Saksan toiminta ilmastonmuutoksen torjumisen hyväksi poliittisten päätösten seurauksina saanevat odottaa aivan kuten aiemminkin Merkelin lupaamina vuosikymmeniä.

Politico-lehdessä on Matthew Karnitschnigin kynästä peräisin oleva kirjoitus josta referoin muutamia kohtia. 

Ympäristöministerinä ollessaan Merkel on kertonut vuonna 1995 YK:n ilmastokokouksessa, että Saksan kaltaisten kehittyneiden maiden pitää ottaa johtajan asema ilmastomuutoksen torjunnassa. Pelissä ei ole enempää eikä vähempää kuin maailman säilyttäminen, joka meillä on tehtävänä. Suomi ja Rinne näyttää kuitenkin ainakin puheissaan napanneen tuon johtajan aseman tänne Pohjolan perälle.

No, mitäpä on tuon jälkeen Saksan ilmastopolitiikassa tapahtunut lupauksista ja johtoaseman ottamisesta lähtien niin koko EU:ssa kuin itse johtajamaa Saksassa? Saksa näyttää lupailleen yhtä sun toista ja kovia tavoitteita lupauksina, jotka ovat jääneet suurilta osin historiaan pölyttymään.

Ensin viimeisin Merkelin antaman lupaus YK:n ilmastokokuksessa, jossa oli yksi lapsitähti myös puhujana eli ilmastoaktivisti Greta Thunberg.

Merkel lupasi Saksan panostavan monin eri päätöksin, jotka sisältävät sekä porkkanoita että keppejä; kannustimia sähköajoneuvoille, korkeampia polttoaineveroja ja hiilimaksuja, joiden tarkoituksena on varmistaa, että Saksa saavuttaa kasvihuonekaasujen vähentämistä koskevat tavoitteensa vuonna 2030. Mitä Merkel onkaan sitten aiemmin luvannut ilmastonmuutoksen talkoissa?

Vuonna 1995 Saksa ilmoitti vähentävänsä päästöjä 25 prosentilla vuoden 1990 tasoon verrattuna vuoteen 2005 mennessä – tavoitetta ei saavutettu suurella marginaalilla. Lopulta tavoite saavutettiin vasta vuonna 2010 ja silloinkin lähinnä vanhojen itäsaksalaisten tehtaiden sulkemisen ansiosta.

Kymmenen vuotta sitten Merkel ennusti, että vuoteen 2020 mennessä Saksan teillä on miljoona sähköautoa. Vuoden 2019 alussakin niitä oli vain 83 000. Kovin paljon uupuu miljoonasta sähköautosta. Elokuussa Merkel on tarkistanut tavoitettaan sanomalla, että uskoo nyt, että Saksa voi saavuttaa tavoitteen viimeistään vuonna 2022.

”Otamme nopeasti kiinni tavoitteen”, Merkel on sanonut viime kuussa. Tavoitteet venyy näkojään Saksan maalla kuin kuminauha tarvittaessa.

Mistä johtuu Saksan ilmastotavotteiden siirtyminen aina myöhäisempiin ajankohtiin? Tähän lienee yksi syy, joka on saksalaisten panostaminen omaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea taloudellisuuteen. Erittäin teollistuneessa maassa, kuten Saksa, kansalaisten halu jatkaa hyvinvointia ja heidän ympäristönsuojelun halunsa välillä on luonnollinen jännite. Merkel ymmärtää, että vaikka saksalaiset haluavat säästää ympäristöä, he eivät halua maksaa liikaa siitä. Noin sanoo jutun kirjoittaja, joka tuntee lähemmin saksalaista elämäntapaa ja politiikkaa.

Ydinvoimasta luopumisen kompensoimiseksi ja energiaa tarvitsevan teollisuustalouden ylläpitämiseksi Saksa on viime vuosina joutunut polttamaan enemmän hiiltä. Hiilen osuus Saksan sähköntuotannosta on noin 35 prosenttia. Ei siis kovinkaan vakuuttavaa ole ilmastonmuutoksen toimet Saksan politiikassa.

Tuloksena on ollut enegiapolitiikassa uusiutuvan energian eli aurino-ja tuulivoiman ylikapasiteetti on pohjoisessa, kun taas hiiltä poltetaan enemmän etelässä.

Jos näitä asioita ei Saksa pian ratkaise, ei todennäköisesti saavuteta Merkelin asettamia tavoitetta saada 65 prosenttia maan sähköstä uusiutuvista lähteistä vuoteen 2030 mennessä. Merkelin kunnianhimoisempi tavoite on olla ”ilmastoneutraali” vuoteen 2050 mennessä. Paljon mahdollista ettei tavoite tuolloinkaan tule toteutumaan asetettuun aikarajaan mennessä kuten ei aiemminkaan.

Olisiko edes pieni lohtu saksalaisille se, että Suomessa Antti Rinteen hallitus hoitaa heidänkin osuuttaan. Meillä jotkut tahot ovat ennustelleet ilmastoneutraaliutta jopa 2030-luvulla. 😀

Lisää lähdetietoa Saksan energiapolitiikkaan liittyen;

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/saksan-investointi-uusiutuvaan-energiaan-tuloksetonta-paastovertailun-mukaan-eun-pahimpien-paastajien-joukossa/8a800a1a-6a88-36c6-a0b4-6a3c40679a39

https://www.fennonen.fi/artikkelisivu/saksan-energiapolitiikka-ajoi-umpikujaan