Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Kelirikko päällä – milloin liikenteen kuppaaminen loppuu

Nyt huhtikuussa huomaa joka vuosi saman asian – tiestössä on kelirikko päällä. Huomaa sen tässä Kuusamossakin Pulkkajärventiellä – missä omat tilukset sijaitsee. Tie on todellakin vellimössöä -saman huomaa ympäriinsä. Ja tuskin Kuusamokaan on tässä ainoa tapaus. Kehä kolmosen ulkopuolella tiet ovat mitä hirveämmässä kunnossa – pääväyliä lukuunottamatta.

Paikallistasolla tämän kuppaamisen näkee siinä, että kyllä esim. Kuusamoon ja Rukalle tuleville turisteille tiet hoidetaan pääväylillä kuntoon. Mutta kun mennään pääväyliltä sivuun – niin jälki alkaa olla teitten osalta kohtuu karmeaa. Jos Kuusamo meinaa oikeasti pitää kahdesta asiasta kiinni – eli olla matkailupitäjä ja samalla kaupunki hoitaisi haja-asutusalueitten hommat kuntoon – niin hommaa ei hoideta näin. Kyllä ne tiet pitää olla kunnossa – mutta eipä haja-alueilla ole mikään kunnossa. Kunhan kiinteistöverot kupataan ja samalla koko perusinfra rapistuu koko ajan.

Valtakunnan tasolla taas punavihreä valtaporukka keskustan toimiessa pönkkänä myös ajaa Suomea alas kehäkolmosen ulkopuolella. Tämä sakki ajaa ilmastokiihkossaan koko ajan yhä enemmän kiristyksiä autolijoitten verotukseen ja samalla tekevät työnteon entistä kalliimmaksi.

Kaiken päälle – valtakunnalliset ja paikalliset ilmastohumppaavat vihreät saavat ihme-ideoita luultavimmin omasta päästään. Turvetuotanto pitää vissiin lopettaa – sähköautoja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn – energiantuotantoa ajetaan alas jne. jne.

Kelirikko on kuulkaa jännä juttu – kun ajelet jotain tietä silloin – niin auto heittelehtii. Tämä nykyinen politiikka on siihen verrattavissa. Koko valtakunta on jonkinlaisen kelirikon kanssa ongelmissa ja siihen syyllisiä ovat nämä keskustan pönkkäämät vihervasemmistolaiset vallanpitäjät.

Muutos alkaa tässäkin kuntavaaleista – ääni perussuomalaisille on ääni paikallisille ihmisille ja suomalaisille. Joten perussuomalaiset valtaan – me voitetaan tämä kisa! Näillä mennään!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Tapiokin. Juuri noin: Perussuomalaiset ovat Suomessa ainoa puolue: Joka on yhtä: Isä Jumalan kanssa: Toiset puolueet pelaavat perkeleen kanssa, ja tuloksethan ovat järkyttäviä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Tapiokin. Juuri noin: Perussuomalaiset ovat Suomessa Ainoa puolue: JOKA on yhtä: Isän ❤️ Jumalan kanssa: Toiset puolueet pelaavat PERKELEEN kanssa, ja tuloksethan Ovat järkyttäviä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyllä meillä päin on savitiet olleet kelirikossa, oli hallitus minkälainen tahansa. Samaa se oli silloin kun PS:et oli hallituksessa, ei ole miksikään muuttunut.
Nyt ajetaan soraa meän tielle lisää mutta siitäkin valitetaan että on isoja kiviä menee renkaat ja kolisee pohjaan.
Soraa on vaadittu ja nyt kun sitä tulee ei se kaikille ole sekään hyväksi.
Kyllä meillä valitusta riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Eihän se auta jos persut on, hallituksessa jos ei oteta persujen hyväksymää , hallitusohjelmaa , käytäntöön !?! Äly hoi , älä jätä !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei taida autaa vaikka otetaan persujen ohjelmat käyttöön, jos sitä rahaa ei ole tinen ylläpitoon.
TVH kun hoiti tiet niin olivat tien paremmin hoidettu. Oli tiekarhut käytössä, ja sen lisäksi tiemiehet jotka täytti lapiolla kuoppia ja siirsivät isot kivet syrjään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vain vaaleissa voit taistella kommunisteja vastaan
#5

Öljyn jalostus loppuu Suomessa, joten myös teiden päällystykseen käytetty bitumi loppuu tai sen hankinta on tehtävä ulkomailta. Hiekkatie tai mutavelli ongelma tulee kasvamaan nykyisen ilmastokiimaisen hallituksen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Bitumille ei ole taloudellista korvaajaa, mutta toisaalta öljykään ei ole vielä loppumassa. Pikitiet palvelevat kaikkea kansaa, myös niitä, joilla ei ole omaa autoa, myös metsäteollisuutta. Mutavelliset runkotiet eivät kestä puurekkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarit haluaa lopettaa kotimaisen ruoantuotannon yhdessä kepun kanssa.
#8

Viherkommunistien, kepu, demarit ja vihreät, heidän perusajatuksena on metsittää pienmaatilat tai muuttaa ne kansallispuistoiksi. Näin loppuu sekä haja-asuminen että tarve pitää tiestöä kunnossa, kuten kuntien talous paranee. Lopetettavia tiloja lienee satoja tuhansia. Maan ruokahuoltoa tuo ei kommunistien mielestä haittaa, sosialistikauppa tuo ruokaa ulkomailta ja teettää joka tapauksessa lihajalosteensa itäisessä Euroopassa halvoissa tehtaissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demareilta voi odottaa mitä tahansa, ja lisäksi viherstalinistit
#9

No demarit nyt haluaa aina mitä tahansa, osa näistä halusi liittää Suomen Neuvostoliittoon viime sodissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000