Perussuomalaiset

Tanja Isa Vahvelainen

Hoivasta ja Suomen tilanteesta

Ajatuksia hoivasta ja Suomen tilanteesta

Jokainen eettisesti ja moraalisesti toimiva haluaa tehdä työnsä hyvin. Alalta pois vaihtaneita on muutamasta eri syystä; lama 90-luvulla ja ainainen kiire. Hoitajia sanotaan olevan muissa töissä tällä hetkellä jopa 72.000. Kun olosuhteet muutettaisiin inhimillisiksi ja palkka asetettaisiin kohdilleen, kyllä hoivatyöhön tulijoita olisi. Moni opiskeli hoitajaksi halutessaan hoitaa ja auttaa ihmisiä.

Hoitajamitoituksesta puhutaan, ettei se yksin ratkaise työn jälkeä. Tuo on totta, mutta hoitajamitoitus on raami, jonka jälkeen mukana seuraavat muut asiat. Kun hoitajia on tarpeeksi, kiire ei ole liian kova ja alalle on tulijoita, jolloin voidaan palkata ne kulloiseenkin työhön soveltuvimmat.

On hyvä, että lähihoitajakoulutukseen saadaan pääsykokeet takaisin. Ikävän usein vuosien aikana on kuullut lausahduksen, ”jos et muualle pääse, mene lukemaan lähihoitajaksi.”
Onhan alalla kuin alalla hyvä olla sille soveltuvat henkilöt.

Ihmisten kanssa työskentely on antoisaa. Kun on aikaa, eikä kiireessä tarvitse tehdä ja raskasta asiakasta voi hoitaa kahden hoitajan avustamana, on työkin aivan erilaista kuin nykypäivänä.

Usein hoito-ja palvelusuunnitelma tehdään, kun asiakas tulee palveluasuntoon tai ympärivuorokautisen hoivan yksikköön. Tätä ei omahoitaja kuitenkaan juurikaan ehdi arjen kiireiden keskellä päivittämään tai vaikka ehtisi, ei asiakkaan kunnon lasku ja sen papereihin merkitseminen tarkoita hoitohenkilökunnan lisäystä yksiköissä, vaikka se kuinka olisi tarpeen.

Näin työstä tulee liian raskasta. Hoitajat kuormittavat omat tuki- ja liikuntaelimensä ja joutuvat sekä selkä että muiden vaivojen vuoksi sairauslomille. Työ on psyykkisestikin raskasta. Näet, kuinka asiakkaan kunto laskee, haluaisit viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, mutta viereisen huoneen asukas odottaa jo suihkuun pääsyä.

Muistetaanhan, ettemme syyllistä hoitajia. Heistä suurin osa tekee parhaansa. Yhteiskunta on rahan väärin kohdentamisessaan ja kilpailutuksissaan unohtanut inhimillisyyden.

Meidän on aika muistaa, mikä onkaan se tärkein asia. Inhimillisyys. Vaikka rahan sanotaan pyörittävän maailmaa, mitä meille jää, jos unohdamme heikoimmassa asemassa olevat ja annamme vanhustemme kuolla huonoon hoitoon, syrjäytyneiden nuorten sortua huumekokeiluihin, erityislasten kärsiä huonoista oppimistuloksista liian suurissa luokissa, eläkeläisten kituuttaa liian pienillä eläkkeillä ja työttömien syrjäytyä lopullisesti.

Meille jää huonosti voiva kansa ja huonosti pärjäävä maa, joka on kaukana hyvinvointivaltiosta.

Minä ajan tavallisten suomalaisten asiaa ja haluan kääntää tämän uppoavan laivan eli Suomen suunnan nyt, kohta se on liian myöhäistä.

Allokoidaan rahamme oikein, koska sitä ei liikoja ole.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Oliskohan syytä teettää oikein vanhanaikainen työntutkimus, että onko toimintamallit kohdillaan? Vieläkö on hengissä ja työkuntoisina entisiä ”Kellokalleja”? Heidän osaamiseensa kun kytketään nykyajan robotiikan antamat mahdollisuudet, voisi syntyä todella säästöjä ja päästäisiin tuosta jatkuvasta kiireestä ja ahdistuksesta. Olisi muutakin faktaa kuin ”mututunne” siitä, että on niin kiirettä, niin kiirettä.
Sitä en kiistä, missään nimessä, että varmaan on kiireisiäkin hetkiä ja työruuhkia, mutta missäpä duunissa ei niitä olisi.
Jatkuvalla kiireellä ja pienellä palkalla psyykkauskin aiheuttavat vielä lisäkuormitusta muutenkin vaativaan työhön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tanja Isa Vahvelainen kaupunginvaltuutettu
#4

Kyllä siellä kentällä oikeasti kiire on. Ja, kun moni asiakas on nykyään myös kahden autettava, se lisää kiirettä. Hoivatyö ei kuitenkaan ole niin sanottua liukuhihna työtä, vaan myös ihmisen kohtaamista. Ja kyllä asiakasaikaa lasketaan melko tarkkaan, ainakin kotihoidossa. Ongelma on siellä mm. se ettei siirtymisaikaa asiakkaalta toiselle huomioida.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Tanja – jos kerran mainitsemiesi hoitajien lukumäärään verraten,niin tavallaan osaltaan jo todistaa sen ettei ulkomailta tarvitse ”häärätä esim.Thai hoitajia maahamme”… kuitenkin työskentelevät muissa ammateissa.
Siis maassamme hoitajapula ? asettaa kysymyksen sen totuudenmukaisuudesta ” että missä mennään kuin millä tavoin ” ?

Työolot kuin siihen kuuluvat ammatin raskaat eri vaateet ehkä palkkauksineen-kin vaatinevat parannusta työarvostuksineen parantanevat alalle hakeutumista + työolosuhteet kaikkineen.

Kuin myös että alalle soveltuvuuskokeet,sillä ns.pystymetsästä kaikista ei ole vaativaan ja raskaaseen ammattiin. Henkiset ominaisuudet ja soveltuvuus on A ja O.

Lähihoitaja esim.on se ehkä tärkein tai siihen verrattavissa lenkki hoidettavan kuin lääkärin välille … ominaisuudet kuin ammattitaito on kulmakivi hyvän hoidon edistämiseksi. Aika että laatutekijät !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kuvitellaanpa tilanne, että hoitoyksikössä, esimerkiksi yksityinen palvelutalo, johon myydään asunto-osakkeita eniten tarjoavalle, asuu hyväkuntoisia eläkkeellä olevia hoitajia. He ovat palveluhaluisia, aina paikalla ja valmiit auttamaan tarvittaessa.

Voidaanko nämä ammatti-ihmiset laskea hoitajiksi, kun mitoitus lasketaan?

Pointtini on:
Jos hoitajaa ei voida laskea hoitajaksi vain sen vuoksi, että hän ei ole työvuorossa oleva hoitaja, niin koko hoitajamitoitustouhussa on kyse työmarkkinapolitiikasta.

Ja tällaisessa tapauksessa:
Hoitajamitoitusta ei pitäisi ollenkaan kirjata terveydenhoidon lainsäädäntöön vaan työ- ja virkasuhdelakeihin, työmarkkinaosapuolten neuvoteltavaksi asiaksi.


Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Politiikasta valitettavasti on tullut sellaista, että mitään asiaa ei saa ajettua läpi muuten kuin ajamalla läpi kokonaan toista asiaa koskevan keksityn hankkeen, jonka sivuvaikutuksena ”sattuu olemaan” tuo alun perin haluttu muutos.

Esimerkkejä on lukemattomia:
— Aluepoliittisia hankkeita ajetaan maanpuolustuksen nimissä
— jne.

Erityisesti ammattiliittojen lobbarit osaavat tämän touhun. Kuitenkin kansalaisen silmissä se näyttää kieroilulta ja valehtelulta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000