Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Mitä tekee työministeri Harakka työllisyyden eteen?

2 kommenttia

Onko kukaan nähnyt tai todennut työministeri Harakan ottaneen kantaa miten työllisyyttä parannetaan siihen 75 työllisyysasteeseen, johon hallitusohjelmassa tähdätään? Oman parannusehdotuksen on julkistanut Kokoomus uutisoinnin mukaan tänään. Se pitää sisällään muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisen, työttömyysputkesta luopumisen ja perhevapaauudistuksen.  

Tuohon kokoomuksen esitykseen on luonnollisesti heti ottanut kantaa vasemmistoliitto. Puolueelle tuo ei käy mitenkään. Ei, vaikka työttömyysturvan porrastaminen ei pienentäisi työttömyysajan kokonaistuen määrää. Vasemmistopuolueille on aina tärkeää tukimäärän kasvattaminen. Ei merkitystä ole niinkään mitä vaikutuksia saadaan toimilla.

Sen sijaan jää ihmettelmään kovin hiljaiselta vaikuttavaa työministeri Harakan toimintaa omassa tehtävässään. Onko kukaan kuullut ensimmäistäkään hänen antamaa lausuntoa työllisyyden korottamistoimista? Itse en nimittäin ole kuullut ensimmäistäkään.

Näyttää työministeri Harakalle ja elinkeinoministeri Kulmunille, miksipä ei muillekin ministereille, tärkeämpää juosta eri kirjastoissa tapaamassa pientä joukkoa kansalaisia, vaikka luulisi paljon tärkeämpää olevan kertoa medioiden välityksellä omaan toimialaansa liittyvistä parannustoimista koko kansalle. Tai ylipäänsä mitä toimia on tuloillaan, jotta voidaan varautua tulevaan vai eikö mitään ole tulossa muuta kuin rahan jakamista.

Työttömyys taitaa kurkistella jo monien työntekijöiden olan takaa, sillä niin Suomen, Euroopan kuin maailman talouden alamäki näyttää alkaneen ja voimistunee viimeistään ensi vuonna. Danske Bank ennusti vielä vuoden alussa Suomen talouskasvun odotusarvon olevan 1,5 prosentin kasvua. Suomen bkt:n kasvuodotusta pankki näytti korjaavan huomattavasti alaspäin hiljattain, ennuste muistini mukaan olisi vain 0,5 %. Mitenkäs sitten työministeri Harakka? Kierrelläänkö edelleen kirjastokiertueilla?

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Työministeriys ei ole viihdeohjelmaa
#1

Harakka edustaa vain sitä kivaa itseään ja petaa pohjaa johonkin parempiin hommiin esiintymällä ympäri Suomen mukavia jorisevana ihmisenä. Tähtääkö pääministerin tai pressan pallille aikanaan? Ja onhan EUssa turhiakn virkoja vasuriglobalistille. Kysyä sopii Kataiselta.
Hän vain on unohtanut tehdä työtään. Tai sitten on kykenemätön.

Vasemmisto kannattaa jakoyhteiskuntaa, jossa osa lorvehtii yhtä mukavasti kuin aamuisin kello kuudelta työnsä alkava asuntovelkainen. Kumpika ryhmä saakaan avustusta asumiskuluihin? Vastaus: lorvehtijat.

Olen bussikuskina vienyt lähiöistä aamun eka vuoroilla jo ennen klo 05:00 ahkeria aasialaisia isoine kasseineen aasialaisravintoloihinsa työskentelemään!
Klo 10:00 alkaa lähiöistä tulla kohti cityä näitä muukalais-oloisia lorvehtijoita. Siihen aikaan ei enään mennä työhön, kouluun eikä opiskelemaan.
Työministeri voisi pakkokeinoin puuttua tähän lorvehtijoiden elämäntapaan: 9€/pakollinen työpäivä, karenssi jne aivan kuten kantiksillekin lankeaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Lama on tulossa. Jo lähes koputtaa ovelle.

Ei siinä mitkään keinot auta oikeastaan, oli työministeri kuka tahansa.

Kepu teki ikävän tempun, kun heittäytyi demareiden kelkkaan.

Tilanne olisi nyt paljon parempi, jos olisi syntynyt hallitus persut+kok+kepu yhteistyöllä.
Kepu maksaa tästä tempustaan vielä kovaa hintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000