Perussuomalaiset

Markku Tervo

Vuoden merkittävin henkilö: Ronald Bernard ( Osa 2 )

8 kommenttia

Videon tekstit:

Ronald, mainitsit aikaisemmin pyramidin – tarkoitan erityisesi pyramidin huippua: 8500 ihmistä. Voitko kertoa meille miten siellä huipulla toimitaan nykyisin.

Kyllä, mielelläni – Nämä 8000-8500 ihmistä käyttävät hyväkseen raha- ja finanssijärjestelmää. Tarkoitan valuuttaa ja pankkeja, joita käytämme arjessa. Eli mekanismit, joita he käyttävät muodostavat todellakin pyramidin muotoisen järjestelmän. Pyramidin huipulla on 8000-8500 ihmistä – Heidän alapuolellaan on vuonna 1930 Hollannista käsin luotu instituutio nimeltä BIS – Kansainvälinen järjestelypankki, jonka pääkonttori on Sveitsissä. Kaikkien maailman keskuspankkien keskuspankki ja rahoitusorganisaatio. Huipulla olevat (noin 8500) antavat määräykset Baselissa olevalle Järjestelypankille. Sieltä ne etenevät organisaatiossa alaspäin toteutettaviksi. Tiedämme Baselin siellä tehdyistä sopimuksista. Pankkien vaikeuksien takia tehtiin sopimukset: Basel l, Basel ll, Basel lll. Jotkut ovat kuulleet näistä sopimuksista tai lukeneet niistä sanomalehdistä. Nämä kaikki koskevat Kansainvälistä järjestelypankkia. Siis kuten äsken kerroin: Tämä kaikki tehtiin vuonna 1930 ja sai alkunsa Hollannissa. Jo vuonna 1931 lähes kaikki maailman valtiot – tunnustivat Kansainvälisen järjestelypankin aseman finanssimaailman päämajana. Kaikki keskuspankit kuuluvat tähän ”Järjestelypankin klubiin”.

Kyseessä on ei-valtiollinen organisaatio. Se ei siis ole valtion hallinnoima.

Pääkonttorin sopimuksessa kerrotaan tarkasti Kansainvälisen järjestelypankin toimenkuva. Sen vallan ja auktoriteetin ulottuvuudet, toiminnot ja tavoitteet. Nämä asiakirat ovat luettavissa heidän nettisivuillaan.

Kun luet niistä mikä heidän tarkoituksnsa on, – niin ymmärrät miten sisäänrakennettuja nämä maailmanlaajuisesti tunnustetut säännöt ovat. He julistavat olevansa itsenäisiä Sveitsistä. Tontti, jolla heidän pääkonttorinsa on, ei ole Sveitsin alaisuudessa. Säännöissä kerotaan myös heidän koskemattomuudestaan. Säännöissä sanotaan edelleen heidän olevan kaiken maallisen lain yläpuolella. Kukaan ei voi koskea heihin. Heillä on täydellinen immuniteetti. Eli heillä on siis täydellinen koskemattomuus kaikissa asioissa ja koko maailmassa. Lisäksi heillä on omat poliisivoimat. Joten et voi mennä sinne huutamaan: ”Senkin paskiaiset!” – tai mitään sen suuntaista – Se ei vain onnistuisi!

Lyhyesti sanottuna: Tämä organisaatio on täysin tunnustettu – immuuni valtio – kaikkien lakien tavoittamattomissa, pyhä ja loukkaamaton. Kansainvälinen järjestelypankki, Bank for International Settlements (BIS) Päätoimipaikkasopimuksessa sanotaan: BIS nauttii koskemattomuutta (kohta 2)

järjestelypankilla on täydellinen immuniteetti ( kohta 4)

järjestelypankilla on absoluuttinen (taloudellinen) valta

BIS on maailmanlaajuisesti kaikkien lakien yläpuolella

järjestelypankkia ei kontrolloi/valvo kukaan

BIS on oma valtionsa omine poliisivoimineen

Tämä instituutio oli myös toisen maailmansodan aikaan ja aikaisemminkin kohtaamispaikka, – jossa niinsanotut viholliset – natsit ja heidän liittolaisensa – tapasivat – ja kävivät kauppaa kullalla, jonka olivat ryöstäneet – juutalaisilta, muilta ihmisiltä tai eri valtioilta. Kansainvälinen järjestelypankki (BIS) on klubi, johon kuuluvat ovat kaikki keskenään ystäviä. Tässä pääkonttorissa varmistetaan rahoitusjärjestelmän pysyminen sellaisena – kuin se nyt on ja samaten varmistetaan liikkeellä olevan rahan määrä.

Pyramidin alimmissa kerroksissa, pohjalla, missä kaikki arvokas sijaitsee – alimmissa kerroksissa tarkoittaa sitä, missä on todellinen elämä, ihmiset, maa ja luonto. Pyramidin alimmissa kerroksissa oleva arvokas viedään siltä väkivalloin. Sen he tekevät käyttämällä talousjärjestelmän rakenteita.

Keskuspankin (BIS) alla on IMF (Intenational Menetary Fund), Kansainvälinen valuuttarahasto – sanomalehdistä voi lukea keikesta tästä – ja Word Bank, Maailmanpankki. Nämä kaksi instituutiota usein, tarpeen vaatiessa ”auttavat” valtioita. Mutta todellisuudessa ne antavat lainaa näille valtioille siten, – että lainaa ei koskaan kyetä kokonaan maksamaan takaisin. Itse asiassa ne laskevat sen summan, joka tarvitaan, jotta tämä varmistuu. Tällä tavoin ne pystyvät lujittamaan otettaan, joka niillä on maasta tai maanosasta – Kuten Afrikasta, joka on hyvin rikas luonnonvaroiltaan. Yhteyksiensä avulla ”ystäviinsä”, monikansallisiin yrityksiin, ne voivat kiskoa varallisuuden mailta. ”Sallimalla” näitten maksaa luonnonvarojen avulla velkaa, – jota eivät koskaan voi kuitata maksetuksi. Eli he maksavat työllään. Voisi kai sanoa: orjatyöllä. Juuri näin. Tarvitsee vain ostaa kunkin maan johtavat henkilöt. Heitä voi kiristää lasten avulla tai uhkaamalla erottamisella tai monin muin keinoin. Kun olet ostanut heidät, niin omistat heidät.

Eli ensimmäinen kerros kansainvälinen järjestelypankin alla on – Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Seuraava kerros ovat Keskuspankit, jotka ovat ei-valtiollisia organisaatioita, – jotka ovat riippumattomia valtioitten hallituksista. Näitten joukossa on nykyisin myös Euroopan keskuspankki. Tässä kerroksessa olivat aikaisemmin myös eri maitten kansalliset pankit, – mutta ne on alennettu Euroopan keskuspankin sivutoimistoiksi. Missä tässä kertomuksessa on ” the City”? Tarkoitat Lontoon Cityä ( City of London ). Se on myös vapaa-alue. – kuten Vatikaani. Kyllä – Vatikaani. Vapaa-alue on myös Washington D.C:n sisällä. Maailmassa on monia itsenäisiä vapaa-alueita. Samalla tavalla kuin BIS Baselissa. Sekä Vatikaani että Vatikaanin pankki ovat esimerkkejä tällaisista vapaa-alueista. Tarkastellaanpa Lontoon Cityä. Sitä voidaan pitää yhtenä suurimmista rahamaailman keskuksista. Siellä esimerkiksi määritellään kullan arvo. He manipuloivat kullan arvoa päivittäin. Eli he voivat tehdä ihmiset rikkaiksi tai köyhdyttää heidät täysin. Tästä syystä Lontoo on yksi rahamaailman avainpelaajista. Se on hyvin tärkeä mekanismi suuremmassa systeemissä, kuin ajattelemme pyramidia.

Puhuimme rakenteesta: Kansainvälinen järjestelypankki (BIS) Baselissa, – jonka alla Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki, – joiden alla ovat keskuspankit kuten Federal Reserve USA:ssa ja muut. Alempana ovat tavalliset pankit kuin myös pörssikeskukset. Puhumme nyt näistä itsenäisistä alueista, vapaa-valtioista, joita kukaan ei pysty horjuttamaan. Mukaan lukien näissä organisaatioissa työssä olevat. Heilläkin on koskemattomuus. Eli ovatko ne yhdenvartaisia Järjestelypankin kanssa? Ei. Järjestelypankki delegoi ohjeittensa täytäntöönpanon muille. Pääkonttoreiden pääkonttori. Kaikki ohjeet tulevat Kansainväliseltä järjestelypankilta sen alla oleville tasoille. Ok, niin myöskin Lontoon Citylle? Todellakin. The City ja kaikki muutkin saavat ohjeensa huipulta. Eli mennäksemme takaisin tavallisiin pankkeihin. Niiden alla ovat monikansalliset yritykset – ja niiden alapuolella valtioiden hallitukset. Ja lopulta alimmalla tasolta löydämme itsemme – tavalliset ihmiset. Todellinen elämä.

Yksi heidän käyttämänsä mekanismi, jonka olemme hyväksyneet normikäytännöksi, on korko. Yhteiskunnassamme rahaa luodaan tekemällä velkaan perustuva sopimus. Otetaan esimerkiksi tämä paperiarkki. Menet pankkiin – tämä käytäntö on meille jokaiselle tuttua – pyydät lainaa ja allekirjoitat sopimuksen. Sillä hetkellä, kun olet laittanut allekirjoituksesi, he luovat velan toiselle puolelle pankkitiliäsi – ja luoton toiselle puolelle tiliäsi. Luotto menee siihen kohteeseen, jonka halusit ostaa: Auto, talo jne. – Ja sinulla on tästä lähtien velka. Eli tällä tavalla he loivat rahaa tyhjästä – digitaalisesti. Näin he luovat kaiken olemassaolevan rahan maailmassa – velkojen avulla. Tämä on vain yksi osa: velalle perustuva talousjärjestelmä. Mutta on olemassa myös toinnen osa: käyttökustannukset, korkokanta – Taloustieteessä opetetaan, että vastapuolella on säästöjä, – sen vuoksi, että joku on tehnyt kovasti töitä. Joten on järkeenkäypää, että hän saa vastinetta rahoille, jotka lainasi muille. Tämä ei ole kaikin osin totta. Eli tätä keskimäärin 5% vuosikorkoa ei luotu velkasopimuksella. Joten heidän täytyy ottaa tämä korkoprosentti jostakin muusta sopimuksesta. Tämä aiheuttaa maailmanlaajuisen alijäämän ja johtaa kilpailuun kaikkialla. Se itse asiassa luo kaiken yhteiskunnassa koettavissa olevan puutteen ja surkeuden. Näin on olemassa jatkuva 5% koron virta, – joka otetaan pyramiidin pohjalta – ja lähetetään pyramidin huipulle pääomaksi.

Lasketaanpa: Korko on 5% vuodessa, – kymmenessä vuodessa 50% ja 20-vuodessa 100%. Alijäämä senkuin jatkuvasti kasvaa – Ratkaistakseen tämän he luovat jatkuvasti velkasopimuksia velkasopimuksille – kaikkialla maailmassa ja joka tasolla: ihmiset, hallitukset, yritykset jne. Velkaa velan päälle täyttääkseen aukot, jotka aiheutuvat pyramidin ylemmille tasoille – maksetuista 5% koron suorituksista. He imevät varallisuuden maailmasta ihan kuin vampyyrit. 20- vuodessa he varastavat jo 100% varojen todellisesta arvosta. Tämä aiheuttaa valtioiden ja kaikkien velkojen kasvun. Kaikkialla näkee, että ihmisten velat jatkuvasti lisääntyvät. Sitten maailmanlaajuisten tutkimusten jälkeen saamme raportteja mm Oxfam-järjestöltä,- jotka kertovat, että kahdeksan ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä. Kuinka tämä on mahdollista? Kyse ei ole vain keinottelusta.

Korko on se väline, jolla siirretään –varallisuuden reaaliarvo huipulla olevaan pääomaan. Viimeinen seikka tästä pyramidista: – On olemassa säännöt, lait, armeijat, poliisivoimat, verotuspalvelut jne – Nämä kaikki säännöt, lait ja järjestelmät ovat toisella puolella – varmistamassa, että alimmalla tasolla olevat pysyvät asemassaan – varmistamassa, että sieltä ei päästä huipulla olevien 7 miljoonan joukkoon. He eivät halua sitä, joten huipputaso on tiukasti suljettu.

Niin kauan kuin ihmiset eivät ymmärrä miten tämä systeemi toimii; – miten heitä petkutetaan; miten heiltä ryöstetään; – miten todellinen varallisuus, heidän varallisuutensa, otetaan heiltä – rikastuttamaan rikkaita yhä enemmän… Niin kauan kuin ihmiset eivät näe tätä; niin kauan kuin he eivät ole tietoisia tästä – mikään ei tule muuttumaan. Puhutaan koko maailmasta, sillä kaikella kurjuudella voidaan rahastaa. Syyria on rahastuskeino. Kyse on luonnonvaroista ja joistakin muista kiinnostuksen kohteista. Yksi ainoa organisaatio, pyramidin huippu, järjestää kaiken tämän – ja delegoi tehtävät alemmille tasoille. Kuten sanoit aiemmin: ”Seuraa rahaa.” Koska loppuviimein siitähän tässä on kyse. Kyllä! Juurikin näin. Miten tämä varallisuuden riisto sitten tapahtuu… Otin mukaan artikkelin NOS:lta ( Hollantilainen uutiskanava), – jonka jokainen voi hakea googlettamalla. Laita hakuun ”polttoaineen hinta lisää inflaatiota”. Otsikko on harhaanjohtava, mutta siitä huolimatta tämä on mielenkiintoista luettavaa. Artikkeli on päivätty 9. helmikuuta 2017. Suurin osa tässä kerrotusta on totuuden vääristelyä. Kun polttoaineen hinta nousee, – se ei itse asiassa tarkoita sitä, että polttoaine oikeasti olisi nyt kalliimpaa. Ei! Vaan se tarkoittaa sitä, että palkkamme arvo on laskenut. Polttoaineen hintaan inflaation lisäksi – vaikuttavat myös: kysyntä, tarjonta ja manipulaatio. Valuuttamme arvoa lasketaan ja siten ostovoima heikkenee. Sitä on inflaatio. Se mikä minusta on ainutlaatuista, ovat ne totuuden jyväset, – joita me saamme heiltä. Kuten tässä artikkelissa, vaikka se on NOS:lta. Sillä tässä sanotaan: – Säädetyllä 1.6 prosentin inflaationopeudella, – Hollanti saavuttaa muun Euroopan inflaatiovauhdin – keskimäärin 1,8 % vuodessa. Keskimäärin palkkamme arvo laskee 1.8% vuodessa, – mikä vähentää saman verran ostovoimaamme vuosittain. Tämän vuoksi aikaisemmin yksi ainut hyvässä työssä oleva henkilö – pystyi elättämään kokonaisen perheen. Nyt taas kaksi kokopäivätyötä tekevää hädin tuskin tienaa tarpeeksi. He ovat päätyneet ansaan ja kriisiytymässä. Sillä 1,2 miljoonalla hollantilaiselle on velkaa, eivätkä he pääse siitä enää vapaaksi. Tämä ei ole mikään keksitty juttu. Ja sitten tärkeä osa: Euroopan keskuspankki – ( siellä pyramidin huipulla, kuten tiedät ) – on yrittänyt viimeisen kahden vuoden ajan alhaisella korolla – ja painamalla jatkuvasti lisää rahaa… He luovat 80 miljardia uutta rahaa joka KUUKAUSI – hyödyntäen velkasopimuksiin perustuvia sopimuksia – samalla kasvattaa inflaatiota euroalueella haluttuun 2% vuositasoon. Näin he varastavat työstämme ja siihen käyttämästämme ajasta 2% vuodessa.Meillä pitäisi olla oikeus saada palkkamme täysimääräisenä. He tietoisesti varastavat 2% vuodessa ja sitten raportoivat, että hinnat ovat kohoamassa. Tämä on häpeämätön valhe! Rahamme arvoa lasketaan. Tätä he tekevät. Joten koron, jota pidämme normaalina, lisäksi on inflaatio toinen keino. Inflaatio on varkautta! He riistävät varallisuuttamme moninaisin tavoin.

Nyt käsittelemme rahapoliittisia mekanismeja, – joita eliitti käyttää riistämään varojamme – finanssijärjestelmien ja talousorganisaation avulla. He toimivat pankkien kautta. Pankit ovat avainasemassa tässä prosessissa. Nyt käsittelemme BSN- numeroa, kansalaisen palvelunumeroa ( Hollannissa ) Joskus sanon: ”Palvelu…??” Mietin onko se kansalaisen palvelunumero vaiko kansalaisen orjuutusnumero. – Sanoisin, että jälkimmäinen!

Jos ihmiset vain oivaltaisivat missä olemme: kilpailun ja puutteen oravanpyörässä. Heidän pitäisi tutkia tätä rahajärjestelmää, – joka ainoastaan palvelee rikkaiden rikastumista ja pitää köyhät jatkuvassa kurjuudessa.

Koron maksaa, – pane tämä mieleesi – taloustieteen parissa työskentelevien laskemien tilastojen mukaan – koron maksaa 80% ihmisistä koko elämänsä ajan. 10% saa vähän korkotuloja ja maksaa vähän korkoa – ja toinen 10% ainoastaan saa korkotuloja. Tämä kuvaakin hyvin tämän ongelman luonteen.

Pääosa ihmiskunnasta maksaa tätä systeemiä koko elämänsä ajan – ja pieni osa ihmisistä ottaa tästä järjestelmästä. Viimeisten 30 vuoden aikana olemme maksaneet valtionvelkaamme – 13 miljardia korkokuluina joka vuosi. Ja tämä suoritus tehdään kansalaisten maksamista verotuloista. 13 miljardia tästä tekaistusta rahasta – menee yksityisten omistamille pankeille. Tämä kaikki siis perustuu velkasopimuksilla tyhjästä luotuun rahaan. Ja tähän valtiomme kyselemättä suostuu.

Hallitus on tässä tyytyväisenä mukana ja maksaa yksityisille pankeille käyttömaksuja.

Jos pitäisimme tämän 13 miljardia vuodessa ( keskiarvo 30 vuoden ajalta ), – meidän ei tarvistsisi säästää enää. Jos ihmiset vain oivaltaisivat, että viattomalta näyttävä korko – on itse asiassa iso turmeleva tekijä, joka aiheuttaa kaikki ongelmat!

Silloin kun katoliset vielä hallitsivat Eurooppaa, -korot olivat laittomia ja kuolemantuomiolla rangaistavia! Kuolemantuomio koron pyytämisestä. Asia kuvataan siten, että sen näkee olevan merkittävä asia pyhissä kirjoissa. Itse asiassa koronkiskonta on edelleen laitonta. Kyllä. Islamilaisessa pankkijärjestelmässä. Valitettavasti nykyisin on hyväksytty useita erilaisia laskentakaavioita, – jotka myös johtavat korkoihin. Mutta puhdas islamilainen pankkijärjestelmä oli viimeinen, joka pidättäytyi ottamasta korkoa. Hassu asia islamilaisessa pankkitoiminnassa – on se, että 50% sen käyttäjistä ei edes ole islamilaisia. Se on puhtaasti moraaliseettinen järjestelmä, joka perustuu – sellaisiin periaatepäätöksiin, että pankkitoimintaa – harjoitetaan siten, ettei oteta korkoa. Nämä ihmiset ymmärtävät sen vahingon, minkä korot aiheuttavat. Sitä vastoin poliitikot eivät ole näkevinään.

Olen ymmärtänyt, että tilintarkastustuomioistuimella ei ole edes pääsyä siihen, – mitä Euroopan keskuspankki tekee. Ei. Sillä nämä ovat yksityisessä omistuksessa olevia organisaatioita, -joilla on niin paljon valtaa ja suojelua, ettei niiltä voi vaatia mitään. Mitä sitten tilintarkastustuomioistuimessa ja – hallituksessa tehdään meidän nimissämme?

Tämänkaltaiset instituutiot palvelevat poliittista systeemiä. Esimerkiksi vaalien aikaan ne laskevat puolueiden ja niiden suunnitelmien budjetit. Näitä voi käyttää hyvään, mutta myös palvelemaan tiettyä agendaa. Vaalien aikaan ne tekevät sellaisia laskelmia, että näyttäisi kuin meillä kaikilla menisi hyvin. Asiat menevät paremmin; on uusia työpaikkoja – ja muutenkin kaikki saatiiin näyttämään hämmästyttävän hyvältä. Ja heti, kun vaalit ovat ohitse, niin alamme taas kuulla säästöpaineista. Joka tapauksessa tilintarkastustuomioistuin ei edes pääse käsiksi pankkien tietokantoihin. Heillä ei ole oikeutta niihin. No virallisesti yrityksillä on vuosiraportit, – mutta nyt puhut tasoista, joilla päätökset tehdään ja niitä ei julkisteta. Juuri niin. Tämä koskee juuri BIS-pankkia. On olemassa myös monia muita mekanismeja. Kuten EVM, Euroopan vakausmekanismi. Edustajainhuone, muistaakseni vuonna 2012, ratifioi tämän 100 äänen voimalla. EVM, Euroopan vakausmekanismi, on jälleen instituutio, joka on täysin suojattu. Sen työntekijät ovat myös suojatut. Heillä on koskemattomuus. Organisaation sallitaan tehdä mitä se haluaa. Mitään ei ole julkisesti nähtävillä. Olemukseltaan se on kuin vapaavaltio.

Euroopan vakautusmekanismi, European Stability Mechanism (ESM)

EVM:n on pakko ”pelastaa” kriisissä olevia EU-maita (pankkeja)

EVM voi vaatia hallituksilta miljardeja euroja

EU-maiden täytyy maksaa EVM:lle 7 päivän kuluessa

EVM on peruuttamaton ja ehdoton ( artikla 9 )

EVM:llä on täydellinen juridinen immuniteetti ( art. 27 )

EVM:n henkilökunta on loukkaamaton ( art. 30 )

Tämä organisaatio sai valtuudet EU-parlamentin jäseniltä, ministereiltä ja hallituksilta. Aluksi se perustettiin pelastamaan valtioita, – mutta niiden sijaan se päätyikin pelastamaan pankkeja. Ja tämä Euroopan vakausmekanismi varmistaa, että mikä tahansa vaadittu summa – oli se sitten kymmenen miljardia tai sata miljardia – saadaan annettua

Alankomaiden kautta 7 päivän kuluessa. Eli jos EVM päättää, että se haluaa ”pelastaa” esimerkiksi Kreikan – ja se tarvitsee rahaa, niin se voi antaa tehtävän vaikkapa Saksalle. Alankomaiden hallitus antaa 10 miljardia, joka pitää sitten lähettää 7 päivän kuluessa EVM:lle, – jotta he voivat toimeenpanna operaationsa ja pelastaa – tässä tapauksessa pankit. Jos käytämme Kreikkaa esimerkkinä: – EVM:n kautta on lähetetty paljon rahaa sinne, – mutta itse asiassa vähemmän kuin 5% tästä rahasta on päätynyt Kreikkaan. Suurin osa rahasta on mennyt Kreikan kautta Saksan, Ranskan ja Hollannin pankeille. Ne kaikki laskivat sen varaan, että Kreikka tulisi tarvitsemaan tukea – ja varmistivat, että ne kykenevät hankkiutumaan eroon Kreikka-osakkeistaan. Eli ne ovat vapauttaneet itsensä niiden mekanismien avulla. Ja kaikki tämä raha tulee meiltä – meidän veroistamme, valtionvelastamme jne. Kaikki nämä mekanismit, joita nyt käsittelemme, varmistavat sen, – että pysymme siinä missä olemme ja köyhdymme yhä enemmän. Ja tietysti rikkaat jatkavat rikastumistaan.

Eli tästä on tullut tehtäväsi: Välittää tietoa näistä asioista ihmisille. Kyllä. Sen takia käymme luennoimassa Alankomaissa ja Belgiassa. En ainoastaan minä vaan myöskin kollegani. Olemme vähitellen oppimassa miten tämä on hyvä tehdä. – Niin, juuri niin. Koska on hauskaa… tai no.. ei oikeastaan hauskaa – mutta mielenkiintoista, kun alkaa ymmärtää miten oikeastaan tämä maailma toimii. Maailma, josta löydät itsesi. Kuinka sen systeemit yhä jyräävät kaiken alleen – tehden maailman yhä pahemmaksi kaikilla ohjelmillaan ja suunnitelmillaan. Kaikki liiketoimintamallit – mukaan lukien rokotusohjelmat. Yhtäkkiä alkaa jokin pandemia – ja hollantilaiset juoksevat lääkärille hakemaan rokotteen etteivät sairastuisi. – itse asiassa yhä vähemmän rokottaudutaan. Kyllä, onneksi yhä vähemmän. Muistan pandemian, jota ei sitten ollutkaan. Silloinen ministeri joutui myöhemmin – sen jälkeen, kun kaikki olivat saaneet sikainfluenssa- vai lintuinfluenssarokotuksen – joka tapauksessa hyvin pelottava virus – H1N1 tai jotain sellaista. Niin, hänelle jäi paljon ylimääräisiä rokotteita. Ne täytyi hävittää erityisellä kemiallisten jätteiden käsittelyohjelmalla, – koska ne olivat vaarallisia kaikelle elolliselle, luonnolle. Mutta niitten pistäminen ihmisiin ei tietenkään ollut mikään ongelma. Mihinkään muuhun niitä ei voinut käyttää, koska ne olivat hengenvaarallisia. Tämähän on vain liiketoimintaa. Kun tutkii lääkeyritysten osakkeita joitakin kuukausia pandemian jälkeen – niin havaitsee niillä olleen huippukuukausia. Ne saivat miljardeja ylimääräistä voittoa. Monikansallisilla yrityksillä on myös avainasema tässä pelissä. Sinä voit saada tämän saman selville. En ainoastaan minä vaan myös – monet akateemiset tahot ovat raportoineet tästä. Monikansallisista yrityksistä ja pankeista on tullut hallitsevia tekijöitä tässä maailmassa – tämän maan päällä. Ne käyttävät kaikkia näitä mekanismeja ja systeemejä, joita olemme tässä käsitelleet.

Vapaavaltiot – erittäin tärkeitä. Mehän annoimme niille koskemattomuuden. Tämä on psykopaateille ihanteellinen asiaintila. Ihan kuin isä sanoisi lapselleen: Tee ihan mitä haluat. Minä maksan viulut. Tavallaan tilanne on juuri tällainen. He saavat tehdä mitä vain ilman seurauksia. He ovat luoneet maailman suurimman pahantekijäin ”märän unen.” Tästä johtuen olemme nyt siinä tilanteessa missä olemme. Brysseli sanelee yli 80% siitä mitä Alankomaissa tapahtuu.

Nykyisin on kaikenlaisia kampanjoita, jotta saataisiin kansalaiset äänestämään. Tällä tavoin yritetään saada ihmiset hyväksymään nykyinen systeemi. Samalla luodaan se illuusio, että eläisimme muka demokratiassa. Ihmisille tulee tunne, että he ovat osallistuneet todelliseen demokraattiseen päätöksentekoon – ja todellinen muutos tulee tapahtumaan. Mutta jos ihmiset katsoisivat taaksepäin viimeisiin 40 vuoteen, – niin onko muutosta tapahtunut?! Mitkä kanpanjoissa käytetyt poliittiset ohjelmat ovat oikeasti tuoneet muutoksia? He vaihtavat vain naamioita, mutta sisin pysyy samana.

Ihmisissä, jotka sitoutuvat puolue-työhön, ei ole mitään vikaa. He ovat kunnon ihmisiä, joilla on periaatteita ja he todella haluavat aikaansaada muutoksia. Mutta niin pian kuin muodostetaan koalitio hallitusyhteistyötä varten – heiltä vaaditaan uskollisuutta – EI kansalaisia kohtaan vaan korkeampia tahoja kohtaan – esim. tässä tapauksessa – kuningasta kohtaan.

Tässä kohtaa on muutoksen paikka, – johon ei vaadita paljon sanoja. Kun tarkastelee sitä, miten ministerit hallitsevat tätä maata – ja kuinka asiat muuttuvat huonommiksi suurimmalle osalle kansaa – ja jos tarkastelee myöskin näiden henkilöiden poliittista uraa ja mihin he päätyvät… Silloin alan miettiä… – Sanan ”ministeri” kirjaimellinen merkitys on ”palvelija”, – mutta ketä he palvelevat? Kysymys herää, kun tutkii urakehitystä ”palvelun” aikana, mutta myös sen jälkeen.

Esim. Ministeri de Jager oli valtionvarainministeri sinä aikana, – kun Euroopan vakausmekanismi hyväksyttiin. En näe häntä työskentelemässä postimiehenä. Tiedän, että hänellä on nykyään huippuvirka tuossa maailmassa. En kadehdi häneltä hänen asemaansa, mutta tämä kertoo meille jotakin. Tämä kertoo meille jotakin! Jos kyseessä olisi vain yksittäistapaus, niin voisimme kohauttaa olkapäitämme ja sanoa: – sellaista sattuu. Mutta kyseessä on toistuva kaava. Kyse on pienestä ryhmästä ihmisiä. Siksi kutsun hallituksia sätkynukeiksi. He ovat myöskin linkki meidän ja valtaapitävien välillä. He näyttelevät osansa. He ovat myyneet osan itsestään; muutoin emme näkisi tätä toistuvaa kaavaa. Vaan näkisimme miten vaali-kampanjan aikana tehdyt lupaukset – täytettäisiin vaalien jälkeen.

Tutkipa kaikkia vaaliteemoja. Sanooko kukaan, että meidän tulisi täysin muuttaa talous- ja rahajärjestelmät? Tai että meidän pitäisi päästä eroon pankeista sellaisina kuin mitä ne nyt ovat? Minä löysin yhden. Mutta jos puhumme näyttämöllä olevista pääpelaajista, – niin jopa Demokratian foorumi-puolue voi pitää itseään onnekkaana, – jos sillä on hallussaan yksikin hallituksen virka. Puhumattakaan muista puolueista, joitten odotamme tekevän isoja muutoksia. He ovat tutkan alla eivätkä tule valoon. Jos tarkastelemme kansalaisaloite-puoluetta, niin sillä on hyvä ohjelma, joka todella palvelisi meitä. Siitähän tässä pitäisi olla kyse. – ja jolla olisi kapasitettia… Eli kansalaisten ääni on siellä. Voisi kai puhua kansanliikkeestä.

Mielestäni yksi vaaleihin osallistuva puolue, – joka ansaitsisi tämän nimen, on Burger Beweging. Kun luen heidän ohjelmaansa, niin sanon: Vau! Heille pitäisi antaa kaikki hallituksen 140-150 virkaa. Heitä ei huomioida ollenkaan. Silloin meillä olisi todellinen kansalaisten toiveiden edustaja – ja järjestelmä todella palvelisi meitä. Järjestelmä meitä jokaista verten. Mutta niin ei tapahdu. – Miksi?

Nykyiset valtaapitävät eivät salli sitä – ja manipuloivat kaiken siten, että mikään ei todellisuudessa muutu. Hyödyntäen tiedotusvälineitä. Ja hyvät puolueet eivät saa huomiota valtamedioissa. Kansalaiset eivät edes tiedä tällaisten puolueiden olemassaolosta, – mikä on tietysti vakava asia. Ne vaikuttavat ainoastaan paikallisesti siellä täällä. Saaden aikaan jotain pientä. Heillä ei ole keinoja, joilla lyödä itsensä läpi. Ei tarvita ainoastaan kannatusta vaan myös rahaa. Tarvitaan yhteyksiä, jotta voitaisiin päästä valtavirtaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
vasemmiston ääni ?
#1

Taidan olla niitä harvoja, jotka ovat kirjoituksesi osat 1 ja 2 lukeneet. Ihmetelen että vanhoillis vasemmistolaista Venäjä progandaa aletaan täällä levittää. Eikös niillä ole omat mediansa ? Tuo kiroitustyyli ja sisältö on niin 70-lukulaista, ettei sitä toivoisi enää näkevänsä. Vaihda kaali salaattiin ja tee kahviin ja katso vaikuttaisiko se ajatteluun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Nimimerkki ”vasemmiston ääni ?”

Happamia ovat ajatukset, sanoi Kettu kun Hollantilaisen juttuja ryssitteli..

”Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta.”
Dresden James

Jos noita hollantilaisen Ronald Bernardin juttuja haluaisi vieläkin mojovammin demonisoida niin eikös häntä kannattaisi samointein haukkua ryssän sijasta ihan suoraan natsiksi? Pisteitä sainakin tulisi, sillä siitä haukkumanimestä tämä ponzia pyörittävä Kasaarimafia ja heidän punavihreät globalistihännystelijänsä varmasti tykkäisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Sana ministeri on selvästi lainaa jostakin, mutta mistä?

Sana ministeri perustuu latinan sanaan minus, joka tarkoittaa vähempää tai vähemmän; latinan minister onkin ’palvelija, apulainen’.

1100-luvun Ranskassa ministre oli lähetti, valtuutettu, palvelija ja myös kuninkaan tai Herran palvelija, pappi. Myöhemmillä vuosisadoilla sanan merkitys tarkentui Keski-Euroopassa ja Ruotsissa vähitellen nykyisenkaltaiseksi.

Ruotsin kielestä sana lainautui suomeen. Ministeri siis palvelee – aiemmin valtiasta tai kaikkivaltiasta. Nykyisin Ministeri on hallituksen jäsen, hallitusta johtaa pääministeri.

Turha siis kuvitella että ministerit pääministeriä (pääpalvelijaa) myöten palvelisivat ”kansaa”. Ronald Bernardin ryssäjuttujen mukaan koko koneisto Ministerit etunenässä palvelee pyramiidin huipulla, useassa kerroksessa olevaa ”Pääkonttoreiden pääkonttoria”-liiketoimintamallia, eli tuttavallisemmin tätä kaikkialle tunkevaa Kasaarijuutalaisten rahaa tyhjästä luovaa mafia-koneistoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#4

Otin kyseiset Ronald Bernardin videohaastattelut esiin lähinnä sen vuoksi että aikaisemmin (https://blogit.perussuomalaiset.fi/markku-tervo/tyonantajamaksut-ostovoima-mika-maksaa/ ) matemaattisesti esitin kuinka toivottomaan tilanteessa me täällä pyramiidihuijausta muistuttavassa ponzissa osapuilleen kaikki, erityisesti täällä pyramiidin alaosassa sinnittelevät tavikset töiden suhteen olemme, ja että asiantilan korjaamiseksi olisi politiikoiden syytä jotakin koittaa keksiä.

Ronald Bernardin esille tuomia liiketomintamalliasioita tarkastellessa tulee mieleen huomauttaa että eihän meillä täällä Suomessakaan yrittäjyyden ja työttömyyden suhteen välttämättä niin mahdottomassa tilanteessa ollakkaan.

Eli ei hätä välttämättä tämän näköinen olekkaan, sillä nyt on nähty ja kuultu että kyllähän maailmalla todistettavasti olisi näitä paljon paremmin toimivia yksityisten henkilöiden omistamia liiketoimintamalleja,- joita kopiomalla ja hieman avaamalla ja kilpailuttamalla voisimme mekin…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

..täällä kotisuomessa halutessamme edistää kotimaista yrittäjyyttä ja sitä kautta työllisyyttä.

Kun yksityisillä yrityksillä olisi samat pelisäännöt ja tasapuoliset kilpailuolosuhteet ja keskenään samat edut ja nuo upeat liiketoimintamallit, täydellisellä koskemattomuudella höystetyin vapaa-alueineen niin rohkenen väittää että loppuu työttömyys ja toimettomuus.

Tällä Ronald Bernardin esille tuomalla yrittäjäystävällisellä, kaikin puolin esimerkillisen nerokkaalla liiketoimintamallien saralla tulee ensimmäisenä mieleen yksityinen yritys nimeltä Kansainvälinen järjestelypankki, Bank for International Settlements (BIS) sekä sen alapuolella olevat tasot…

Maailmassa on monia itsenäisiä vapaa-alueita, ja olen varma että Suomeen mahtuisi useita satoja vastaavia menestystarinoita jos vain poliittista tahtoa riittää. Ei tänne tarvita muuta kuin samaa paksuluista otsaa vaatia vastaavia vapaa-alueita ja niille omia tontteja pääkonttoreita varten, ja tehdä omilla säännöillä kaiki

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

.. ja tehdä omilla säännöillä kaikille selväksi että täkäläisetkään vapaa-alueet eivät ole Suomen, sen enempää kuin EU:n alaisuudessa. Eli ihan samat pelisäännöt kuin näillä muillakin on.

Ja jos rahoituksen turvaamisessa halutaan pelata varman päälle niin lisätään kotoisille yrityksillemme vastaava suoja mikä on annettu yksityiselle yritykselle nimeltä Euroopan vakautusmekanismi, European Stability Mechanism (ESM).

Helppoa kuin heinän teko.

Kaikki on kiinni itsestämme, haluammeko samanlaiset menestyvien yksityisten yritysten hyvin toimivat liiketoimintamallit tännekkin vai emmekö halua. Ne pitää kirjata samalla tavalla sääntöihin ja päätoimipaikkasopimuksiin.

Suomeen tarvitaan samanlaista pönäkkää asennetta vaatia vastaavilla pelisäännöillä olevia itsenäisiä vapaa-alueita, joilla on samanlainen juridinen immuniteetti ja täysi koskemattomuus + absoluuttinen (taloudellinen) valta + rahanluontioikeudella ja tietenkin koko homma ilman mitään kontrollointia ja valvontaa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

..luonnollisesti päälle status jonka mukaan nämä Suomenkin yksityiset firmat saavat touhuta vapaasti maailmanlaajuisesti, yhtälailla omine poliisivoimineen ja ollen yhtälailla tasa-arvoisesti kaikkien lakien yläpuolella.

Täten esitänkin että kyseiset liiketoimintamallit etuineen olisi syytä viipymättä kopioida tänne Suomeenkin. Ihan vain työllisyyden nimissä. Vastaavia nerokkaasti toimivia yritysmalleja kopioimalla loppuisi meilläkin se ainainen vinkuminen työttömyydestä.

Ja eikös nämä tämän pyramiidin ylä- ja keskiosiin pesiytyneet, verojen ja monopolien pulskistamat nassukat yleensä kilvan kaikkialla vingu kilpailun ja tehostamisen nimeen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Ompas hankalaa kun viesti ei sovi kerralla yhteen. Toivottavasti idea sentään tuli selväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000