Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Greta-rukka

Ottakaapa Gretan vanhemmat Greta-rukka pois Tukholman valtiopäivätalon edustalta koululakkoilemasta. Tyttärenne on 16-vuotias ja selvästi ikäistään lapsekkaamman oloinen, vaikka onkin tietyillä osa-alueilla huippulahjakas.

Gretalla on asperger-diagnoosi. Asperger-persoonallisuus juuttuu helposti asioihin, joihin mieltyy. Häntä on jopa vaikea saada irti ”jumiutumista”. Tiedän tämän hyvin, sillä kehitysvammaisella pojallani on asperger-piirteitä. Poikani lempiaihe ja -harrastus on jo vuosia ollut ulkomaisten piirrettyjen elokuvien suomalaisten ääninäyttelijöiden henkilötiedot. Hän osaa ulkoa sadoittain nippelitietoa kyseisestä aiheesta ja voi pitää luennon teille niin, että edes huomaatte hänellä olevan kehitysvammaa.

Greta Thunbergiä retuutetaan nyt Davosin talousfoorumia myöten ilmastonmuutosbisneksen ja -propagandan mannekiinina. Gretalla on opetuslapsia vaikka hän on itsekin vielä lapsi. Gretan vanhemmat ovat esiintyviä taiteilijoita, heidän motiivejaan mietin.

Nuoria on niin monesti käytetty räikeästi hyväksi. Paras esimerkki lienee Kiinan kulttuurivallankumous 1960-luvulla, joilloin teineistä leivottiin omia opettajiaan murhaavia petoja.

Greta on jalo kieltäytyjä. Hän ei syö lihaa eikä lennä. Ei syönyt minun äitinikään sota- ja pulavuosina eikä lentänytkään. Voi Greta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Täysin naulan kantaan Sanna. Kun uutisista katsoin tuota Gretan esiintymistä niin heti tuli mieleen, että ”eeeiii … tule pois sieltä näyttämöltä”. Todella rimanalitus ilmastodiktatuurilta, mutta niin oppi-isiensä mukaista totalitarismia, jolta edes lapset eivät säästy. Miten alas voi diktatuuri vajota??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Olisipa ilmaston pelastus niin yksinkertaista, että Suomi lakkaisi kokonaan tuottamasta hiilidioksidia, metsät parturoitaisiin ja maa hiekoitettaisiin niin ettei ruohonkorsikaan kasva. Ihmiset ja eläimet siirrettäisiin muihin maihin. Silloin hiilidioksidipäästöt olisivat 0 %, mutta maailma ei pelastunutkaan kun sillä ei ollutkaan mitään vaikutusta koko maapallon päästöihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kyllä niin osuva tämäkin kommentti! Väitän, ettei kukaan/mikään kykene mittaamaan näitä hiilidioksidin vaikutuksia tyhjentävästi. Totta kai ilman saastumista tulee ehkäistä savukaasujen puhdistamisilla ja sitähän on toteutettukin länsimaissa, vielä kun saadaan aasialainen teollisuus ja liikenne samalle tasolle niin jo alkaa olla vaikutusta Bombayn saastesumuun ja alkaa sielläkin olla mukavampi hengittää. Mutta tämä ilmastonlämpenemishumppa on aivan höpöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaarina Heiskanen
#3

Minusta Greta vaikuttaa tosissaan olevalta ihmiseltä. Hän ja hänen ikäkumppaninsta tällä pallolla tallaavat, kun me olemme jo poistuneet kuvioista. He ovat heränneet vaatimaan aikuisilta aikuisen vastuuta – planeetan säästämistä asuinkelpoisena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
Iloinen
#7

Niin, Greta ja hähen kumppaninsa ovat ratkaisevassa asemassa maapallon tulevaisuudesta, ei ne, jotka ovat kynnyksellä poistumassa kuvioista. Lajinkehitystä tapahtuu hitaasti tulevaisuuden elämässä, ei menneessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
Iloinen
#4

Suomessa eletään maduron aikaa, jossa päämadurot, kepu, kokoomus vasemmistovihreineen estää avun saamisen maahan, jossa apu sisältää myös ensiapupakkauksen järjen käyttöönkin. Vihreiden raukkamainen lasten hyväksikäyttö tavoitteidensa ajamiseen on outoa, kuten kokoomuksen vihertyminen sukupuolten yhdistymisessä. Vain muissa eläinlajeissa voidaan puhua eri sukupuolista, ei ihmisen kohdalla. Tämä on kokoomuksen päivän tärkeimpiä aatteellisia tavoitteita soten ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen jankutuksen jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Heikki Nuutinen
Vihainen
#8

Liittäisin maduroiden joukkoon myös persut. Asenteelle haetaan tukea keinoilla millä hyvänsä. Tiedolla ja tutkimuksella ei ole väliä. Fortumit, Nesteet ja kaikki suuryritykset ovat jo hoksanneet mistä kauppa ja työpaikat tulevaisuudessa tulee. Ilmastonmuutoksen vastustaminen, vastuullisuus, ihmisarvojen kunnioitus ja ympäristöasiat ovat lapsiemme hyvinvoinnin kannalta tärkeimpiä asioita. Tai oletko eri mieltä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

anneka
Hämmentynyt
#5

ihan vaan yksinkertainen pohdinta: kun greta ei lennä, niin miten tämä tyttönen on mennyt euroopasta sinne ameriikan davosiin? laivallako?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Heikki Nuutinen
Tyytyväinen
#9

Kyllä. Hän meni laivalla. Asenne kohdallaan. Hiljensi Trumpinkin somessa. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000