Kynttilänpäivästä Runebergin päivään ja saamelaisten kansallispäivään

Mitis sapientia – Modo meo / Lempeä viisaus – Minun tavallani

02.02. 2024–06.02. 2024

Oikein hyvää viikonloppua ja samalla kynttilänpäivää, Runebergin päivää ja saamelaisten kansallispäivää. Nämä päivät seuraavat toisiaan ja muistetaan tänään presidentin vaaleistamme ja lakosta, joka muistutti liki yleislakkoa ja oli luonteeltaan poliittinen. Kynttilänpäivän ja Runebergin päivän me muistamme myöhemminkin, mutta vaalit ja lakot unohtuvat. Ellein niistä puhuta, kirjoiteta ja liitetä samalla johonkin aikaa paremmin kestävään, kuten juuri juhlapyhiin ja merkkipäiviin. Niinpä saadaksemme nimemme näkyville ja tapahtumat paremmin myyviksi, ne on osattava liittää johonkin itseämme merkittävämpään. Poliittinen lakko Suomessa ei paljoa maailman menoa hätkäytä. Näiden juhlallisuuksien johtaja (Magister caeremoniarum) on varmaan myös pelin mestari (Magister ludi) sekä siivet pesää suuremmat (Maiores pennas nido).

Olen kirjoittanut vuosittain näistä päivistä joka vuosi yli vuosikymmenen ajan, ja niinpä lainaankin nyt näitä tämän kuluvan vuosikymmenen kirjoituksiani. Edellinen on päivätty 02 02 2020 ja sisältää siten jo numerollista taikuuttakin. Jälkimmäinen on taas kirjattu 02.02.2022 ja taikuus sen kun vain syvenee. Niinpä lisään siihen myös saman vuoden Runebergin päivän 05.02.2022. Mitään uutta sanottavaa minulla ei ole enää Runebergistä, mutta ei juuri vaaleistammekaan. Maaseutu ratkaisee, kumpi kahdesta ehdokkaasta valitaan ja Suomi saa kummassakin tapauksessa avoimesti ja parastamme ajattelevan presidentin (HS 2.2.2024). Molemmat ehdokkaat, Alexander Stubb (kok) ja Pekka Haavisto (vihr) tunnetaan arvoiltaan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan kansainvälisinä ja monikulttuurisina henkilöinä. Molempien kohdalla kunnioitus on suurempaa etäältä. – ”Maior e longinquo reverentia.” (Tacitus).

Toinen kertoo olevansa koulutukseltaan ylioppilas ja toinen tohtori. Poikkitieteisyys tai monitieteisyys, tieteiden välisyys, edellyttäisi useampia tohtorin tutkintoja. Sekä luonnontieteissä (Natural science) että ihmistieteissä (Human science). Vain näin voidaan varmasti välttää tieteiden välisenä sotana kutsuttu ilmiö ja historia (Big science war). Aikamme kun on kovin sotaisa ja se edellyttää poikkitieteisen ymmärryksen puuttumista. Siis elintapana (Modus vivendi), lempeänä viisautena (Mitis sapientia), minun tavallani (Modo meo). Tekoäly, robotiikka ja algoritmit edellyttää sekin tällaista yhdistelmää. Se on työläs, vaatii aikaa ja jonkin verran lahjojakin, mutta on mahdollinen. Jopa presidentin virkaa hoitaen. Sokraattiseen tapaan eläen – ”More Socratico.”

Edellinen kynttilänpäivän kirjoitus löytyy myös kirjastani ”Pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuosi 2020”. Itseään saa lainata, kertoi kirjailijanakin tunnettu monialainen nero Jörn Donner muistelmissaan, tai oikeammin huomautettaessa, kuinka hän jättää mainitsemasta lainatessaan jo julkaistuja kirjojaan. Toki saa lainata itseään ja tekstejään, mutta silti on korrektia kertoa tämä lukijoilleen. Olen itse kirjoittanut pian ehkä 10 000 artikkelia, esseetä ja blogeista nyt puhumattakaan. Tieteelliset artikkelit ovat erikseen. Professorin pätevyyteen niitä vaaditaan neljän väitöskirjan verran. Itselläni noita professorin pätevyyksiä on kuusi mainittuna nimikirjassani. Kuusi kertaa neljä on kaksikymmentäneljä. Niiden muistaminen omiksi teksteiksi alkaen 1970-luvulta on toki mahdotonta. Me toistamme itseämme ja niin näyttävät tekevän presidenttikandidaattimmekin.

Muisti on kaiken aarreaitta ja turva. – ”Memoria est thesaurus omnium rerum e custos.” (Cicero). Saman toistoa voi vältellä. Poikkitieteisyys ja tieteiden välisyys on tällainen keino. Omalla harkinnalla ja naisia myös vältellen. ”Motu proprio”. Nainen kun on miehen hämminki. – ”Mulier est hominis confusio. (Vincent Beauvaislainen).

Poikki- ja monitieteisenä algoritmienkin tekoälyn kirjoittajana, sekä tutkimustehtävien vaihdellessa luonnontieteistä ihmistieteisiin, on välillä syytä unohtaa yhden maailmankuvan opit pyrkiessään ymmärtämään kokonaan erilaisen maailmankuvan hankkineiden tutkijoiden ja tiedemiesten hengentöiden myös ideologinen perusta. Tätä on syytä korostaa etenkin tänään, jolloin kannamme huolta tekoälystä ja sen tavasta käsitellä tiedettä ja taidetta, sekä laatia niistä nopeita tekstejä, ja tarvittaessa nerokasta kuvitustakin, kuvataidetta tekstejä tukemaan ja tulkitsemaan. Kuvataide, nerojen tuottamana, avaa enemmän myös piilotajuntaista kuin mitä kirjoitettu sana. Ja muisti heikkenee jollet harjoita sitä. – ”Memoria minuitur nisi eam exerceas.” (Cato, Cicero). Ja kuolema tekee aina lopun kaikesta. – ”Mors ultima linea rerum est. (Horatius).

Monet ovat tästä huolissaan ja etenkin nuoria sekä kasvavia uusia sukupolviamme ja heidän opiskeluaan samalla pohtien. Tänään (02.02.2024) tätä tekoälyyn ja robotiikkaan liittyvää ”haitallista käyttöä” ruotivat Helsingin Sanomissa sosiaalipsykologian yliopistolehtori Rasmus Mannerström ja sosiaalipsykologian professori Erik Lönngvist. Jos on väitellyt sekä yhteiskunta- tai valtiotieteissä sekä samalla luonnontieteissämme, ymmärrämme hyvin konkreettisella tavalla, kuinka tekoälyn käyttöä ei voi oppimistehtävissä mitenkään kontrolloida valvontaohjelmilla. Ellein niitä ensin tehdä tähän tarkoitukseen. Robotiikka kehittyy kaiken aikaa hurjaa vauhtia, ja nuoret käyttävät sitä myös laatiessaan omia vastauksiaan kokeissa ja antavat vaikutelman tuntevansa jotain sellaista, jonka kone on heille tulostanut. He siis valehtelevat ja mehän vihaamme valehtelijaa. – ”Mendacem odi” (Plautus). Totuttuun tapaan (More solito) ja jokainen meistä tapansa mukaisesti. (More suo). Ei ole mitään yleispätevää totuutta, kuten lehdessä sosiaalipsykologit esittävät väitteinään. Liki sokraattiseen tapaan – ”More Socratico.”

He kertovat, kuinka opiskelijoille jää nykyisin yhä vähemmän aikaa opiskeluun hankkiessaan toimeentulonsa ja opiskelun rahoituksen, jolloin tekoäly antaa mahdollisuuden käyttää sitä vilpillisesti etenkin silloin, kun aikaa omaan opiskeluun ei tahdo riittää, vakuuttavat opettajat lehdessä avaten näin silmämme. Koneen käytön kontrollointi on käytännössä mahdotonta, kirjoittavat lehtori ja professori, sekä pohtivat ratkaisuna siirtymistä vanhoihin hyviin aikoihin kirjallisine tentteineen ja suullisine kuulusteluineenkin. Tavoite on ihailtava, terve sielu terveessä ruumiissa. ”Mens sana in corpore sano.” (Juvenalis). En muista saaneeni opiskeluaikoinani mitään erityistä taloudellista tukea valtion takaaman lainan lisäksi. Tosin valmistuin maisteriksi runsaassa parissa vuodessa ja olin koko ajan töissä jatkaessani opintojani. Tästä työstä oli opinnoilleni enemmän hyötyä kuin haittaa. Samoin perheestä ja sen läsnäolosta. Epäilemättä olen paljon kestänyt ja tehnyt mutta tekemästäni myös nauttinut. – ”Multa tulit fecitque” (Horatius).

Opinnäytteitä tehtäessä kone oli kuitenkin aina käytettävissä, ja oli siten oikeammin ollut jo 1970-luvulta tietokoneena työmme ohjailijaksi, helpottajaksi, ja sitä toki vaadittiinkin metodiensa kautta ja analyysimenetelmiä käyttäen sekä edellyttäen koneen apua suurten havaintoaineistojen tulkinnassa ja mutkikkaiden laskutoimitusten suorittamisessa. Ne oli vain kyettävä avaamaan sekä hakemaan ensin aineistot joko laboratorioissa tai vaikkapa ihmisiä haastatellen. Professori Risto Sänkiaho kirjoitti tuolloin kirjansa: ”Temput ja kuinka ne tehdään.” Hänellä oli kyky muuttaa neliöt ympyröiksi. – ”Mutat quadrata rotundis.” (Horatius).

Tosin 1970-luvun alun vaaleissa temput pettivät hänetkin, ja SMP:n suuvoitto jäi odottamaan puoluesihteeri Eino Poutiaisen ”roknooseja” radiota samaan aikaan kuunnellen. Professori Sänkiaho ei osannut odottaa vaalien ennusteita laatiessaan jonkun lisäävän kannatustaan pienenä vennamolaisena puolueena yli 100 prosenttia aiemmasta kannatuksestaan. Syntyi vaaliyön viimehetkillä kaoottinen tilanne televisiota seuraten. Syntyi vaikutelma, jossa henki liikuttaa ainetta. – ”Mens agitat molem.” (Vergilius). Kaikki ei nyt mennyt enemmistön mielen mukaisesti. – Multitudinis arbitrio (Cicero).

Tekoäly ei ole toki ainut, joka vaatii opettajilta yhä enemmän, sekä usein poikki- ja monitieteistä opiskelua, ja sen siirtämistä omiin opintoihinkin. Opiskelijoiden itsenäisen opiskelun arviointi voidaan jättää myös robotiikan tehtäväksi, jos opettajien kyky pysyä mukana tässä kehityksessä on jäänyt hoitamatta. Sitä kun ei millään ilveellä voi hidastaa ja jarrutella vain siksi, että Suomessa on kouluttajia, jotka haluavat palauttaa helmitaulun luokkaansa. Opettajien ehkä tärkein tehtävä on huolehtia myös tulevaisuudesta sekä samalla omasta jatkokoulutuksestaankin. Se on poikkeuksetta poikkitieteinen tehtävä, monitieteistä vaativampi. Ihmeellistä sanoakin tällaista itsestäänselvyyttä. – ”Mirabile dictu.” Olen kuvitellut, että tästä vallitsee keskinäinen yksimielisyys. – ”Mutuus consensus”. Olen ehkä viettänyt liikaa aikaani piilaaksoissa ja Suomen ulkopuolella?

Totta on, että uuden oppiminen vaatii myös luku- ja kirjoitustaitoa. Mutta samaan aikaan myös uutta sellaista osaamista, jota hetki takaperin ei pidetty joko tarpeellisena tai mahdollisena. Oma professorini oletti tietokoneiden ajan olevan ohimenevän ilmiön, sen löydettyä itselleen paikan Oulun yliopiston ATK huoneen seinustalla. Ei mennyt ohi. Päinvastoin. Vaadittiin alan opintoja opettajiltakin. Näin jälkeenpäin surkuteltavaa sanoa. – ”Miserabile dictu.” Toki myönnän, että olen myös ehkä kärsinytkin ja nähnyt vaivaa. – ”Multa tuli.” Mutta en valittaen katkerasti. – ”Multa gemens.” (Vergilius).

Tietokoneen kapasiteetti Oulussa oli vain kovin vaatimaton ja jouduimme yhdistämään koneen Turussa majailevaan koneeseen. Näin silloinkin, kun yliopistot ylpeilivät koneittensa suorituskyvyllä. Eikä tämä kehitys toki tähän pääty, vaan jatkuu ja syvenee, jossa suomalaisten yliopistojen kyky pysyä vauhdissa mukana huolestuttaa. Anna-Stina Nykästä samassa lehdessä lanaten, stadin kundi kelpaa sittenkin myös presidentiksi, olkoonkin että hänet valitaan nyt maaseudun ja seutukaupunkien äänillä. Ne on vain jatkossa ansaittava, siinä missä opettajien kyky arvioida oppilaittensa taitoja käyttää poikki- ja monitieteistä tietoa hyväksi algoritmit tuntienkin. Helmitauluun ei palata eikä välineisiin, joka ovat kehnompia kuin mitä piilaaksojen ydinosaajien työt ja tutkinnot heiltä tänään ja huomenna edellyttävät. Kun näin kirjoitan, pyrin huolehtimaan vain tulevaisuudestamme. – ”Mihi cura futuri.” Muuten erittäin arka ihminen – ”Multum demissus homo.” Jos vakuutusyhtiö arviosi nyt työni arvon, se olisi muutaman kopeekan alle alimman luvallisen palkan. Tiedän tämän kokemuksesta ja ihmettelen, mistä joudun maksamaan veroni ja vakuutusmaksuni. Vakuutusyhtiön tulkintana mikään työni ei ole koskaan ollut tekemisen arvoinen, saati että niistä tulisi hävitettäessä maksaa korvauskin. Ihmisen pahin vihollinen on yleensä hän itse. – ”Saepe in magistrum scelera redierunt sua.” (Seneca).

Plagioinnilla ei koskaan synny mitään erityistä ja sen huomaaminen on taas opettajien osaamista. Se että nuorena maisterina jouduimme kouluttamaan professorimme käyttämään tietokonetta, ei ollut enää tuolloin mahdollista eikä tarpeenkaan. He hoitivat tehtävänsä arvovallalla. Jatkakaa siitä mihin opettajanne on teidät saatellut. Uudet välineet sekä niiden käytön kouluttamine sujuu kyllä myös monitieteisenä ihmeenä ikääntyneiltäkin professoreiltamme. Heidän tehtävänä on huolehtia vain tulevaisuudesta, hakea uusia löydöksiä, innovaatioita. On surkuteltavaa, jos tällaista on vielä kirjoitettava vuonna 2024. – ”Miserabile dictu.” Puhtaalla omallatunnolla ja terveellä liikevoitolla. – ”Salva conscientia” – ”Salvo lucrum”. Pyhyydellä ja viisaasti – ”Sancte et sapienter.”

Samoin Suomi saa avoimesti ajattelevan presidentin, oli hän sitten talousvasemman tai oikean suunnalta alkujaan politiikkaan saapunut ja puolueensa puheenjohtajana tänään menestynyt monialainen poliittinen neromme. Toki Orban taipuu hänkin Unkarin presidenttinä, tai vie maansa ahdinkoon, jota kukaan ei halua. Pahinta on joutua eristetyksi yhteisessä päätöksenteossa, ja sama koskee toki myös Venäjää, Kiinaa ja Intiaa, mitä tahansa suurvallaksi nimettyä maantieteellistä aluetta outoine johtajineen. Kun osaaminen kilpailussa uusista innovaatioista ja niiden sovelluksista alkaa pettää, nopeammat ja osaavammat syövät hitaammat ja paikalleen jääneet kulttuurit. Näin tapahtuu yliopistoissammekin. Niitä suljetaan liki päivittäin. Parhaiten kestävät maltilliset – ”Moderata durant.” (Seneca). Eivät niinkään ikiliikkujat. – ”Mobile perpetuum.”

02.02.2020 – 02.02.2024

Hyvää kynttilänpäivää – Runebergin päivää

Mistä tämä Kynttilänpäivä ja sen numerosarja muistetaan vuosien kuluttua? Amerikassa pelataan super pelejä niin palloilussa kuin presidenttipelissäkin. Donald Trumpin haastajaa haetaan demokraattien reiveistä. Se ei ole helppoa ja halpaa lystiä, 50 kertaa suomalaisten kokemaa mittavampi valtiolaiva. Lisäksi presidentillä on siellä myös todellista, käsittämätöntä globaalia valtaa. Voimme pilailla hänestä, mediamme pilailevat toimittajineen, mutta vain viihteenä keventääkseen todellisuutta. Me laskemme leikkiä suurista asioista ja pidämme meteliä pienistä. Toimittajakin etenee kunnianimeä loukkaamatta. – ”Salvo honoris titulo.” Terveellä järjellä. – ”Salvo sensus.”

Me muistamme tämän hetken myös Kiinasta ja heidän tavastaan rakentaa sairaaloita ja eristää kymmenien miljoonien kaupunkeja hetkessä. Karkuteillä oleva virus ja sen pysäyttämisessä käytetään kulttuuria, joka on kaukana suomalaisen soten rakentelustamme. Joskus oma jahkailumme hävettää silloin, kun suuret ikäluokat ovat iässä, jossa tehostettuja palveluja olisi tarvittu jo vuosikymmeniä sitten. Nyt on havaittu vaikeita puutteita myös pienten lasten mielenterveyden hoidossa. Pienille kunnille on sysätty tehtäviä, joista ne eivät voi selvitä. Tähän on mielestäni käytetty jo tarpeeksi sanoja. – ”Satis verborum.” Kylliksi ja ylikin. – ”Satis superque.”

Brexit ja britit, sekä Euroopan asema globaalissa kilpailussa, on niin ikään tämän päivän ilmiömme. Venäjä on sekin järjestelemässä hallintoaan uuteen asentoon. Sota Euroopassa on kova uutinen. Koko ajan tapahtuu ja Afrikka on pian ylivertaisesti suurin mantereistamme myös väkiluvultaan. Britit vanhana imperiumina eivät ole yksin. Skotit sen sijaan ovat. Suomalaisen on helppo samaistua skottilaiseen nationalismiin, patrioottiin, joka haluaisi kuulua johonkin suurempaan. Suomalaiset liittyivät aikanaan EU:n jäseneksi myös hakien turvaa ja vakautta. Britit ovat antaneet sitä meille ja nyt jäljellä on vain ikivanha Hansa. Me hävisimme tässä kaupassa. Liittyminen Natoon tuli sitten viime tingassa. Pulputen elämänviisauksia. – ”Sapientias ebulliens. Velkaantumisen leikkaukset ovat sitten seuravan hallituksen asia. Lakkoja syntyy kylliksi ja ylikin – ”Satis verborum.”

Ilmastomuutos ja ympäristö tulee oleman aihe, josta tämä hetki jää varmasti historiaan. Moni nyt häitään viettävä muistaa oudot ilmaston merkit ja niiden muutokset häittensä aikoihin. Ilmaston oikullisuus on kuin alkava avioliitto. Jatkuuko se kauankin oikullisena vai vakiintuuko, löytyykö kirkkopyhistä jotain myös tulevaisuudessa? Kirkon asema on koko ajan muutoksen kourissa sekin. Kuitenkin luostarikoulu on suomalaisille vieras. – ”Schola monastica”. Luostarilaitoksen lampuoitina, veronmaksajana, siitä jotain ymmärtääkin.

Aleksis kiven Seitsemän veljestä täyttää tänään 150 vuotta. Nämä veljekset muistetaan varmaan jatkossakin. Mutta ei taatusti samassa tarkoituksessa ja merkityksessä kuin suurten ikäluokkien ja heidän vanhempiensa eläessä. En sano tätä puolustaakseni itseäni. – ”Se defendendo.”

Jotkut kirjat jäävät elämään, toiset pitävät elossa. Valtaosa hukkuu ajan virtaan, on aikansa tuotetta ja viihdettä. Mikään ei ole niin vanha kuin päivän lehti, eikä mikään niin turha kuin entinen ministeri. Jörn Donnerin kaltainen persoonallisuus toki muistetaan ilman kirjojaankin ja ministerin salkkua. Ehkä kulttuuriministerin salkusta olisi ollut hänelle lopulta vain harmia. Sen sijaan kirjoitetut pysyvät. – ”Scripta manet.”

Lakot rasittavat, jälleen kerran, istuvan hallituksen pääministeriämme. Naiset hallituksessa avainpaikoilla muistetaan ainakin Suomessa, maailmalla tämä ilmiö unohdetaan. Sen sijaan poliittinen kuohunta ja perinteisten puolueittemme ongelmat ovat osa tätä aikaa ympäri Eurooppaa. Harvoin edetään sekä lain että luonnon mukaan. – ”Secundum legem” – ”Secundum ordinem.”

Me muistamme sosiaalisen median ja Trumpin twiitit, Amazonin, Facebookin, Microsoftin ja muutaman tuhat miljardööriä, jotka omistivat enemmän kuin valtaosa kohta kymmeneen miljardiin kohoavasta ihmismassastamme. Etenemme käytön mukaan, emme niinkään totuuden mukaan eläen. – ”Secundum usum” – ”Secundum veritatem.”

Se kertoo taloudestamme, sen rakenteesta sekä ihmisarvoistamme vuonna 2020, sen toisen päivän helmikuisena iltana, kirkollisen vuoden kynttilänpäivänä. On aika vaihtaa kynttilät uusiksi. Miltä mahtaa maailma näyttää samana päivänä vuonna 2024? Vieläkö jatkuu politiikassa joutilas toimeliaisuus? – ”Sedulitas otiosa.” Jatkuuko vanha ahneus? Ahneelta puuttuu aina. – ”Semper avarus eget.” (Horatius).

Lomakkeen yläreuna Lomakkeen alareuna

Hyvää Kynttilänpäivää ja Runebergin päivää samalla.

Kynttilänpäivä on usein väärään aikaan

Kynttilänpäivä on usein väärään aikaan, kirjoitta Olli Seppälä ja syynä on suomalainen käytännöllisyys, siis pragmaattinen kulttuurimme. Lainaan Seppälää (3.2.2018) ja sen rinnalla omaa tekstiäni. Samalla muistaen kuinka tämä päivä on monelle J.L. Runebegin päivä sekä tapa viettää sunnuntaita pohtimatta, kuinka huomenna on saamelaisten kansallispäivä. Saamelaiset asustivat näitä maita ja mantuja ennen suomalaisia ja jättivät jälkeensä kaikkea muuta kuin poltetun maan taktiikalla vetäytyvät kulttuurit. Rakastan Lappia ja lappilaisia. Inarin allas viheriö aina. – ”Semper virens.”

Lapissa vuosia, parhaat vuosikymmeneni talosta taloon kiertäen, tutkijana työtäni tehden hieman samaan tapaan kuin Lönnrot runojaan keräten, pitäisin saamelaisten kulttuuria rajat ylittävänä ja tänne ennen meitä tulleina hyvinkin Runebergin tortun ohittavana juhlana. Jostakin syystä vanhempi kulttuuri ei ole kuitenkaan se arvokkaampi. Venäjän pyrkimys jyrätä alleen Ukraina on merkki menneen ajan paluusta hoitaa kulttuurien väliset ongelmat aseilla ja julmuuksilla. Kirjani ”Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi” on nimeä myöten tekoälynkin oivaltama ja sellaisena hyväksymä. Muiden hyväksyntää en kaipaa. Jos et kykene voittamaan robotiikkaa ja algoritmeja shakissa, et kyllä voita minuakaan.

Suomalaiset ovat tämän kaiken kokeneet sodissaan, ja käsite ”sisu” kiertää parhaillaan elokuvateattereissamme suomalaisena näyttönä siitä, miten kullanhuuhtoja hoitaa aarteensa joskus vähän vaikeimmissakin oloissa pankin pääkonttoriin, saksalaisten poltettua perääntyessään Rovaniemen ja pannen vastaan vanhalle kullanhuuhtojalle. Ei hänelle mitään mahda. Vanhuus kun on parantumaton sairaus. – ”Senectus insanibilis morbus est. (Seneca).

Suomalaiset ovat oppineet saamelaisten myötä, kuinka paikallaan pysyvä ja vanhempi kulttuuri kesyttää aggressiivisen sekä käynnistää oman käännytystyönsä. Perinteisesti maatalous ja agraari kulttuuri on kesyttänyt aggressiivisemman ja liikkuvan paimentolaisuuden. Neuvostoliitossa oli mahdollisuus tavata kaikkia mahdollisia kulttuureja ja niiden pitäminen saman totalitaarisen hallinnon alla on osoittautunut mahdottomaksi. Kulttuuriset erot ovat liian suuria. Sen sijaan Itämeren alue ja Pohjola on poikkeuksellisen homogeeninen ja menestyvä demokraattisten valtioiden yhteinen kulttuurimme. Niin pahassa kuin hyvässä merkityksessä. – ”Sensu bono – Sensu malo.”

Mistä tämän ajan Kynttilänpäivä ja sen numerosarja muistetaan vuosien kuluttua? Amerikassa pelataan super pelejä niin palloilussa kuin presidenttipelissäkin. Donald Trumpin haastajaa haettiin demokraattien riveistä ja hänen kautensa alkaa olla ohi. Se ei ole helppoa ja halpaa lystiä, 50 kertaa suomalaisten kokemaa mittavampi Yhdysvallat on hankala johdettava. Lisäksi presidentillä on siellä myös todellista, käsittämätöntä globaalia valtaa. Ja tänään Donald Trump haastaa jälleen kilpailijansa ja ties vaikka näkisimme hänet jälleen kerran presidenttinäkin. Ainakin hän elää aina varusteissa. – ”Semper vivit in armis.”

Voimme pilailla hänestä, mediamme pilailevat toimittajineen, mutta vain viihteenä keventääksemme todellisuutta. Me laskemme leikkiä suurista asioista ja pidämme meteliä pienistä. Suomea on usein pidetty Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona. Kekkosen aikana samainen Suomi oli monelle silta myös itään ja ”suomettui”. Tuo aika on paennut palaamatta. ”Fugit irreparabile tempus”. Kerrotaan Vergiliuksen oivaltaneen omana kautenaan.

Me muistamme tämän hetken myös Kiinasta ja heidän tavastaan rakentaa sairaaloita ja eristää kymmenien miljoonien kaupunkeja hetkessä. Karkuteillä oleva virus ja sen pysäyttämisessä käytetään kulttuuria, joka on kaukana suomalaisen soten rakentelustamme. Uusi presidentti saa tehtäväkseen hoitaa jo varttuneen valtion päämiehen tehtävät talvella 2024 kohtuullisen vakaissa oloissa. Toki sota Ukrainassa ei ole sekään ainut maailmalla. Viisas elää aina varusteissa. – ”Semper vivit in armis.”

Joskus oma jahkailumme hävettää silloin, kun suuret ikäluokat ovat iässä, jossa tehostettuja palveluja olisi tarvittu jo vuosikymmeniä sitten. Nyt on havaittu vaikeita puutteita myös pienten lasten mielenterveyden hoidossa. Pienille kunnille on sysätty tehtäviä, joista ne eivät voi selvitä. Kuitenkin ne haluavat pysyä itsenäisinä, jatkaa ymmärtämättä, millainen globaali maailma on vastassa osana lokaalia todellisuuttamme. Augustuksen ohje, kiirehdi hitaasti (Festina lente) ei sovi tämän ajan reaaliaikaiseen elämään.

Tapahtui paradigmainen muutos, jopa ajan ja paikan tieteet kokivat sen oman maailmankuvansa muutoksena. Miten sitten sosiaalisen median ja uuden teknologian käyttäjät maaseutukylissä ja pientaajamissa, pääkaupunkiseudun asettamissa rajoissa eläen. Hybridiyhteiskunta alkoi kouristella ja tämä näkyi myös Venäjällä, tsaarin ajan hallinnon ja uuden ajan modernissa puristuksessa, sodan Ukrainassa aloittaen. Väärät ajat ja paikat menivät mytomaanikoilla ristiin ja syntyi eskapistisia liikkeitä, putinismin mukanaan tuomaa odottamatonta hämminkiä (Luostarinen 2022: Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi). Kunnia kuitenkin myös voitetulle (Gloria victis).

Brexit ja britit, sekä Euroopan asema globaalissa kilpailussa, on niin ikään tämän päivän ilmiömme. Venäjä on sekin järjestelemässä jatkossa hallintoaan uuteen asentoon. Koko ajan tapahtuu ja Afrikka on pian ylivertaisesti suurin mantereistamme myös väkiluvultaan, olkoonkin että lähtötilanne antaisi mahdollisuuden hallittuun väestölisäykseen. Britit vanhana imperiumina eivät ole yksin. Skotit sen sijaan ovat. Tiukassa merkityksessä. – ”Sensu stricto.” Yhteistyö Tweedjoella sujui mukavasti.

Suomalaisen on helppo samaistua skottilaiseen nationalismiin, patrioottiin, joka haluaisi kuulua johonkin suurempaan, mutta olla myös itsenäinen. Suomalaiset liittyivät aikanaan EU:n jäseneksi hakien turvaa ja vakautta. Britit ovat antaneet sitä meille ja nyt jäljellä on vain ikivanha Hansa. Me hävisimme tässä kaupassa, ellei nyt sitten Nato ja sen tarjoama turva helpota oloamme. Ruotsin kanssa haettu turvatakuu oli luonnollinen ratkaisu, mutta ei sekään poista puskurivaltion rajaa itään. Ihminen kun on joka tapauksessa jatkossakin ihmiselle susi (Homo hominis lupus est).

Ilmastomuutos ja ympäristö tulee olemaan aihe, josta tämä hetki jää varmasti historiaan. Moni nyt häitään viettävä muistaa oudot ilmaston merkit ja niiden muutokset häittensä aikoihin. Ilmaston oikullisuus on kuin alkava avioliitto. Jatkuuko se kauankin oikullisena vai vakiintuuko, löytyykö kirkkopyhistä jotain myös tulevaisuudessa? Hyvässä, pahassa vaiko tiukassa merkityksessä? – Sensu bono, malo, stricto.”

Kirkon asema on koko ajan muutoksen kourissa sekin. Paradigmaiset muutokset ovat Titanicin kannella seilaamista silloin, kun kansakunta on äärimmäisen pragmaattinen ja odottaa sitä kaikilta muiltakin ilmansuunnista piittaamatta. ”Amici, diem perdidi – Ystävät, olen menettänyt päivän.” Vaikeroi aikanaan Tito.

Aleksis kiven Seitsemän veljestä täytti tätä kirjoittaessani 150 vuotta. Nämä veljekset muistetaan varmaan jatkossakin. Mutta ei taatusti samassa tarkoituksessa ja merkityksessä kuin suurten ikäluokkien ja heidän vanhempiensa eläessä. Runebergin päivä ja hänen monet muistomerkkinsä kilpailevat Juhani Ahon kanssa kansakunnan sosiaalisen pääoman muistissa. Kuljin päivittäin Juhani Ahon patsaan ohi Iisalmessa lukiota käyden. Kirkkopuiston molemmissa päissä oli sanamukaisesti kirkko. Luterilaisilla ja ortodokseilla omansa. Koulumme oli ikään kuin Jumalan palvelijoiden palvelija. – ”Servus servorum Dei.” Koulun sisäänkäynnin kohdalla päittemme päällä luki tutuksi jäänyt teksti ”Labor improbus omnia vicit.” Peräänantamaton uurastus kaiken voittaa. Viisaus on Vergiliukselta lainattu. Sanajärjestys on vain hieman vaihtunut.

Jotkut kirjat jäävät elämään, toiset pitävät elossa. Valtaosa hukkuu ajan virtaan, on aikansa tuotetta ja viihdettä. Mikään ei ole niin vanha, kuin päivän lehti, eikä mikään niin turha kuin entinen ministeri. Jörn Donnerin kaltainen persoonallisuus toki muistetaan ilman kirjojaankin ja ministerin salkkua. Ehkä kulttuuriministerin salkusta olisi ollut hänelle lopulta vain harmia. On vaikea olla kirjoittamatta satiiria ja hänestä olisi kirjoitettu myös sarkasmia. Nerous on lahja, oppiminen ilo (Ingenium munus, discere gaudium!)

Lakot rasittavat yhtenään istuvan hallituksen pääministeriämme. Naiset hallituksessa avainpaikoilla muistetaan ainakin Suomessa, maailmalla tämä ilmiö unohdetaan. Sen sijaan poliittinen kuohunta ja perinteisten puolueittemme ongelmat ovat osa tätä aikaa ympäri Eurooppaa. Populistiset liikkeet ovat kansanliikkeitämme. Kansaa liikkeineen ei pidä paheksua ja väheksyä, jättää ulkopuolelle. Aurinko paistakoon kaikille (Sol omnibus lucet).

Me muistamme sosiaalisen median ja Trumpin twiitit, Amazonin, Facebookin, Microsoftin ja muutaman tuhat miljardööriä, jotka omistivat enemmän kuin valtaosa kohta kymmeneen miljardiin kohoavasta ihmismassastamme.

Se kertoo taloudestamme, sen rakenteesta sekä ihmisarvoistamme vuonna 2020, sen toisen päivän helmikuisena iltana, kirkollisen vuoden kynttilänpäivänä. On aika vaihtaa kynttilät uusiksi. Seuraavat kaksi vuotta muuttavat kaiken. Tätä kirjoittaessani en sitä vielä tiennyt, mutta aavistin. Kynttilänpäivän ja Runebergin päivä ovat suurten pohdintojen päiviä. ”Difficultatem facit doctrina.” ”Oppi tuo vaikeudet, tieto lisää tuskaa.” Nyt vuonna 2024 elämme odottaen vaalien toista kierrosta ja aavistellen jo voittajan nimen. Maaseutumme ratkaisijan osassa on konervatiivinen.

Kynttilänpäivä on nimetty Suomessa samalla Johan Ludvig Runebergin päiväksi. Se että kynttilät usein unohtuvat, johtuu Runebergin suuruudesta ja merkityksestä sekä ajasta, jolloin hän eli ja vaikutti lähestyttäessä vuotta 1848 ja Euroopan levottomuuksia, yhtä sen ”hulluista vuosista.” Kirjoitin kirjan hullusta vuodesta kesällä 2022 (Luostarinen 2022: Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022). Olen kirjoittanut paljon nyt eläkevuosinani. Toki jo aiemminkin ja ensimmäisen radiossa luetun tai näytellyn sadun jo ennen kouluikääni noin viisi-kuusivuotiaana. Tehtäviini kuului myös lausua runoja. Lyyrinen kieli jäi osaksi verbaalista tapaani myös ajatella. Opin sen oikeaan aikaan, Jumalan auttaessa sekä työn itsessään ilahduttaessa. – ”Iusto tempore” – ”Iuvante Deo” – ”Iuvat ipse labor.”

Se että kirjoitat kirjan kesästä 2022 otsikolla ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022” muistuttaa myös Runebergin päivästä ja hänen tavastaan vastata aikansa hulluun vuoteen Euroopassa, mutta sattumalta nyt vain Suomessa eläen. Se että kirjoittajan nimi jää mieleen, edellyttää myös tekstiä, joka osuu oikeaan aikaan ja myös muuttaen tuota aikaa ja aikalaisia. Vaivihkaa valuu aika pois, liitää tiehensä huomaamatta. ”Labitur occulte fallitque volatilis aetas.” (Ovidus).

Runeberg muutti, mutta olisi tuo muutos tullut ilman häntäkin. Suuret ajat ja hullut vuodet tuovat mukanaan suuria nimiäkin. Heidät muistetaan, mutta hulluus unohtuu. Siitä on muistutettava tulevia sukupolviamme. On kerrottava, kuinka aurinko paistaa kaikille (Sol omnibus lucet)

Nyt vain näitä aikalaisia on liki satakertainen määrä kuin mitä vielä 1800-luvun alkuun siirryttäessä tai pohdittaessa sen syntyä vieraillen Arktisen Babylonin sijaan sen alkuperäisen Babylonin juurilla 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Meillä on edelleen oikeus elämään ja kuolemaan. – ”Ius vitae necisque.”

Välineet ovat muuttunet ja väkiluku kasvanut, mutta tilaus kirjoitetulle tekstille myös sähköisenä säilynyt. Yksi keskeinen prosessin kirjoittaja oli luostarilaitos, jolloin oma nimeni ja suvun historia sitoo sekä velvoittaa myös minua. Ei toki Runeberg ja hänen sukunsa. Sanottu sana katoaa, kirjoitettu sana pysyy (Vox audita perit, littera scripta manet)

Runebergille pyhitetty päivä

Runebergin ”Maamme laulun” ja koko ”Vänrikki Stoolin tarinoiden” taustalla oli poliittinen levottomuus, joka johti Euroopan vallankumousvuoteen vuonna 1848. Tarinoiden yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaatunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen. Tämä on syytä muistaa Runebergistä ja hänen ajastaan, aikalaisistaan. Oman sukuni kohdalla Krimin sota vei nuoret miehet purjekunnan veneineen ja jätti vanhukset vanhimman veneen soutajiksi. Juhannuspyhä vuonna 1850 oli kohtalokas tuon vanhimman veneen hukkuessa myrskyssä ja vieden kirkolta palaavat 32 soutajaa Kallaveden hyisiin aaltoihin. Kirjani ja muistelmani täyttäessäni 70-vuotta käynnistyy tuon veneen synnyn kuvaukseen sekä päättyy sen viimeiseen matkaan ”Cluster art and Art of Clusters 70 years”.

Runebergistä tuli jo eläessään ”Suomen ensimmäinen suurmies”. Runebergin päivää juhlittiin aina 5. helmikuuta hänen 50-vuotispäivästään asti. Myöhemmin Porvoon teinit alkoivat käydä laulamassa Runebergin ikkunan alla tämän syntymäpäivänä.

Kuollessaan Runebergiä oli saattelemassa koko tuon ajan eliitti. Runoilija, kirjailija, pappi, professori ja toimittaja oli loistava sanankäyttäjä myös puhuessaan, mutta eli viimeiset vuotensa halvautuneena. Aivoverenvuoto sattui hirvimetsällä runsas vuosikymmen ennen hänen kuolemaansa.

Sanonnalla ”puhuu kuin Runeberg” viitataan taitavaan sanakäyttöön, siihen, että pystyy herättämään tunteita, sekä että puhuu kauniisti ja vuolaasti. Runeberg lausui runojaan ulkoa ja esiintyi mielellään etenkin naisille. Näin ainakin suomalaista Wikipediaa lainaten. Runoja lausuva mies on epäilemättä tuohon aikaan ollut naisten suosiossa. Itse lausuin runoja lapsena, toki vielä lukiossakin, eikä siitä ollut minulle muuta kuin vahinkoa jatkuvan kiusanteon muotona. Opin vihaamaan lyyristä kieltä. Lapsena kiusatulle jää koston oikeus. – Ius talionus.” Oikeaan aikaan ja Jumalan auttaessa. ”Iusto tempore” – ”Iuvante Deo.” Koston oikeus – ”Ius talionus.” Oikein sen ymmärtäen.

Me tunnemme toki Runebergin jo kouluajoiltamme. Minä etenkin koulumme runot lausuvana alkaen jo ennen kansakoulua. Seuraava on Wikipediasta lainattua. Omat kokemukseni ja kirjoitukset kun hänestä liittyvät myös muistelmiini, joissa vuosi 1850 merkitsi käännettä sukumme purjekunnan veneen hukkuessa Kallaveteen. Sisävesiemme tuhoisin onnettomuus tuli varmasti myös Runebergin ja tuon ajan eliitin tietoon. Jostakin syystä siitä vaiettiin. Sekin oli syy vihata ihmisiä, jotka peittelivät tahallisen rikoksen ja sen seuraukset suvulleni ja sen antamalle tuelle luostarilaitosta ylläpitäen. Vaivalla ja kunnialla – ”Labore et honore.”Ikään kuin maagista lyhtyä kantaen. – ”Laterna magica.”

Luostarilaitoksen veronmaksajat liikkuivat muuallakin kuin omia rantoja koluten Kallavedellä. Veneen aironpaikan sai maksamalla tai omalla työllään. Purjekunnalla oli useita veneitä, viikinkimallisia ja todella suuria. Kaskimailla asuvat olivat liikkuvaa sorttia muutenkin kuin luostarilaitoksen veronmaksajina ja purjekuntia omistaen. Onnettomuuden aikoihin Runeberg oli parhaassa iässä oleva mies ja osasi lukutaidon ja lehden teonkin. Joskus sattui kuitenkin muistin virhe. – ”Lapsus memoriae.”

Samalla suhde luostarilaitokseen sen veronmaksajina, lampuoiteina, muuttui. Sama koskee luonnollisesti muita, tuon ajan vaikuttajia, joista aiemmin vaikkapa Isak Pihlman, Henrik Tavast tai Ståhlberg sukuina tai henkilöinä ovat tuttuja historiastamme tai sukuni, sukunimeni historiasta sukupuuta seuraten. Tavast antoi nimensäkin Hämeelle (Tavastland). Pidän sitä ikään kuin maagisena lyhtynämme. – ”Laterna magica.”

Kansallisrunoilijamme Runebergin vanhemmat olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. Lorens Ulrik Runebergin isä oli muuttanut Suomeen 1760-luvulla Jämtlandista Ruotsista ja Anna Maria Malm kuului pietarsaarelaiseen Malmin kauppiassukuun, jonka juuret niin ikään lienevät olleet Ruotsista Wikipediaan uskoen. Brittiläinen Wikipedia näyttäisi unohtaneen Suomen historiasta Urho Kekkosenkin. Olen siitä heitä huomauttanut. Kysynyt onko kyse muistin virheestä vaiko kynän lipsahduksesta. – ”Lapsus memoriae” – ”Lapsus calami.”

Johan Ludvig, kutsumanimeltään Janne, syntyi isän ollessa merillä. Runeberg syntyi helmikuussa 1804, mutta ei ole täysin varmaa, oliko päivämäärä 5. vai 7. helmikuuta. Hän itse vietti kuitenkin syntymäpäiviä helmikuun viidentenä. Isä näki Johanin ensi kerran tämän ollessa kolmevuotias. Siinä ei ole mitään kummallista, pohtien tuon ajan tapaa liikkua merillä. Varsinkin jos oli osa purjekuntaa ja maksoi veronsa luostarilaitokselle. Oli pakkokin liikkua muitten mukana tai muuttaa muualle. Elää helpompaa elämää. Se oli kuin luonnonlaki, kirjoittamaton laki. – ”Lex naturae” – ”Lex non scripta.”

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrinen ja eeppinen runoilija toki muidenkin kuin suomalaisten kokemana. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi etenkin aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa ja muiden silmissä. Toki oli paljon muitakin kuin Runeberg ja Lönnrot, mutta historia tahtoo henkilöidä tapahtumat. Kuten nyt vaikkapa sodan Ukrainassa ja putinismin. Tämä on aika, joka jättää nimiä historiaankin. Nyt on myös runollinen vapaus ja rahvaanlatinan lupauskin. – ”Licentia poetica” (Seneca) – ”Lingua Romana rustica.”

Hän, Runeberg, loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta sekä antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Hän nousi suurmiehen asemaan ja Runebergin päivää alettiin juhlia jo hänen elinaikanaan. Sellainen on varmaan harvinaista yksituumaisuutta. Ei oikein onnistuisi tänään. Moni yrittää mutta pelko kangistaa kielen. – ”Lingua haeret metu.” (Terentius).

Runeberg kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Hänen tunnetuin teoksensa on Vänrikki Stoolin tarinat, johon kuuluu yhteensä 35 runoa. Runot kertovat vuosien 1808–1809 Suomen sodan sankareista. Fredrik Paciuksen säveltämänä kokoelman avausrunosta ”Maamme” (”Vårt land”) tuli Suomen kansallislaulumme. Yksi Vänrikki Stoolin tarinoissa toistuva, ja ilmeisesti Runebergille läheinen teema, on köyhien ja vähäisten ihmisten vilpitön isänmaanrakkaus ja siitä seuraava onni, joka kompensoi heidän osattomuuttaan. Kieli oli ja on edelleenkin huonon orjan huonoin osa. – ”Lingua mali pars pessima servi.” (Juvenalis).

Siinä on jotain myös oman aikamme Suomesta. Sosiaalinen pääoma periytyy isältä pojalle. Köyhyyden estetisointi oli tuon ajan ilmiönä myös kuvataiteilijoiden käyttämä tapa romantisoida kaskenpolttajien elämää. Mukana on aina runollinen vapaus. – ”Licentia poetica.” (Seneca).

Tuon ajan runoilijoiden, opettajien ja pappien tehtävä koettiin toisin kuin mitä tänään ymmärrämme. Ilmiö on vain juuri nyt, 2020-luvun käynnistyessä, vahvasti uudelleen esillä sitten edellisten sotiemme. Ei Venäjä ja Ukraina tätä aikaa yksin ole meille tarjoamassa. Elämme tieteissä ja taiteissa tietämättämme kokonaan uutta ilmiötä, jossa maailmankuvamme on muuttunut, paradigmainen vaihe etenee ja syvenee koko ajan. Tekoäly ja robotiikka ovat kuin kielen ruoskaniskut. – ”Linguae verbera. (Horatius).

Runebergin merkitys suomalaisen identiteetin rakentajana yhdessä tuon kauden muiden merkkihenkilöittemme kanssa oli ratkaisevan suuri. Euroopan levottomuudet ja omat kokemuksemme, sekä samaan aikaan esiintyneet hengelliset ja kielelliset lahjakuudet kohtasivat toisensa tavalla, jota on vaikea tänään huomata muussa, kuin muistomerkeissä sekä juhlapäivissä, katoavassa kohta tekoälyn kielemme käyttäjien siinä identiteetissä, joka on sidoksissa lyyriseen tai prosaistiseen kirjallisuuteen, mutta myös kuvataiteisiin ja musiikkiin. Näin myös Runeberg oli paljon muutakin, kun vain lyyrinen ja eeppinen runoilija. Hän oli myös taitava poliitikko, saarnamies ja kansan rakastama oman aikamme julkimoa muistuttava henkilö. On muistettava kuinka kirjaimet eivät punastele, kirjoitettu kirjain pysyy. – ”Littera enon erubescunt” – ”Littera scripta manet.”

Ei ole väärin puhua myöskään koulukunnasta, jota hoitivat mm. aiemmin Isak Pihlmannin kaltaiset professorit. Meiltä oli lähtöisin hyvin varhain myös yliopiston rehtoreita Pariisissa. Olisi outoa unohtaa kokonaan luostarilaitos ja sen hoitamat, myöhemmin yliopistojen ja museoiden sekä kirjastojen kautta rakentuva sivistystyö. Maailman valo – Lumen mundi.

Runebergista kynttilänpäivään

Kynttilänpäivä on leimallisesti vain kirkollinen juhlapyhä. Sen merkitys kansalaisten keskuudessa on kovin vähäinen. Kynttilänpäivällä on kuitenkin pitkät perinteet. Sitä on vietetty kristikunnassa erillisenä juhlana 300-luvun puolivälistä lähtien. Kynttilänpäivä päättää kirkkovuodessa joulun juhlajakson. Se oli ikään kuin valo yössä – ”Lux in nocte.”

Päivän nimen (latinaksi Candelaria) taustalla on vanha katolinen tapa vihkiä vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Osin tapa on käytössä vieläkin, vaikka siitä luovuttiin liturgiauudistuksen yhteydessä vuonna 1969. Valo pimeydessä nähtiin jälleen. – ”Lux in tenebris.”

Päivän raamatullisena aiheena luterilaisessa kirkossa on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin 40 päivää syntymän jälkeen sekä jumalallinen valo, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi ihmisille. Kynttilä onkin kirkollisessa symboliikassa muistamisen ja toivon merkki. Kynttilänpäivänä alttarilla on kuusi kynttilää. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri. Anna ikuisen valon loistaa heille. – ”Lux perpetua luceat eis.”

Myös ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa 2.2. aiheena on Herran temppeliin tuominen. Katolisessa kirkossa kynttilänpäivä on myös Maria-juhla. Sen ajankohta on täsmälleen 40 päivää Marian synnyttämisen jälkeen. Silloin Maria tuli temppeliin puhdistautumaan. Sen vuoksi kynttilänpäivä on myös Suomessa tunnettu nimellä Marian puhdistautumispäivä. Kaikille sama – ”Idem omnibus.” Tämä oli tuolloin tärkeää.

Jotta kynttilänpäivän ja Runebergin päivän voisi yhdistää muistaen myös huomenna vietettävän saamelaisten kansallispäivän, joudun lainaamaan professori Janne Saarikiven tekstiä Helsingin Tuomas messussa vuodelta 2020. Hän on tähän sovelias henkilö. – ”Idoneus homo.”

Toki voisin lainata tähän myös joistakin yli 7000:sta omasta ”messustani” tai muistelmakirjoistani, palaten samalla luostarisukuni historiaan ja etenkin vuoteen 1850, jolloin sukumme vanhin kirkkovene hukkui juhannuskirkolta Kuopiosta palatessaan ja vei mukanaan luostarilaitoksen lampuoitien, veronmaksajien, avainpelaajat, yli 30 soutajaa, miehiä ja naisia, pois verovelvollisten joukosta. Ne naiset ja lapset, jotka poistuivat myrskyssä veneestä kesken matkan, jatkaen jalkaisin kohti noin runsaan 3000 hehtaarin kotitilaansa, pelastuivat. Tulella ja raudalla kasvavat lapset. – ”Igni et ferro.”

Joukossa myös silloin kymmenvuotias isoisäni isä Olli Luostarinen. Hänen, orvoksi jääneen pojan, hukkunut äitinsä oli omaa sukuaan Reinikainen, kuten myöhemmin myös oma äitini. Tätä isäni ei tiennyt. Minä tiedän tänään. Ollin vaimon suku oli Mykkäsiä ja hänen isovanhemmistaan löytyvät Tavast (Tavasland ja Hämeelle nimensä antanut), Ståhlberg ja vaikkapa Isak Pihlman opettaen Helsingin yliopistossa papeille professorina pyhiä kieliä ja retoriikkaa, puhetaitoa. Taidot opetettiin tulella ja raudalla. – ”Igni et ferro.”

Ståhlbergin ansiot me varmasti muistamme presidenttinämme valtiomuotoa ja lakejamme rakennellen. Nimen mainitseminen on kohdallaan tänään valitessamme uutta presidenttiämme vuonna 2024 helmikuussa. Jos kohtalotar suosii ja Jumalalle sopii. – ”Si fortuna iuvat” – ”Si Deo placet.”

Piispan sauvaa Isak ei huolinut. Mehän muistamme vielä, miten Henrik piispalle kävi Lallin kanssa kisaillessaan. Narraation luonne historiassa on usein liioitteleva ja niin myös toki piispa Henrikin kronikassa. Vergiliusta lainaten ”Sic itur ad astra.” Niin mennään tähtiin.

Professori Isak Pihlman keskittyi kouluttamaan hyviä puhujia suomalaisille, kuten nyt vaikkapa Runebergin kaltaisen nuoren tulevan kansansivistäjän kohdalla, joka tunnettiin erinomaisena puhujana. ”Puhuu kuin Runeberg”.

Kirjani painetaan nykyisin Saksassa, luostarilaitoksen ympärille syntyneessä kaupungissa, jossa vietetään vuosittain juhlaa alkaen vuodesta 1951. Se on samalla syntymävuoteni ja muistelmakirjani nimenä ”Cluster art and Art of Clusters 70 years”. Täytin siis käsitteen ja kirjan ”Cluster art and Art of Clusters” manifestin kirjoittajana tuolloin 70 vuotta, mutta niin täytti myös tuo kirjojeni kustantaja ja painaja Saksassa, luostarilaitoksen juhlana. Ei toki omanani. Itse luostarilaitos oli ja on vuosituhansien ikäinen. Juhlapäiväksi on löytynyt 10.07.1951. Se on sattumoisin sama kuin omanikin, syntymäpäiväni. Suomalaisten kalenterissa päivä on kuvataiteen ja Helen Schjerfbeckin päivä. Niin menevät ihmisten kohtalot. – ”Sic eunt fata hominum.”

Olkoonkin, että satuin olemaan minäkin juuri luostarilaitoksen tuotetta, mutta väitellyt yliopistoissamme sekä luonnontieteissä, että ihmistieteissä erikseen ja myös yliopistoja vaihtaen. Puhujalahjojani rasitti tosin potilasvahinkona kirjattu ja kahteen kertaan samalla lääkkeellä aiheutti myrkytys. Henki kuitenkin säilyi. Takana oli, jälleen kerran, vakuutusyhtiö ja tämän piilottelemat potilastietoni. Varoitus myrkystä. Ei osattu varoa. Niin menevät ihmisten kohtalot. – ”Sic eunt fata hominum.” Jospa olisikin tietoa? – ”Si sit prudentia!”

Potilasvahinkoja sattuu Yhdysvalloissa hoitovirheitten rinnalla runsaasti verrattuna Suomeen. Oikeammin yhdessä ne ovat yleisin kuolinsyy Yhdysvalloissa. Meillä niitä ei tapahdu tai kirjata käytännössä juuri lainkaan. Toki jo tänään, kun mukana on vakuutus, jonkin verran Suomessakin. Moneen kertaan sattuessa ne ovat omituisia vahinkoina ja potilastietoihin merkittyinä sekä samaa hengenvaarallista lääkettä yhtenään käyttäen. Niin menevät ihmisten kohtalot – ”Sic eunt in fatis. (Ovidus).

Nyt kun potilasruuhkat ovat koko ajan kasvavia ja hoitajien mahdollisuus selviytyä ruuhkautuvista hoidettavien jonoista, vahinkojen määrä kasvaa jo ruuhkien seurauksena ja se näkyy tilastoissamme, kuolemantapauksissa. Hoitamatta jääneet ovat yhteiskunnallinen ongelma ja sellaisena yhtä uskottava peiteltävä, kuin Kallaveteen hukkuvan purjekunnan veneen onnettomuus meriä purjehtivien ammattilaisten käsissä. Siitä ei ollut syytä kirjoittaa sen enempää. Lehdessä se kuvataan liki samoin kuin Titanicin onnettomuus elokuvana nähden. Boethiusta lainaten, jos olisit vaiennut, olisi pysynyt filosofina. – ”Si tacuisses, philosophus mansisses.”

Vene nousee lopulta pystyyn, kymmenien metrien korkeudelta putoilevat ruhjoutuvat matkalla ja lopuksi kaksi vieraan venekunnan edustajaa pyrkii pitämään kaunista nuorta naista hengissä köyttäen tämän kaatuneen veneen päälle. Myöhemmin hän kuolee ja huuhtoutuu vielä kevätkylmään Kallaveteen. Kaksi henkiin jäänyttä noudetaan vieraan veneen voimin ainoina tapahtuman todistaneina medioillemme. Elettiin sodan aikaa. Sodan aikana lait vaikenevat. – ”Silent leges inter arma.” (Cicero). Nyt emme ole sodassa.

Olen sen kirjoittanut muistelmiini. Aloitan sen juuri tästä, veneen rakentajien työstä. Se oli yksinkertainen kauneudessaan – ”Simplex munditiis.” (Horatius).

Tuon ajan mediamme ei ollut kiinnostunut sellaisista epäkohdista, joista tänään mediamme saavat näkyvimmät otsikkonsa. Näin myös Runeberg oli oman aikansa tuote toimittajana. Sen sijaan Tavast nosti esille kirjelmissään mm. papiston juopottelun, josta häntä myös nuhdeltiinkin. Seurasi syvä hiljaisuus. – ”Silentium altum.”

Omalla kohdallani pitkien, useiden tuntien luentojen pitäminen yliopistoissa, kävi kuitenkin mahdottomaksi. Oli hakeuduttava tehtäviin, jossa mykkyys on ansio sinänsä. Laboratoriotyöt ja perustieteet ovat sellaisia. Poikkieteisen yhteistyön monitieteisesti voi hoitaa nykyisin sähköisesti ja myös klusterirakenteina sekä robotiikan avulla sitä samalla kehittäen. Tämä teksti siirtyy myöhemmin myös osaksi robotiikkaa, algoritmeja ja samalla hakien itselleen kuvatkin. Toki mukana on ammattinsa osaava poikani ja hänen lahjansa ja kolme tutkintoakin. Samalla kuvataide nousee näkyville ja niin muuttuu myös järjestys. – ”Sic vertitur ordo.”

Isosisäni veli Ilmari Luostarinen Enso Gutzeitin johdossa oli pitänyt valintojani oikeina mutta tietä pitkänä. Lapin sodat, koskisodat viimeisenä, oli saatava loppumaan ja viimeiset kosket suojeltua, vahingot korvattava. Poltettu Rovaniemi sai yliopistonsa, jossa kouluttaa juristeja. Ilman tiedeyhteisön traditiota, luostarilaitoksen läsnäoloa, tällainen ilmiö oli todella vaikea toteuttaa hetkessä. Ilman pahansuopuutta tai leikkimielisyyttä. – ”Sine invidia” – ”Sine ioco”.

Hämeestä tällainen laitos (Mtt/Luke) löytyi ja vieläpä hyvin suljetun maaseutuyhteisön sisältä. Sen sijaan kansainväliset yhteydet toimivat paremmin kuin perinteisessä yliopistossamme. Laboratoriot olivat nekin muuta kuin opetusvälineitä. Niillä tehtiin tiedettä ja myös tieteen sovelluksia. Alan osaajat olivat varmasti tähän tehtävään koulutettuja ammattilaisia. Kartanoympäristö Hämeessä, Jokioisten kunnassa, oli yksinkertainen kauneudessaan. – ”Simplex munditiis.” (Horatius).

Sen sijaan yliopiston kaltaisen laitoksen sijoittaminen maaseutupitäjään ei sellaisenaan ollut loppuun saakka pohdittu, olkoonkin että tuon ajan poliitikot hakivat hajasijoittamisella maaseutumme parasta. Syntyi ns. psykososiaalisia ongelmia, joiden taustoja myös tutkittiin jopa väitöskirjaan saakka kahdessakin yliopistossa. On muistettava kuinka sotien aikana ja jälkeen lait vaikenivat. – ”Silent leges inter arma.” (Cicero).

Niiden korjaaminen hallintoa muuttamalla ja laitoksia yhdistämällä oli eräs suosittelemani toimenpide. Ne on sittemmin myös toteutettu. Verkostorakenteet ja klusterit (Luostarinen: Agropolis strategy) sen sijaan jäivät Suomessa puolitiehen, mutta toteutuivat liki kaikilla mantereilla kiitettävällä tavalla seuraten kunkin toteuttajan omia vahvuuksia. Sama koski sosiaalista mediaa (Luostarinen: Social media economy and strategy)

Luostarilaitos – ihmiskunnan tulevaisuus

Meri Toivanen 4.2.2020

”Väitän, että tarvitsemme luostariviisautta enemmän kuin koskaan”, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi sanoi saarnatessaan Helsingin Tuomas messussa. Saarikivi piti saarnansa viime sunnuntaina (4.2.2020), kynttilänpäivänä, Helsingin Agricolan kirkossa.

Saarikivi totesi, että tuhannen vuoden ajan luostarit toimittivat Euroopassa ja Lähi-idässä kaikki yliopistojen, arkistojen ja museoiden tehtävät. Saarikivi huomautti, että vaikka luostareissa oli tietoa ja älyn voimaa, laitos oli nykyiseen tietojärjestelmään verrattuna konservatiivinen ja varovainen. Innovaatioita ei etsitty vaan pikemminkin pelättiin. Omaa erinomaisuutta ei korostettu.

”Voisi ajatella, että luostari ei ole nykyaikainen paikka. Minä väitän toisin. Väitän, että luostarit ovat ihmiskunnan menneisyys, mutta myös tulevaisuus”, Saarikivi sanoi. Samalla hän unohti, kuinka luostarilaitokset hoitivat myös koulutuksen, ja tiede syntyi sekin niiden sisälle, innovaatioita haettiin, kirjapainotaito, kuvataiteet, monen osaajan klusterit ja verkostot ovat luostarilaitoksen sisältä syntyneitä. Hiljentyminen ja humanismi on alkujaan sieltä, siinä missä kirjapainotaidon kehittyminenkin.

Hän jatkoi, kuinka oman aikamme ylikansoitetussa maailmassa, joka on tukehtumaisillaan hiilidioksidiin, raskasmetalleihin ja myrkkyihin, tarvitsemme ajatusta, että maailman keskipiste ei ole talous ja kasvu, vaan sivistyksen, kulttuurin ja luonnon säilyttäminen.

”Kristinuskossa on kysymys siitä, että käännymme pois omasta itsestä. Samalla käännymme kohti sitä, mitä kutsutaan Jumalaksi, elämän todellista merkitystä ja arvoa kohti.”

Saarikiven mukaan maailmassa mitataan koko ajan, kenellä on jotakin toista enemmän, oli se sitten rahaa, rakkautta, uraa, suosiota, äänestäjiä, liikevaihtoa, someseuraajia, klikkauksia, palkintoja kauneuskilpailussa, kovempi maratonaika tai isommat lihakset.

Kynttilänpäivän evankeliumi kertoi vanhasta Simeonista, joka tapasi Jeesus-lapsen Jerusalemin temppelissä. Saarikivi totesi, että Simeon on täydellinen vastakohta lähes kaikelle, mitä nykyisin pidetään arvossa. Hän ei ole uraihminen tai menestyjä. Hän ei ole nuori eikä seksikäs. Hänen elämässään ei ole kiintoisia elämyksiä, eikä se ole viihdyttävä.

”Simeon istuu koko elämänsä paikallaan samassa paikassa ja odottaa. Mikä voisi olla typerämpää? Yhteiskunnassamme vallitsevan retoriikan mukaan aika on hupeneva resurssi, joka tulee käyttää”, Saarikivi sanoi.

Hänen mukaansa tehtävämme on kääntyä ja muuttaa itsekäs elämämme toisten palvelemiseksi.

”Älä valitse omaa itseä, valitse lähimmäinen! Älä valitsee omaa elämää, valitse toisten elämä! Älä valitse omaa juttua, valitse toisten jutut! Äläkä valitse menestystä vaan valitse luostari! Valitse yhteys pieniin, köyhiin, sairaisiin, hylättyihin, halveksittuihin. Siellä on Jumala, valo”, Saarikivi saarnasi.

Monessa luterilaisessa seurakunnassa kynttilänpäivänä vietetään perhemessua. Tuon päivän tv-jumalanpalvelus lähetetiin Elimäen kirkosta kello 10 alkaen. Jumalanpalveluksessa saarnasi Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Liturgina on Elimäen seurakunnan kirkkoherra Kirsi Hämäläinen.

Kynttiläpäivän vaihteluväli on 2.2.–8.2. paitsi silloin, kun laskiaissunnuntai osuu samaksi päiväksi, jolloin kynttilänpäivä siirtyy edelliseksi sunnuntaiksi. ”Dixi et animam levavi” – ”Olen puhunut ja huojentanut mieleni.”