Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Unionistien eristämispolitiikka - eu-arvojen vastaista

Mm. US:n Puheenvuorossa näyttää edelleen esiintyvän monia kirjoituksia joissa epämiellyttävällä tavalla kirjoitetaan PS-puolueesta ja puolueen uusien meppien sijoittumisesta mahdollisesti uuteen Salvinin johdolla muodostettavaan parlamentti ryhmään. Tästä syystä esitän oman mielipiteeni asiasta. 

EU kertoo omilla nettisivuillaan eu-arvoista näin; ”Euroopan unionin perusarvoja ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot yhdistävät jäsenvaltioita eikä unioniin voi kuulua yhtään maata, joka ei tunnusta näitä arvoja.” 

Koska liittovaltiota ajavat katsovat kansallismielisten olevan toisenluokan kansalaisia, joille ei heidän mukaansa kuulu tasa-arvo ajaa omaa polittista mielipidettään (maahanmuutto, vapaakauppa, turvallisuus) olevissa asioissa, niin eikö eu-arvojen mukaan unioni pitäisi jo tuolla perustein hajottaa? Kuuluuhan jokseenkin varmasti jokaiseen jäsenmaahan kansalaisia jotka eivät hyväksy nykyistä union-politiikkaa. Integraation syventäminen ei ole sitä millä perusteilla meilläkin kansalaisille ”myytiin” eu-jäsenyys. Jäsenyyttä nimenomaan kaupattiin vapaakaupan ja turvallisuuden unionina.

Sitten oma kantani PS:n mahdollisesta liittymisestä kansallismielisten eu-parlamenttiryhmään toteutuukin vain ja ainoastaan eu-politiikkaa käsitteleviltä osin ja etenkin niiltä osin mitä kukin meppi voi ajaa oman kansallisvaltion asiaa vapaakaupassa, maahanmuutossa ja turvallisuudessa. Tällöin ei pidä ottaa ja nostaa esille esim.Italian, ehkäpä joidenkin muidenkin jäsenmaiden, lähempiä välejä Venäjän kanssa. Italia luonnollisesti tekee myös ulkopolitiikassaan omaa kansallista politiikkaa. Aivan samoin kuin Suomi omaa ulkopolitiikkaansa omista hyväksymistään lähtökohdistaan.

En itse ymmärrä laisinkaan, että jotkut tahot yrittävät kaikin keinoin vetää tähänkin eu-ryhmään kuulumisessa venäjä-mielisyydellä ratsastamisen esiin. Eikö samalla tavoin muutkin eu-ryhmät ole hakemassa yhteisiä näkökantoja eu-politiikassa jotta voivat ajaa omia asioitaan päätöksiin. Varmasti noilla kullakin ryhmällä on eri maiden meppejä joiden arvot poikkeavat toisistaan, joskus jopa merkittävässä määrin. On puhuttu, että EPP, S&D ryhmät hakisivat tulevassa parlamentissa yhteistyötä jopa vihreiden kanssa, mahdollisesti liberaalien. Voikin kysyä mitä eroa on sillä, jos kansallismieliset yrittävät muodostaa oman ryhmän, vaikka olisivatkin joissakin käsiteltävistä asioista eri mieltä, kunhan vain muutama asiakokonaisuus yhdistää (maahanmuutto, kansallisvaltioiden oma päätösvalta, kauppapolitiikka).

Ulospäin näyttäytyy toisaalla mainituissa kirjoituksessa esille tuotu eristämispolitiikka tosiaankin epämiellyttävältä. Tosin sehän kyllä pohjautuu suuresti eu-mielisten käsitykseen ja hyväksyntään. Ne arvot! Mitäs ne eu-arvot todellisuudessa ovatkaan? Eristämispolitiikkaa enemmän kuin hyväksyntää ja jokaisen jäsenmaan etujen ajamista? Miksi ylipäänsä on jäsenmaiksi hyväksytty maita joiden kanssa yhteistyön hankaluudet oli käsittääkseni selvillä tuolloin? Kyllä nyt pitää vain tulla toimeen, kun on toimeen ryhdytty tai sitten puretaan koko yhteisö.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Komissio
#1

Tie Eedeniin ei käy parlamentin kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tarkkailija
#3

Tätä tosiasiaa on jopa suurimman osaa Perussuomalaisten kansanedustajien mahdotonta hyväksyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Komissio
#5

Eu:ssa mennään eteenpäin ja siitä pitävät huolen artiklat. Niitä voi vastustaa, mutta se on vain mielipide. Yhteistyötä voi tehdä tai olla tekemättä -systeemi pitää huolen omistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tarkkailija
Iloinen
#6

Hallittu oppositio on toiminnan edellytys ja tuo riittävän uskottavuuden. Tyhmää viedään kuin pässiä narussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#7

Ainoa mahdollisuus on, että hallittu muuttuu täysin hallitsemattomaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yhteistyö on voimaa
Tyytyväinen
#2

Oikein! Ollaan samassa ryhmässä mutta vastustetaan ryhmän linjauksia. Ollaan eri mieltä keskenämme ryhmän sisällä, näin yhdistämme voimamme ja kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Olkaamme opposition oppositiossa ja välillä ihan missä vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Komissio
Tyytyväinen
#4

Vaikka kokonaisuus on enemmän kuin osien summa, se elää kuitenkin illuusiossa, joka ei ole kosketuksissa todellisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000