Perussuomalaiset

Maarit Tuomi

Arvokas vanhuus on kunnia-asiamme

Viimeaikaiset keskustelut vuodeosastojen lakkautuksista, vanhusten kaltoinkohteluista ja kotihoidon epäkohdista saa monen ikäihmisen suorastaan pelkäämään vanhenemista ja sitä päivää kun on muiden ihmisten armoilla. Tähän vielä yhdistettynä meneillään oleva keskustelu eutanasiasta lisää ahdistusta. Saattaapa jollekin jopa tulla mieleen, että käytetään sitten tuo mahdollinen eutanasia-kortti hyväksi, jos ja kun tulee yhteiskunnalle tarpeettomaksi ja vaivaksi.

Näin ei kuitenkaan saisi olla. Sotien jälkeinen sukupolvi on rakentanut nykyisen hyvinvointivaltiomme kovalla työllään. He ovat tottuneet niukkuuteen ja köyhyyteen. Sota-aikana kaveria ei jätetty. Ei edes rintamalle. Maata rakennettiin yhdessä.

Meneillään olevilla palvelurakenteen muutoksilla haetaan säästöjä kun vuodeosastot lakkautetaan ja vanhuksia hoidetaan kotona tai tehostetun asumisen palveluyksiköissä. Yksiköitä on kuitenkin lakkautettu ennen kuin kotihoitoa on kehitetty ja resurssoitu riittävästi.

Ei siis ihme, että Superin mukaan kotihoito on kriisissä koko maassa. Liitto julkisti vuonna 2015 selvityksen, jonka mukaan kotihoito on yhä pahenevassa kriisissä. Hoidon laadusta oli huolissaan 95 prosenttia kyselyyn vastanneista. Vain viidennes oli sitä mieltä, että kotihoidon asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmat toteutuvat hyvin. Työntekijät ovat uupuneita ja kokevat ettei heillä ole mahdollisuutta tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat. Hoidon laatu ja asiakasturvallisuus kärsii kun henkilökuntaa ei ole riittävästi.

Helsingin Vuosaari onnistui vähentämään hoitajien työkuormaa ja lisäämään sekä hoitajien että asiakkaiden hyvinvointia kun ruuhkahuippuja tasattiin. Kotihoitajien työvuoroja muutettiin ja työ suunniteltiin uudestaan. Kotihoitoyksikölle myönnettiin myös La Carita-säätiön palkinto innovatiivisesta vanhustenhoidosta.

Kun kotihoidon henkilöstömenoissa säästetään, tulee lisälasku ensihoidon kotikäynteinä ja lyhytaikaisten sairaalajaksojen lisääntymisenä. Hyvinvoiva työntekijä jaksaa enemmän ja sairastaa vähemmän. Myös kotihoidon asiakas saa tarvitsemansa (ja ansaitsemansa) hoivan ja huolenpidon.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000