Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Feministinen katujen auraus

Yritän aina puolustaa hienoa, historiallisesti arvokasta kotikaupunkiani ja sen viehättävän varauksellisia ja muikean mustaa huumoria viljeleviä asukkaita. Turku ja turkulaiset ovat usein turhan pilkan kohteena; Turku ei ole p*rsläpi eivätkä sen asukkaat tolloja vaan kaikki Suomen sivistys on täältä kotoisin.

Mutta. Joskus minullekin tulee olo, että kotikaupungissani häärää voimia, jotka edesauttavat muuta maata saamaan sen kuvan, että Turussa kaikki järjenvastainen on arkipäivää.

Facebookissa on tänään kiertänyt kuvakaappaus turkulaisesta valtuustoaloitteesta (15.3.), jossa fiksut ja korkeasti koulutetut naiskuntavaltuutetut vaativat feminististä katujen aurausta Turkuun.

Feministinen katujen auraus lumesta tarkoittaa, että ensin aurataan kevyen liikenteen väylät ja sitten muut, koska naisia liikkuu enemmän kevyen liikenteen väylillä ja he voivat liukastua.

Fiksuilta ja korkeakoulutetuilta (puoluetaustat arvaattekin) jää huomioimatta tietysti rahvaan autolla liikkumisen tarpeet, mutta myös se, että tankoparsa ja tofu kuljetetaan markettiin ja heidän lautasilleen talvisin autoilla. Samoin jos he putoavat kotona jakkaralta ja murtavat ranteensa ja saavat aivotärähdyksen, heitä ei viedä polkupyörällä ensiapuun. Eikä muuten viedä kadulla liukastumisen jälkeenkään, jos loukkaantuminen vaatii sairaalahoitoa.

Aloitteen ansioksi on luettava, että siinä mainitaan ikäihmisten usein vaivalloinen kulkeminen bussipysäkille muttei ymmärretä, että heitä kuljettavan bussinkin täytyy liikkua. 

Kyseinen valtuustoaloite olisi ollut loistavaa materiaalia huomisen aprillipäivän Turun Sanomiin. Kaikkia olisi naurattanut. Nyt ei naurata. Tämä on mahdollista vain Turussa…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Naisten ja miesten välillä on ollut ja tulee aina olemaan huumoria, kuten Ruotsi-Suomen maaotteluista. Voidaanhan me hioa kaikki tasaiseksi ja tehdä elävästä elämästä kiiltävää ja kuivaa, mutta se on loputon urakka, aina löytyy naarmuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jos Turun ja Hgin vihreät kaatuvat, lakkaa koko puolue olemasta.
Toivoa sopii.
Mikä on vihr. puolueen saavutus Suomen nykyiseen ilmastoon?
Vastaan: Negatiivinen.
Olisimme melko enemmän päästötön, ellei vihrvas olisi vuosikymmeniä olleet vastustamassa ydinvoiman tuloa Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Sanna, kirjoitat hyviä blogitekstejä. Pientä Suomea vastassa ovat isot voimat. Sisäiseen kaaokseen suistaminen tarkoituksellista.

https://blogit.perussuomalaiset.fi/markku-tervo/vuoden-merkittavin-henkilo-ronald-bernard-osa-2/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#4

Toivoisi kunnallisvaalien aiheisiin syvällistä pohdiskelua sen lisäksi, että vihervasemmisto julistaa omaa uskontoaan hiilidioksidin aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, kun on menossa koko maailmanlaajuinen talousjärjestelmän romahdus. Tästä Pariisin kauppakorkeakolun professorit jo 20 vuotta sitten opettivat termillä global systemic crisis. Historia opettaa että sitä seuraa vallankumouksia ja diktatuureja ja kansanmurhia, taas Raamattu protioi antikristuksen ilmestymisestä ja 7 vuoden vaivanajasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000