrjäkyliäkään ei paikkakunnan kehittämisessä pidä unohtaa missään nimessä.

Kuusamossa pitäisi oikeasti saada aikaan positiivinen ilmapiiri, jolla ihmiset uskaltaisivat yrittää. Pelkällä poteroihin jäämisellä ei saada muuta aikaan kuin se, että monet hyvät asiat jää tekemättä. Yksittäisissä hankkeissa voi olla erilaisia näkökantoja ihmisestä riippuen, mutta jotenkin meillä pitää tämä kokonaisilmapiiri kääntää normitallaajan kannalta positiiviseksi. Tällöin meillä on mahdollisuus nostaa koko paikkakunta jaloilleen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000