Perussuomalaiset

Tanja Hartonen

Lisätäänkö hyvinvointia vai pahoinvointia?

Mitä lähipalvelut kenellekin tarkoittaa? Tuntuu olevan nyt buumina keskittäminen kaikessa. Koululaiset laitetaan isoihin kouluihin, ja sosiaali- ja terveyspalvelut keskitetään kaupunkeihin. Maaseudulla olevia lähikuntoutusosastoja laitetaan suurennuslasin alle. Kohta varmaan muutkin palvelut siirretään pois kauniisti ilmaistuna palveluja uusimalla. Jo vuosia sitten ennustin, että Mäntyharjun osalta tulee näin käymään, että palveluita lakkautetaan. Suuremmassa kuvassa säästöt näyttävät hyvältä, mutta vielä suuremmassa kuvassa se maksaa enemmän. Sama on kaupungin sisällä, keskitetään kaikki keskustaan. Voisiko keskustasta kulkea poispäin?

Samaan aikaan kuitenkin autoilua kuritetaan, vaikka vitostietä kehitetään. Kaikilla ei ole varaa pitää autoa, ja siihenhän tässä tunnutaan hallituksessa pyrkivänkin, että yksityisautoilu laitetaan ahtaalle. Samaan aikaan maalta ei kuitenkaan joukkoliikenne kulje sujuvasti ja et pysy ajoittamaan lääkäri tms. käyntiä aikataulujen mukaisesti. Et yksinkertaisesti pääse kaupunkiin palvelun piiriin. Sairaus jää hoitamatta ja lasku kasvaa, puhumattakaan yksilön hyvinvoinnista. Ei Mikkeliinkään kulku ole yksinkertaista ja työssäkäyvänä sinun on oltava yhden käynnin takia koko päivä pois, koska kulku julkisilla ei ole sujuvaa. Omaa autoa tarvitaan maalla, tätä ei vaan kaupunkikeskuksissa ymmärretä. Pidetään koko Suomi asuttuna ei käytännössä toteudu, vaan palvelut keskitetään pikkuhiljaa säästöpaineiden edessä. Omaistaankaan ei pääse katsomaan, vaikka haluaisi, jos omainen on milloin missäkin lähikuntoutusosastolla. Onko lähipalveluiden määritelmä, että kunhan on samassa maakunnassa, pitkien matkojen päässä? Missä on vapaus valita?

Lähipalveluiden tulisi olla asiakaslähtöisiä. Digipalvelut lisääntyvät, mutta täytyy muistaa, ettei se kaikissa tilanteissa toimi. Myös lähivastaanotto tulee säilyttää rinnalla. Kaikille ei digiaika ole luontevaa. Eihän nytkään koronan aikaan joka paikassa etävastaanottoa pidetty vahvasta suosituksesta huolimatta, vaikka edellytykset olisivat olleet olemassa.

Hoitajat ovat kaiken työn toteuttajia. Muutoksia muutoksien perään. Työhyvinvointi kärsii, ja työntekijöinä hoitajilta vaaditaan tulosta. Täytyy tehdä enemmän töitä pienemmällä porukalla. Palkka ei nouse, aina törmätään samaan: mistä rahat, kuka maksaa? Työnantajalta ei tule joustoa, mutta työntekijä joustaa. Tai lähtee.

Yhtälö on mahdoton. Palveluja supistetaan, pahoinvointi lisääntyy. Millään ei pääse palveluihin ja ei ole välttämättä rahaa kulkeakaan. Asiakkaat kärsivät ja hoitajan etiikka kärsii. Hoitajat miettivät muualle lähtöä.

Tanja Hartonen

Kaupunginvaltuutettu, Mikkeli

Sairaanhoitaja/lähihoitaja

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000