Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Kuusamon kaupunginhallituksen taskubiljardi

Titityy! Kuusamon kaupunginhallitus päätti edellisessä kokouksessaan, että kuituselvitykselle Kuusamossa ei ole tarvetta. Sen sijaan valtuuston iltakoulussa asiaa käsitellään jossain muodossa. Eli tästä voi päätellä sen, että asiaan ei tulla kiinnittämään huomiota. Lähinnä asiasta tullaan lätisemään jonkun verran, mutta mitään konkreettista selvitystä ei olla valmiita tekemään.

Tammen Ilkalta oli tässä muutama päivä sitten hyvä kirjoitus paikallislehdessä, joka oli otsikoitu hyvin. Kuusamon voi todeta olevan täysin Mobiili-Kuusamon, koska täällä on aikoinaan tehty päätös pelkästään mobiiliverkkoihin panostamisesta. Mitään ajatusta kuituun ei ole uhrattu.

Kuituverkkoon on naapurikunnissa panostettu ja verkot toimivat esimerkiksi Taivalkoskella loistavasti. Tuossa viime viikonloppuna yhden naapurikunnassa asuvan kanssa oli verkon toimivuudesta puhetta ja kuitu kuulemma toimii kuin junan vessa. Ei pätkimisiä, netin yli pystyy kuulemma katsomaan hyvin TV:n HD-lähetyksiä. Kaveri oli kuituun erittäin tyytyväinen.

Tällä hetkellä mobiili pelaa Kuusamossa jotenkuten, mutta tulevaisuudessa verkon yli liikkuvan datan määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Tähän 5G-verkko ei tuo kaiken kattavaa ratkaisua. Käytännön tasolla toimiakseen edes jotenkuten tulevaisuuden datamäärillä 5G-verkon tukiasemat on rakennettava melkein kiinteistöjen viereen. Ja kuitu tukiasemiin pitää jokatapauksessa vetää. Jos tietoliikenne perustuu tällöin pelkkään mobiiliin, niin tämä tulee olemaan verkon toiminnan kannalta paha pullonkaula. Ja tähän pitää se ratkaisu löytää.

Tämän vuoksi voi todeta, että kaupunginhallitus käytännössä virkamiesten ja mobiililobbareitten avustuksella teki typerän päätöksen. Kuusamolaiset johtokärkipoliitikot ampuivat Kuusamoa samalla tavalla jalkaan kuin jokunen vuosi sitten. Silmät asialta on ummistettu täysin ja kaupunginhallitus pelaa samalla asialla taskubiljardia. En voi ymmärtää tällaista toimintaa.

Tulen pitämään jatkossakin tätä asiaa esillä. Tämä asia pitäisi luultavasti takoa kaupunginhallituksen ja valtuuston edustajille kalloon kunnolla. Samalla muutaman mobiilin perään hinkuvan virkamiehen voisi laittaa vaihtoon. Ei tällaisella taskubiljardin pelaamisella mikään etene. Edestään Kuusamo tämänkin päätöksen löytää!

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Harmillista, että meni tämän asian kanssa kaupunginhallituksessa visertelyksi. Täältä etelästä katsottuna mitä pohjoisemmaksi mennään, toimivat tietoliikenneyhteydet pitäisi olla investointien kärkipäässä. Johan se maan hallituskin lupasi maahan ns. digi-loikan, joten silläkin perusteella asia pitäisi olla työn alla. Minulla on se mielikuva, että Kuusamo on yksi maamme suurimmista matkailuvalteista, joten erinomaisesti toimivat tietoliikenneyhteydet pitäisi olla jo itsestäänselvyys. Jaksamista asian esillä pitämiseen!! Ja toivottavasti seuraavissa vaaleissa enemmän asiaa ymmärtäviä kaupunginhallitukseenne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Väkiluku vähenee Kuusamossa. Muuttotappion pitkittyessä seuraukset alkavat näkyä. Tämän ikävän kehityssuunnan muuttamiseksi tarvitaan viisaita päätöksiä. Nyt ja tulevaisuudessa työtä tehdään enemmän ja enemmän etänä kuin aikaisemmin. Tämä vaatii hyvät mobiiliverkot. Jotta Kuusamo voisi kilpailla näistä tulevaisuuden työntekijöistä, tulee täällä pikaisesti päivittää verkot asianmukaiseen kuntoon ja mainostaa sitä eri medioissa. Toimiva verkko on myös matkailijoille tärkeä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuituveirahat
#3

Kannattaa ottaa selvää mitä näille kuntien kuituvirityksille kuuluu taloudellisessa mielessä pitkin Suomea?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tapio Lämsä yrittäjä
#4

Kannattaa myös opetella luetunymmärtämistä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000