Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Kritiikki Yle-verosta ja poliitikkojen arvot / oikeusvaltio

Otsikosta tulee muodostaa käsitys siitä, ettei eduskunnassa näköjään noudateta Suomen lakeja. Oman ymmärrykseni mukaan jokainen osakeyhtiö, oli sitten valtion omistama tahi yksityinen, niin joutuu itse hankkimaan rahoituksensa palvelujen ja ylipäätään toimintaansa varten. Ei ole kestävää oikeudellisesti se, että eduskunta on suuressa viisaudessaan mukamas antanut lain joka velvoittaa jokaisen tietyn tulorajan saajan maksamaan Yle-veroa riippumatta siitä onko mahdollisuutta tai halua edes katsella yhtiön tuotoksia (ohjelmia/uutiskirjoituksia). Kyllä jokaisella pitää olla oikeus valita mitä palveluja haluaa ja mistä silloin maksaa, jos ne ovat maksullisia.

Näin ollen näyttäytyy surkuhupaisalta, että jopa PS-puolue on vain leikkaamassa Ylen budjettia, vaikka pitäisi ottaa jyrkkä kanta siinä, että Ylen on itse kerättävä budjetin tarvitsemat tulonsa. Toki Yle lailla tulee velvoittaa lähemmin ne palvelut joita yhtiön edellytetään tuottavan.

PS:n uutissivulla on kirjoitus, jossa todetaan;

”Yle-veron kohdalla relevantteja kysymyksiä olisi ainakin kaksi. Ensinnäkin, saavatko Yle-veron maksajat vastinetta rahoilleen? Toisekseen, olisiko suomalaisilla vaihtoehtoista, kiireellisempää käyttöä edes osalle lähes 600 miljoonan euron Yle-budjetista?”

Onko todellakin niin, että relevantteja kysymyksiä on vain kaksi, eikä niiihin sisälly laisinkaan mahdollisuus yhtiön itse keräämistään tuotoista? Siltä ainakin vaikuttaa koko kirjoituksen luettuani. Tämän jälkeen, jos Yle-verolaki jää vielä voimaan, niin on eduskunnan tahi minkään toimijoiden turhaa puhua suomen olevan oikeusvaltio ja noudattavan oikeusvaltioperiaatteita. 

Poliittinen uskottavuus on tämänkin geissin kohdalla asetettava kyseenalaiseksi, jollei Yleverolia kumota. Olisin itse jopa hyväksymässä sen, että jollei muut hallituspuolueet ole valmiita kumoamaan ko. lakia, niin hallitus voi kaatua uskottavuuden puutteeseen. Oletteko samaa mieltä lukijani?

Osallistu keskusteluun!


38 kommenttia
Nimetön
#1

Kyllä se näin on, Yle pitäisi velvoittaa hankimaan tulonsa muiden medioiden tapaan markkinoilta. Ylen toiminta ei ole väestön turvallisuuden ja terveyden kannalta ollenkaan välttämätön yhtiö, eikä varsinkaan urheilukisat, joilla Yle nyt tekee kauppaa omien surkuhupaisten toimien välttämättömyydellä. Ylen toimintaan voidaan laittaa tukea yleishyödyllisten ohjelmien osalta, jolla vaikka uutis- ja ajankohtaisohjelmia voidaan toteuttaa. Penkkiurheilu ja pop kornit eivät ole urheilua, ja pitää innokkaimmilla vain perseet penkissä. Ylellä on kallispalkkaista väkeä jo neljättä tuhatta, ja rahaa levitetään kuin ruhtinaskunnassa, mm. tuskin löytyy montaa kaupunkia maapallolta, jossa ei olisi Ylen toimittajia ja kuvausryhmää, ja siihen toimittajien matkat paratiisisaarille tekemään tarpeetonta reportaasia vaikka kissanristiäisistä (lue lomamatkat veronmaksajien varoilla).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, Nesteellä on hieman enemmän porukkaa töissä, ja liikevaihto liki 23 miljardia, kun Ylen toimintaa on pidettävä yllä puolella miljardilla. Neste sentään elättää itsensä, ja työllistää kokonaisuutena luokkaa 6000 ihmistä, eli liki neljä miljoonaa työntekijää kohden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Yle vero pitäs muuttaa vapaehtoiseksi !

Maksajalle tunnukset jolla voi katsoa ja kuunnella Ylen ohjelmia.

Onhan muutkin veroluonteiset maksut mm. kirkollisvero ja ammattiyhdistysmaksukin vapaehtoisia
(ellei suku painosta pysymään kirkossa ja ellei työkaverit uhkaile hengen menolla jos ei maksa ammattiyhdistys maksuja)

Tuskin Yleltä kukaan tulee uhkailemaan niitä jotka ei maksa.

Vanha Televisio lupa systeemi oli paljon parempi !

Nyt yrittäjät maksaa päällekkäin kaksinkertaisena yrityksen ja oman henkilökohtaisen tulon perusteella ja sosiaali pummit ei maksa mitään !
Hullua ja järjetöntä !
Veror ja maksut nousee vaan kun rahat ulosmitataan Ukrainaan ihmisten tappamiseen ! Hullua hommaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ruokavirasto irtisanoo 93 työntekijää ja aikoo lomauttaa lähes koko henkilöstönsä, 915 työntekijää, kahdeksi viikoksi.
Milloin irtisanomisista ilmoittaa YLE, ympäristöhallinto, UPI, Sitra, ja muut turhakkeet? Vai eikö leikkausket kosketa näitä taaskaan???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suenpaskan pöyhijät
Utelias
#21

Ei taida olla enää sudenraatoja tutkittavaksi,kun kaatoluvat on kaikki täysin kiven alla.Niin ei ilmeisesti ole muuta tekemistä ja täytyy porukkaa irtisanoa/lomauttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Kansalaisten yhdenvertaisuus on koetuksella Yle-veron kohdalla hyvin radikaalilla tavalla. Yle lähettää paljon sellaisia ohjelmia joita on saatavilla muiden kanavien kautta, eikä ne ole kenellekään ehdottoman tärkeitä. Myös uutisia tuottavat muutkin maksuttomat kanavat, joten tuokaa ei käy perusteluksi Yle-verolle. Kaikki Yleisradio Oy:n toiminta tulee yhtiön itse hankkia ja tuottaa muulla tavalla kuin pakollisella Yle-verolla. Olihan aiemmin tv-lupamaksu jonka yhtiö itse pani maksuun ja peri. Samaa käytäntöä noudattaen myös nykyiset Ylen tuottamat palvelut yhtiön itsensä kannettavaksi. Eiköhän se jo sinänsä pane yhtiön toiminnan leikkaustoimintaan. Näin ainakin pitäisi olla. venäjän kaltainen pakottaminen pois Suomesta palvelujen kohdalla. Kukin ostaa sellaista jonka tarvitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Näin, kyllä mainosrahoitteiset kanavat huolehtivat hupiohjelmien ja urheilun ym. hömpän tarjonnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Ruotsalainen MTV3 huolehtii kansan Homotuksesta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kukas perussuomalainen tuli Vornasen tilalle Ylen hallintoneuvostoon?
Siellä on Ronkainen, Vigelius, Keskisarja, Strandman.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#17

Ylen hallintoneuvostolla ei ole lain kanssa mitään tekemistä vaan eduskunnassa kansanedustajilla. Näin vaikka tosi on että hallintoneuvostossa istuu kansanedustajia, mutta toiminta on eri. Ei siis lainsäädäntöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Hakkarainen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tämä Stasi pakkokirjautuminen Ylen Areenaan on kaiken huippu. Miksi pitää olla maksullinen nettiyhteys, jotta sinne pääsee kirjautumaan? Kaikilla ei edes ole nettiä, mutta maksavat veroissaan pakollisen yle veron. Eikö sen pitäisi riittää?
Ja Yli-Anttilan liksa on täysin kohtuuton. Enemmän, kuin pääministeri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

YLE vero oli silloisen asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun tekemä. Sillä haluttiin taata rahahuolista vapaa demarivetoinen uutisointi. Tässä on onnistuttu. Uutiset olivat Marinin hallituksen toimia myötäileviä, nyt opposition äänenkannattajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Juu niinhän se on Kiurun toteuttama,mutta koko”paskan yle-veron”isä on Mika Lintilä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Mikä olisi sopiva rangaistus Lintilälle ja Kiurulle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#22

”Vehkeet”valtiolle ja 100 miljardin sakot kummallekkin,niin saadaan valtionvelat maksettua.;)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Purran näkeminen alastomana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

No on sulla haaveet. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Eikö Saarikon 🙂

Purrahan on hyvännäköinen ! mikalla ois tappi heti pystyssä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#26

Mutta jos Jallu on aiheuttanut impotenttiä? 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä takana on Lintilä, ei Kiuru.

Tämän jälkeen Lintilän johtama työryhmä esitti huhtikuussa 2009, että televisiovastaanottimen omistamiseen perustuvasta televisiomaksusta (ts. tv-lupa) luovuttaisiin ja tilalle tulisi kaikille pakollinen mediamaksu, joka kulkee nykyään nimellä YLE-vero.
https://www.suomenpolitiikka.fi/mies-yle-veron-takana-mika-lintila/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#15

Se on juuri noin,löysit tuon vanhan uutisen,olen itsekin lukenut tuon moneen kertaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
#5

Kävinpäs taas suorittamassa kansalaisvelvollisuuteni. Äänestämäni ehdokkaan numero selviää kun lukuun 3109716 lisäät 11893 ja lopuksi vähennät 3121582

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Pääsit perille äänestyspaikkaan,vaikka jäitkin puolimatkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Siis 47

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Jos oikein laskee,niin 27.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000