Isot otsikot taas kerran aamun lehdessä rasismista. Suomalaisten harjoittamasta jokapäiväisestä ja rakenteellisesta. Me olemme pahoja. Pahimpia EU:ssa. Sitäpaitsi Suomen kansa ei ole mikään yhtenäinen kansa, joka puhuu yhtä tai kahta kieltä. Sellainen on kuulemma satua, kertoo yliopistotäti artikkelissa.

Mitä ja ketä me sitten olemme arvoisa akatemiaviisastelija ja hyvä toimittaja? Mitä sinä ja akaateeminen varttihullu tutkijaväki oikein meiltä haluatte? Että myöntäisimme olevamme roskia muiden kansojen joukossa, väistyvä, turha joukko, jota saa ja pitää polkea? Mikä teille riittää? Että sanomme olevamme irakilaisia? Riittääkö se, että kielletään pariutuminen rakkaudesta ja pakkonaidaan väriä, jotta saadaan teille niin tärkeä ihon sävy sopivaksi? Ongelma etnisyydestä ja ihonväristä on teillä, ei meillä, te jauhatte tätä aihetta mediassa jatkuvasti ja kohtelette suomalaisia niin rasistisesti, että painopaperi tihkuu verta.

On olemassa oikeita murheita. Oikeita ihmisiä ruokajonoissa ja köyhyyden kourissa. Oikeita sairauden riuduttamia raajarikkoja ja henkisesti hauraita sieluja kerrostalojen rappukäytävät pullollaan. Oikeita elämänhalunsa menettäneitä nuoria ja vanhoja ja suojelun tarpeessa olevia lapsia. Konkurssin tehneitä yrittäjiä ja työttömyyden nujertamia päteviä ammatti-ihmisiä. Itsemurhaan päätyneiden vainajien kyynelehtiviä omaisia. On suomalaista, vaaleaihoista tuskaa ja onnettomuutta ja mikä kiinnostaa suomalaista toimittajaa ja yliopistoeliittiä eniten? Lyödä tätä kärsivää, eliitin mielestä vääränväristä olentoa jollakin, mihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa, rasismilla.

Koko irvokas rasismikermakakku koristellaan kirsikalla; ilmastonmuutoskauhulla. Siihenkin vääränvärinen suomalainen on syypää, muttei Gangesiin pissivä intialainen, jonka kotimaassa ilmansaasteet tappavat ihmisiä, ennen kuin nämä täyttävät 40.

Suomi on sekaisin. Katsokaakin äänestyskopissa, etteivät sotaveteraanimme huutaneet ampumahaavojensa kipua turhaan ja että tästä alennustilasta vielä noustaan.